sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Kauden päätteeksi

 "En pidä loppusarjasta. En mene katsomaan loppusarjaa. Minusta tuntuu että lopetan kauden runkosarjaan. Siispä lopetan kauden runkosarjaan." Sellaisia ajatuksia minulla oli. Vaikea sanoa onko ratkaisu oikea. Pitää tehdä sen verran kun jaksaa. En ihan ymmärrä loppusarjan ideaa. Ehkä kausi huipentuu hienosti loppusarjaan. Yhtä hyvin se olisi huipentunut runkosarjan viimeiseen kierrokseen. Vastustan ylipitkää kautta. Ehkä pitkä kausi on perusteltua liigassa. Alemmilla tasoilla se ei eitä ole. Minulle riittää että näen vastustajan yhden kerran täällä. Toinen kerta on jo liikaa. Ylimääräiset pelit tuovat joukkueille myös lisää reissaamista.

Jippo pelasi melkein täydellisen kauden. Kotona ei turhia pistemenetyksiä oikeastaan tullut. Kesällä oli parin kuukauden jakso jolloin ei voitettu vieraissa. Niistä peleistä olisi voinut tulla enemmän pisteitä. Harmi että jäi lopulta viimeisen kierroksen varaan. Paineenalaisia pelejä on vähän vaikeata katsoa ja vaikeata niitä on varmaan pelatakin.

KäPaa ja Kiffeniä Jippo ei pystynyt voittamaan. Se on tosiasia. KäPa oli kauden yllättäjä. Onnittelut heille hienosta kaudesta. Nuorista pelaajista kuullaan varmasti vielä.

Jippo teki monta asiaa oikein. En kritisoi Jippoa paljon mistään. Minua voi kritisoida siitä että en ollut loppuun asti mukana. Moni Jipon pelaaja antoi kauden aikana hyviä näyttöjä ja se auttaa heitä urallaan eteenpäin. Kiitos kaikille pelaajille ja valmennusryhmään kuuluville. Kausi tarjosi monia hienoja hetkiä. Jos Ykköseen avautuu vielä joku paikka niin Jippo on varmasti niissä spekulaatioissa mukana. Tästä arki taas jatkuu. Tavataan kentällä ja sen laidalla ensi vuonna!

lauantai 1. lokakuuta 2022

Jippo tasapeliin, voitti runkosarjan

 



Jippo pelasi KäPa:n kanssa 1-1 tasapelin ja varmisti runkosarjan voiton. Tasaisella ensimmäisellä jaksolla ei kovin paljon maalintekopaikkoja nähty. Jippo oli hieman hallitsevampi joukkue. Jippo meni johtoon Timo Tahvanaisen pitkän sivurajaheiton jälkeen. KäPa purki pallon korkealle ilmaan. Kun pallo putosi maahan Lari Liukkonen sai sen haltuunsa ja laukoi jostain rankkarialueen rajan läheltä pallon maaliin. Laukaus oli hieno suoritus.

Toinen jakso oli enemmän KäPan hallintaa. Heillä oli muutama paha vapari. Miro Turunen oli lähellä viedä Jipon kahden maalin johtoon. Laukaus läheltä meni kuitenkin hieman vasemman alanurkan ohi. Se olisi voinut olla ottelun ratkaisu. Heti seuraavasta hyökkäyksestä vieraat tulivat tasoihin. Veto rankkarialueella kimposi Jipon pelaajan kautta maaliin. Vieraat hakivat loppupuolella vielä voittoa. Fujimura pääsi vastaiskussa puolittain läpi ja hän harhautteli pari puolustajaa ja laukoi vain vähän ylänurkasta ohi. Lopulta Jipon oli tasaisen taistelun jälkeen tyytyminen tasapeliin.

Jippo voitti runkosarjan ja se on hieno suoritus. Tästä ottelusta tasapeli oli pieni pettymys. Voitto olisi antanut hyvät nousumahdollisuudet loppusarjassa. Nyt voidaan sanoa että kolmella kärkijoukkueella on melkein yhtä hyvät mahdollisuudet.

Kiitos Jippo runkosarjasta!




sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Jippo niukkaan taisteluvoittoon

 


Jippo voitti PPJ:n maalein 1-0. Jippo hallitsi lievästi ottelun alkua. Sen jälkeen vieraat pääsivät paremmin mukaan peliin. PPJ sai ensimmäisellä jaksolla monta kulmapotkua ja ne olivat melko vaarallisia. Miro Turusella oli muutama paikka viedä Jippo johtoon. Laukaukset menivät kuitenkin niukasti ohi ja kerran päin maalivahtia. Avausjakso oli kaiken kaikkiaan tasainen ja molemmilla joukkueilla oli omat tilanteensa.

Jippo hallitsi toisen jakson alkua. Jippo meni johtoon noin tunnin kohdalla kun Niko Niemeläinen laukoi hienosti pallon maaliin. Jipolla oli pari paikkaa lisätä johtoaan. Ottelun viimeinen vartti oli Jipolle vaikea. PPJ sai otetta ja laittoi painetta Jipon boksiin. Oli yksi paha hässäkkä joka viimein saatiin purettua. Oli myös kaksi kulmapotkua melkein peräkkäin. Lisäajan minuutit Jippo selvitti melko hyvin ja niukka voitto turvattiin.

Ottelu oli tasainen. Jippo oli kuitenkin hieman parempi. Ei mikään paras esitys Jipolta. Taistelu riitti voittoon. Vastustaja oli jopa yllättävän hyvä. Kyllä sen tietysti tietää ennen joka peliä että voi tulla tiukka peli.

Kiitos Jippo!



lauantai 3. syyskuuta 2022

Teemu Hallikainen testimonial ja Jippo voittoon


 Jippo voitti PKKU;n maalein 2-1. Jippo aloitti ottelun aktiivisesti hyökäten. PKKU;n puolustusta oli vaikeata murtaa. Santeri Saarenkunnas puski hyvin mutta maalivahti venyi torjuntaan. Miro Turunen laukoi tolppaan. PKKU teki muutamia vastaiskuja ja sillä oli ensimmäisellä jaksolla viisi kulmapotkua jotka olivat vaarallisia.

Toisen jakson alkupuolella Jippo teki tärkeän avausmaalin. Fujimura sai pallon haltuun päätyrajalla ja hän syötti Miro Turuselle joka sijoitti pallon maaliin. Se oli hyvä kuvio. Jippo oli lähellä lisätä johtoaan kun pallo saatiin karvattua pois vastustajan puolustukselta. Parikin Jipon pelaajaa oli varsin vapaana rankkarialueella mutta tilanne päättyi maalivahdin torjuntaan, Jipolle tuomittiin rankkari kun Fujimura kaadettiin boksissa. Turunen laukoi rankkarin mutta veto epäonnistui hieman ja maalivahti torjui. Toni Tahvanainen oli ensimmäisenä paluupallossa ja laukoi kovaa Jipon kahden maalin johtoon. Ottelu näytti ratkeavan tähän. Asia ei ollut kuitenkaan ihan näin yksikertainen. PKKU sai toisen jakson aikana luotua joitakin tilanteita. Lopulta kavennus tuli hienolla vedolla ylänurkkaan. PKKU antoi tänään hyvän vastuksen. Jippo olisi voinut voittaa selvemmin mutta toisaalta ottelu olisi voinut päättyä tasan. Jos PKKU olisi mennyt johtoon jostakin erikoistilanteesta niin sitten ottelusta olisi tullut Jipolle todella vaikea. PKKU:n maalivahti pelasi hyvin.

Aiemmin päivällä pelattiin Teemu Hallikaisen testimonial-ottelu. Se päättyi Jipon voittoon maalein 5-0. Jipon joukkueessa pelasivat esimerkiksi Jaakko Reponen, Hans Ekroos, Matti Määttänen, Samu Pirinen ja Leo Niemeläinen. Ja tietysti Teemu Hallikainen. Vastustajana oli Joensuun alueen muiden seurojen pelaajia. Ensimmäisellä jaksolla tuli yksi maali ja toisella jaksolla sitten useampia. Hallikainen teki kaksi maalia joista toinen oli hieno kaukolaukaus. Yksi kohokohta oli myös Reposen puskema maali Hallikaisen keskityksestä.

Kiitos Teme ja kiitos Jippo!




lauantai 20. elokuuta 2022

Menoa ja meininkiä

 




Jippo pelasi 1-1 tasapelin Kiffeniä vastaan. Ensimmäisellä jaksolla ei nähty kovin monta maalintekopaikkaa. Kiffen prässäsi ylhäältä ja puolusti keskialueen tiiviisti. Jakson loppupuolella Jipolla oli paikat joista olisi voinut tulla maali. Ne olivat Miro Turusen ja Toni Tahvanaisen laukaukset sekä yksi kova ylilaukaus kulmapotkun jälkeen. Kiffenillä oli muutama vaarallisen näköinen vastahyökkäys. Vieraiden paras paikka oli vähän ohi mennyt pusku lähietäisyydeltä. Tasainen jakso kaiken kaikkiaan ja varsin taktista peliä.

Toisen jakson alkupuolella Kiffen alkoi saada otetta. Sillä oli joitakin kulmapotkuja. Kiffen meni johtoon joskus jakson puolivälin paikkeilla. Numero 16 laukoi hienosti ylänurkkaan. Jippo olisi voinut puolustaa tilanteen paremmin. Yhdessä aiemmassa tilanteessa Kiffen vaati rankkaria käsivirheestä. Jippo teki puskumaalin vaparista tulleesta keskityksestä mutta maali hylättiin rankkarialueella tapahtuneen rikkeen vuoksi. Maalivahti torjui Fujimuran laukauksen kulmaksi. Alkoi jo näyttää siltä että tappio tulee. Lisäajalla Miro Turunen keskitti ja Terrence Smith viimeisteli riemukkaan tasoituksen. Jippo haki vielä voittoa ja toinen maali ei ollut kaukana. Rankkariakin vaadittiin. Jippo yritti loppuun saakka. Nyt se riitti yhteen pisteeseen.

Jos olisi hävitty niin tämä olisi ollut huono peli. Siis se olisi ollut harmittava tappio. Tasapeli oli ihan ok tulos. Jippo ei ole edelleenkään hävinnyt yhtään kotipeliä Kakkosessa tällä kaudella. Tulos heikensi hieman mahdollisuuksia voittaa sarja. Mahdollisuudet ovat silti hyvät. Jipon pelaaminen ottelun lopussa näytti varmasti kaikille katsojille esimerkkiä siitä miten jalkapalloa pitää pelata.

Kiitos Jippo!



sunnuntai 14. elokuuta 2022

Suomen-kiertue jatkuu

 





Jippo voitti LaPa:n Lappeenrannassa maalein 0-4. Tämä oli ensimmäinen vierasvoitto toukokuun jälkeen. Jippo meni johtoon jo noin viiden minuutin kohdalla. Keskitys tuli vasemmalta laidalta ja Miro Turunen laukoi pallon maaliin. Sen jälkeen Fujimuralla oli pari hyvää paikkaa mutta maalivahti torjui. LaPalla oli ottelun paras ja miltei ainoa maalintekopaikkansa kun ulkomaalaisvahvistus laukoi vähän vasemmasta alanurkasta ohi. Hetkeä myöhemmin LaPa sai hässäkän aikaan Jipon boksiin mutta se selvitettiin. Jippo keskitti maalille ja pallo kimposi LaPan puolustajasta ylärimaan. Jippo siirtyi 0-2 johtoon kun Victorin puskun jälkeen pallo jäi maalin eteen ja Jens Harju laittoi sen maaliin. Harvinainen maali Jensille. Näissä lukemissa tauolle.

Toisella jaksolla Jipon hallinta jatkui. Tinke kokeili laukausta ja meni vähän oikealta ohi. Ottelu ratkesi kun LaPalla oli erikoistilanne josta Jippo pääsi nopeaan vastahyökkäykseen. Miro Turunen karkasi läpi ja harhautti vielä rankkarialueella puolustajan ja maalivahdin ja laukoi alanurkkaan. Jipolla oli ottelun loppupuolella vielä monta paikkaa. LaPa:n maalivahti pelasi hyvin. Miika Vainikainen teki viimeisen maalin reaboundista aivan lähietäisyydeltä. 

Oli aika selvää että Jippo tulee voittamaan tämän ottelun. Jippo ei tehnyt ihan niin monta maalia kuin etukäteen olisi voinut odottaa. Tämä riittää kuitenkin hyvin. Ottelussa oli loistavat olosuhteet. Tinke sanoi että oli kuuma pelata ja onhan se tietysti kun aurinko paistaa suoraan kentälle. Jirko Sorsa oli seuraamassa ottelua. Loukkaantumisia on kuulemma ollut. Nyt hän oli juuri päässyt pelaamaan yhden ottelun jossa tuli voitto. Lappeenranta vaikutti kivalta kaupungilta

Kiitos Jippo!




lauantai 6. elokuuta 2022

Jippo palasi voitokkaana Mehtimäelle




Jippo voitti FC Futuran maalein 3-1. Jippo oli ensimmäisellä jaksolla parempi joukkue. Toinen jakso oli hyvin tasainen. Jippo piti ottelun alkupuolella palloa. Useimmiten kaukana vastustajan maalista. Futuran aseena olivat kaukaa tulleet vapaapotkut joista pyrittiin keskittämään maalille. Jippo teki maalin ensimmäisestä paikastaan kun Miro Turunen viimeisteli läheltä oikealta tulleesta keskityksestä. Yksi paikka ja yksi maali. Näin voisi ottelun ensimmäiset noin parikymmentä minuuttia tiivistää. Toinen maali tuli kun Futuran pelaaja liukui pallon suoraan Jipon pelaajalle ja siitä aukesi vaarallinen hyökkäys. Turunen viimeisteli jälleen rankkarialueella.

Futura tuli vahvasti peliin mukaan toisen jakson alussa. Se pystyi luomaan joitakin vaarallisia paikkoja ja kulmapotkuja. Jipon pelaaminen oli toisella jaksolla vähän väkinäistä ja jossain määrin loppuvihellyksen odottelua. Futuran kavennus oli hieno laukaus jota edelsi ilmeisesti jonkinlainen Jipon sekoilu omalla puolustusalueella. Futuran tasoitus oli pariin otteeseen lähellä. Terrence Smithillä ja Toni Tahvanaisella oli paikat lisätä Jipon johtoa mutta maalivahti torjui vielä nämä laukaukset. Lopussa "Tahvis" onnistui ja  teki ratkaisevan kolmannen maalin.

Jippo pelasi jälleen jännittävän kotiottelun. Toisella jaksolla peli meinasi livetä käsistä. Esitys oli kokonaisuutena kohtalainen. Varmaan yleisön kannalta ihan viihdyttävä ottelu.

Kiitos Jippo!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Jippo voitti jälleen niukasti kotonaan

 



Jippo voitti KuPS Akatemian 2-1. Ensimmäinen jakso oli lievää Jipon hallintaa. Jipolla oli paljon kulmapotkuja. Kups iski vastaan varsinkin vasemman laidan kautta. Molemmilla joukkueilla oli pari vaarallista paikkaa. Joissakin Jipon "melkein paikoissa" pallo olisi paremmalla onnella voinut pomppia vastustajan maaliin mutta nyt vieraat saivat selvitettyä ne tilanteet päätyrajasta yli kulmiksi.

Toisella jaksolla peli meni todella jännäksi. Ryohei Fujimura vei Jipon johtoon sijoittamalla pallon maaliin lähietäisyydeltä. Kups akatemia kuittasi pelin tasoihin heti seuraavasta tilanteesta. Se oli hyvä keskitys ja viimeistely. Tasoituksen jälkeen Jipon peli oli vähän aikaa sekaisin ja Kups hallitsi. Vieraat olivat lähellä mennä johtoon mutta Pyry Piirainen torjui hienosti. Ottelu eteni kohti loppua tasaisissa merkeissä. Kupsin maalivahti teki virheen vastaantulossaan ja Miro Turunen pääsi kiertämään hänet. Turunen sijoitti pallon maaliin pienestä kulmasta. Se oli hieno maali eikä ollut helppo suoritus. Johtomaalin jälkeen Jippo hallitsi peliä ja olisi voinut lisätä johtoaan. Lisäajalla Kups akatemia sai vielä pientä painetta Jipon puolustusalueelle. Jippo voitti ottelun näiden jännittävien vaiheiden jälkeen.

Oli selvää että ottelusta tulee erilainen kuin Kuopion murskavoitto. Kups akatemia pelasi nyt paljon paremmin ja oli lähellä saada pisteen. Maalivahti Pyry Piirainen oli yksi Jipon sankareista. Jos Kups olisi mennyt johtoon niin Jippo ei olisi ehkä enää voittanut tätä ottelua. Jippo olisi totta kai voinut ainakin tasoittaa. Maalinteko on ollut vähän vaikeaa viime aikoina. Pitää vaan jaksaa painaa ja myös odottaa vastustajan virhettä. Maaleja tulee lopulta.

Kiitos Jippo ja hyvää lomaa!

lauantai 2. heinäkuuta 2022

Voitto vähän nihkeänä iltapäivänä

 


Jippo voitti PeKa:n 1-0 helteisellä keskuskentällä. Heti ensimmäisellä minuutilla Miro Turunen oli avopaikassa mutta maalivahti torjui laukauksen. Ottelu oli Jipon selvää hallintaa. Ainoan maalin teki Turunen läpiajosta noin ensimmäisen jakson puolivälissä. Hänellä oli paikat tehdä ainakin kolme maalia. Se on tietysti vähän tuuristakin kiinni kun moni laukaus meni vähän ohi. Miika Vainikainen osui ekalla jaksolla maalikehikkoon.

Toisella jaksolla Jipon hallinta jatkui. Kulmapotkuja oli lukuisia. Ei vaan oikein pomppinut tänään. Kuumuuskin tietysti vaikutti. Myös Santeri Saarenkunnaksen ja Toni Tahvanaisen poissaolo kokoonpanosta vaikutti esitykseen. Toki esitys oli ihan hyvä viimeistelyä lukuun ottamatta PeKa menetti usein pallon omalla puolustusalueella ja siitä olisi pitänyt rankaista. Lopussa vieraat saivat ottelun ainoan kulmapotkunsa mutta se kestettiin. Tärkeintä oli että tasapeli eli tappio vältettiin. Minimitulos ja maksimipisteet.

Oli helpotus kun ottelu loppui koska oli niin kuuma. Ja oli vielä tuloksellisesti tiukkaa.

Kiitos Jippo! 

torstai 23. kesäkuuta 2022

Helppo kun sen osaa

 



Jippo voitti NJS:n maalein 4-0. Voitto oli selvä ja lopulta melko helppo. Ensimmäisillä minuuteilla NJS hallitsi hieman peliä mutta siihen se sitten jäi. Avausmaalin jälkeen voittajasta ei juuri ollut epäselvyyttä. Ensimmäinen maali tuli kun Jippo murtautui nopean sivurajaheiton jälkeen vasemmalta laidalta ja sai pallon boksiin. Tuli laukaus ja Miika Vainikainen laittoi reaboundin läheltä maaliin. Niko Niemäläinen lisäsi Jipon johtoa läpiajosta kun NJS:n puolustaja oli kompastunut palloon. NJS:n puolustus ei vakuuttanut ja tasoero oli tänään varsin selvä. Ensimmäisen jakson lopussa sattui harmittava loukkaantuminen kun vieraiden pelaaja putosi puskutilanteessa pää edellä maahan. Ambulanssi piti kutsua ja loukkaantunut pelaaja kannettiin paareilla pois kentältä.

Jippo hallitsi toista jaksoa lähes mielin määrin. Santeri Saarenkunnas teki puskulla Jipon kolmannen maalin. Muutama sekunti aiemmin Jippo oli osunut ylärimaan. Hyökkäys jatkui sen jälkeen ja tuli keskitys ja maali. Victor teki ottelun viimeisen maalin kulmapotkusta. Lopussa NJS sai parhaat paikkansa. Laukaus läheltä meni vähän vasemmalta ohi. Viime hetkillä Toni Tahvanainen oli vähintään puolittain läpi. Hän eteni boksiin mutta laukaus vaikeasta asennosta meni oikean alanurkan ohi. Siinä taisi maalivahti tai puolustaja päästä vähän häiritsemään.

Jipon esitys oli hyvä ja asenne kunnossa. Ihan alussa oli vähän huolimattomuutta tai jotain sellaista mutta peli lähti kulkemaan. Kun seuraavakin peli voitetaan niin tilanne sarjassa on kohdallaan. Sarja on tasainen ja ristiin pelaamista tullaan todennäköisesti näkemään. Mikään joukkue tuskin jyrää ylivoimaiseen sarjavoittoon.

Hyvää juhannusta!

lauantai 11. kesäkuuta 2022

Jippo voittoon kärkiottelussa

 


Jippo voitti FC Reippaan 2-1. Ottelu oli tasainen kuten kärkikamppailulta voi odottaakin. Alku oli tunnusteleva. Jipon prässi sai Reippaan maalivahdin tekemään virheitä. Jo kuuden minuutin kohdalla maalivahti menetti pallon ja Niko Niemeläinen viimeisteli tyhjiin. Kasteltu luonnonnurmi saattoi olla yksi syy siihen että näitä virheitä sattui. Jipolla ei ollut ensimmäisellä jaksolla kovin monta todellista maalintekopaikkaa. Reippaalla oli joitakin kulmapotkuja ja vieraat alkoivat vähän hallita peliä. Jakson loppu oli rikkonainen kun monia pelaajia paikkailtiin kentällä. Lisäajan lopulla vieraat pääsivät hyökkäämään boksiin ja sieltä tuli keskitys ja maali lähietäisyydeltä. Tällaista maalia jakson loppuun ei saisi vastustajalle antaa. Ehkä se menee osittain henkisen puolen piikkiin että tasoitus tuli.

Toisella jaksolla Reipas piti paljon palloa. Reippaalla oli laukaus ylärimaan. Jippo iski vastaiskusta kun peliä oli vartti jäljellä. Miro Turunen pääsi puolittain läpi ja viimeisteli hienosti vasempaan alanurkkaan. Jipolla oli pian sen jälkeen hyvä kulmapotku josta olisi voinut tulla ratkaiseva kolmas maali. Terrence Smith oli myös vapaassa paikassa mutta maalivahti torjui. Loppu meni todella tiukaksi. Reippaan vapaapotku meni vain vähän ohi ja lisäajalla oli vielä pari pahaa kulmaa.

Tämä oli tasainen ottelu ja se olisi voinut kääntyä kummalle tahansa tai päättyä tasan. Jippo otti taisteluvoiton ja on nyt hyvissä asemissa sarjassa. Jippo ja Reipas ovat ehkä parhaat joukkueet tässä sarjassa. Kiffeniä unohtamatta. Nyt vaan lisää voittoja. Kiitos Jippo!

Antti Åke oli seuraamassa ottelua. Nilkka on kuulemma ollut kipeä mutta nyt kestää jo kävellä. Muutama viikko huilia. Ennen peliä hän totesi että kenttä on hyvässä kunnossa ja parempi voittakoon. Vaikea sanoa oliko Jippo parempi joukkue kun oli näin tasaista. Vähän onnea oli mukana. Kovalla taistelulla voitto ansaittiin.



maanantai 30. toukokuuta 2022

Jippo voittoon sateisella keskuskentällä

 


Jippo voitti LaPa:n sunnuntaina sadekaaoksessa maalein 4-0. Ottelun alku oli täydellistä Jipon hallintaa. Topi Kela puski Jipon johtoon kulmapotkusta. Toni Tahvanainen lisäsi johtoa laukauksella vasempaan alanurkkaan. Tämän jälkeen moni odotti että Jippo jatkaa samaan malliin ja tekee paljon maaleja. Hieman toisin kuitenkin kävi. Pelin tempo laski. LaPa pääsi pellin mukaan ja oli pariin otteeseen lähellä kaventaa. Pyry Piirainen torjui hyvin ja pallo taisi käydä tolpassakin. Jipolla oli myös muutama paikka ennen taukoa. Peli meni vähän sekavaksi.

Jippo painosti lähes koko toisen jakson ajan. LaPa taisteli kuitenkin hyvin ja maalivahti esitti monta hienoa torjuntaa. Ukkonen jyrähti ja Toni Tahvanainen laukoi kaukaa Jipon kolmen maalin johtoon. Laukaus otti kimmokkeen vastustajan pelaajasta. Hieman aiemmin "Tahvis" missasi rankkarin laukomalla oikealta ohi. Hän on räväkkä pelaaja jolle sattuu ja tapahtuu. Miro Turunen olisi varmaan laukonut rankkarin mutta hänet vaihdettiin kentältä vähän aiemmin. Jipolla oli vielä monta paikkaa ja lopulta Miika Vainikainen laukoi viimeisillä sekunneilla pallon lähietäisyydeltä maaliin. Ottelu päättyi tähän tilanteeseen. Sade yltyi toisella jaksolla varsin rankaksi. Ottelun jälkeen oli poutaa. Sadepelejä on viime vuosina ollut vähän ainakin kotikentällä.

Jipon kannalta ottelu oli kahtalainen. Toisaalta Jippo oli parempi joukkue ja voitti selvästi. Toisaalta vastusaja päästettiin peliin mukaan ensimmäisellä jaksolla ja maalipaikkoja tuhlailtiin. Voi olla hieman vaikea asennoitua peliin kun vastustaja on ennakkoon heikompi. Jippo tuli otteluun hyvin mutta kahden maalin johdossa keskittyminen ehkä hieman herpaantui. Jippo teki joka tapauksessa sen mitä tarvittiin ja esitystä voi pitää ihan hyvänä.

Faniryhmällä oli paras meininki tällä kaudella. Kiitos osallistuneille ja nähdään taas peleissä.

torstai 26. toukokuuta 2022

Jippo hieman yllättäen tappioon

 



Jippo hävisi Suomen cupin kuudennen kierroksen ottelun Atlantikselle maalein 1-3. Peli olisi voinut päättyä ihan miten tahansa. Melko ratkaiseva käänne oli kun Atlantis sai rankkarin aivan ensimmäisen jakson lopussa. Pyry Piirainen torjui rankkarin mutta reabound meni maaliin. Ensimmäisellä jaksolla keskikenttä oli enimmäkseen Jipon hallussa. Atlantiksella oli pari paikkaa alussa joista ensimmäisestä se osui tolppaan. Jippo sai muutaman hyvän keskityksen maalille mutta hyökkääjät eivät ihan yltäneet viimeistelemään maalia. Jakson lopussa Jipon ote hieman herpaantui ja Atlantiksen pelaaja meinasi karata pariin otteeseen läpi. Lopulta tuli sitten se rankkariin johtanut tilanne. Jipon kannalta huono tuuri että tauko ei alkanut hetkeä aiemmin.

Toisella jaksolla Jippo lähti pelaamaan aktiivisesti ja haki tasoitusta. Siihen olikin muutama hyvä tilaisuus. Fujimuran kaukolaukaus kiersi vähän ohi oikeasta ylänurkasta. Valitettavasti ottelu ratkesi joihinkin Jipon virheisiin. Atlantis meni kahden maalin johtoon kun Jipon puolustus aukesi hieman helpon näköisesti. Melkein heti perään tuli kolmaskin maali hyvällä laukauksella alanurkkaan. Jippo ryhdistäytyi vielä lopussa ja viritteli kiriä. Jipolla oli monta paikkaa. Miro Turunen onnistui kaventamaan kovalla laukauksella. Jos tilanne olisi sen jälkeen ollut vain 1-2 niin ottelussa olisi nähty vielä todella tiukka loppu. Kavennus oli ehkä laiha lohtu mutta oli se jonkinlainen lohtu kuitenkin. Kyllä näistä paikoista piti tehdä ainakin yksi maali. Ottelu oli täysin voitettavissa. Jos Jippo olisi mennyt ensimmäisellä jaksolla johtoon niin se olisi ehkä voittanut koko ottelun tai ei olisi ainakaan hävinnyt varsinaisella peliajalla. Epäonnea oli mukana. Atlantis pelasi ihan hyvän vierasottelun ja hyödynsi paikkansa.

Jipolta puuttui muutaman tärkeä pelaaja ja se vaikutti esitykseen. Jippo voi vielä kääntää viikon positiiviseksi voittamalla sunnuntain ottelunsa. Mahdollisuudet viidenteen peräkkäiseen voittoon sarjassa ovat hyvät. 

Faniryhmällä on ollut vaikeuksia saada porukkaa kokoon. Koronan aikoihin jotkut jäivät pois eivätkä ole nyt palanneet. Varmasti saamme vielä joihinkin peleihin jengiä ja kunnollisen meiningin. Tule mukaan jos se on vain mahdollista.

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Jippo löi Atlantiksen kotiavauksessa

 




Jippo voitti Atlantiksen maalein 3-0. Ensimmäinen jakso oli tasainen ja Jipon peli oli vähän hermostunutta. Atlantis pystyi aiheuttamaan Jipolle jonkin verran ongelmia pallonhallinnallaan ja lyhytsyöttöpelillään. Vieraat eivät kuitenkaan päässeet ihan murtautumaan maalintekopaikkoihin vaikka pari kertaa se oli lähellä. Jipon paikat jäivät melko vähiin. Santeri Saarenkunnas puski lähietäisyydeltä jonkin verran ohi. Yksi Jipon laukaus meni yli ja jotkut yritykset boksissa pysähtyivät vastustajan blokkiin.

Toisella jaksolla Jippo oli parempi joukkue. Avausmaali on tärkeä tällaisessa melko tasaisessa ottelussa ja Jippo sai sen ensimmäisen maalin tehtyä. Miro Turunen syötti päätyrajan tuntumasta ja Niko Niemeläinen viimeisteli lähietäisyydeltä. Maali vapautti Jipon peliä ja sen jälkeen Jippo eteni melko helposti voittoon. Toisen maalin teki Timo Tahvanainen tyhjiin kun Atlantiksen maalivahti oli törmännyt oman joukkueen puolustajaan. Tinke on tehnyt maaleja harvoin. Ajattelen kyllä että Kakkosen tasolla niitä voi tulla lisääkin. Jipon kolmannen maalin puski Miika Vainikainen. Atlantis painosti vielä loppuminuuteilla ja haki kavennusta. Jipon puolustus ja maalivahti kestivät.

Kauden kotiavaukselle tyypillisesti pelissä näkyi aluksi pieni hermostuneisuus. Varsinkin toinen jakso oli Jipolta hyvä esitys. Kokonaisuudessa on vielä jonkin verran parantamisen varaa joukkueiden seuraavaan kohtaamiseen joka tapahtuu cupissa. Jipon kauden alku on ollut hyvä. Kotiavauksen tulos oli se mikä sen pitää ollakin ja sen varaan voi rakentaa. Sää oli ihan ok.

Faniryhmän esitys oli hieman vaisu porukan vähyydestä johtuen. Ottelun pelipaikka ja ajankohta vaikuttivat varmasti siihen että osa ei päässyt paikalle. Toki jotkut saattoivat jäädä seuraamaan valioliigan otteluita. Pitäisikö meidän järjestää taksikuljetus Jetistä peliin? Siinä voisi olla ideaa. Nähdään seuraavissa peleissä.

tiistai 10. toukokuuta 2022

Jippo murskaavaan voittoon Kuopiossa

 



Jippo voitti KuPS Akatemian yllättävän ylivoimaisesti maalein 1-7. Ensimmäinen maali tuli jo noin puolen minuutin kohdalla kun Miro Turunen vei pallon puolustajalta ja sijoitti sen maaliin. Sen jälkeen KuPS akatemia sai rankkarin ja tasoitti. Seuraavat kymmenkunta minuuttia peli oli melko tasaista. Ottelu ratkesi kuitenkin nopeasti. Jippo meni Turusen laukomasta rankkarista johtoon. Toni Tahvanainen rankaisi Kupsin puolustuksen hölmöilystä ja Jippo johti jo kahdella maalilla. Lari Liukkonen laukoi upeasti puolesta kentästä seuraavan maalin. Toni Tahvanainen teki vielä juuri ennen taukoa läheltä Jipon viidennen maalin. Ensimmäinen jakso oli Jipon kannalta hieno ja tapahtumarikas. Se sisälsi myös koomisia piirteitä. KuPS akatemia teki sen verran pahoja virheitä.

Peli oli ratkennut jo ennen taukoa. Toisella jaksolla Jipon ei tarvinnut pelata ihan täysillä. Jippo haki kyllä edelleen maalintekopaikkoja. Fujimura teki läpiajosta 1-6. Toni Tahvanainen puski viimeisen osuman joka oli hänelle ottelun kolmas. Lopussa Jipolla oli vielä paikkoja mutta kotijoukkueen maalivahti teki pari hyvää torjuntaa. Kupsilla oli myös jokunen tilaisuus mutta kavennusta ei enää tullut. Kaiken kaikkiaan varsin helppo voitto hyvällä asenteella pelanneelle Jipolle. Tasoero oli nyt iso. Jos Kups akatemia saisi muutaman vahvistuksen ja saisi karsittua pahimmat virheet pois niin se voisi pelata Jippoa vastaan melko tasaisen ottelun. Joskus aiemmin he ovat pystyneet kapeallakin materiaalilla haastamaan Jipon mutta nyt se ei ollut lähelläkään.

Lähdin suoraan töistä ajamaan Kuopioon. Pitää olla vähän hullu että lähtee maanantai-iltana ajamaan tuonne. Sää oli onneksi hyvä. Paluumatkalla näimme hirvenkin. Olin kotona noin klo 23.

Jipon kausi on alkanut hyvin. Sarjakauden kotiavaus on sunnuntaina. Nyt kaikki mukaan ja ääntä peliin!

tiistai 3. toukokuuta 2022

Super Jippo jatkoon cupissa

 




Jippo voitti Suomen cupin ottelussa JJK:n rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Varsinainen peliaika päättyi 1-1 ja Jippo voitti rankkarikisan 3-2. Ottelu oli tasainen ja kumpi tahansa joukkue olisi voinut voittaa. Jippo tuli avausminuuteilla vahvasti mutta silti JJK oli ensimmäisellä jaksolla lievästi hallitsevampi. JJK:lla oli parhaat paikat. Jippo pääsi paikoille pari kertaa mutta laukaukset jäivät vaisuiksi. Jipolla oli kaksi vaarallista kulmapotkua. JJK meni ehkä ansaitusti johtoon jakson lopulla. Jippo ei saanut purettua palloa omalta alueelta ja JJK rankaisi. Ensimmäinen jakso jätti vähän mietteliääksi koska Jippo ei oikein päässyt maalintekopaikkoihin. Jakso oli toki kokonaisuutena melko tasainen.

Toisella jaksolla Jippo oli parempi ja aktiivisempi joukkue. JJK:lla oli kylläkin omat maalipaikkansa. Jippo onnistui tasoittamaan ottelun nopealla vastaiskulla. JJK oli nostanut miehistönsä ylös vapaapotkutilanteessa ja sen purkauduttua Miro Turunen karkasi maalitekopaikkaan ja viimeisteli varmasti tasoituksen. Maalia edelsi jonkinlainen JJK:n puolustuksen virhe jonka Jippo hyödynsi. Tasoituksen jälkeen Jippo haki voittomaalia jota ei kuitenkaan saatu tehtyä. JJK:lla oli yksi hyvä laukaus joka meni hieman oikealta ohi ja lyhyt painostusjakso jolloin se sai kaksi kulmuria. Loppuvihellyksen soidessa peli oli tasan ja mentiin rankkareille. En ihan ymmärrä miksi näissä otteluissa ei pelata jatkoaikaa.

Rankkarikisa tarjosi draamaa. JJK aloitti ja epäonnistui. Timo Tahvanainen viimeisteli varmasti Jipon ensimmäisen rankkarin. En nyt ihan muista kaikkia laukojia. Yhdestä rankkarista JJK:n maalivahti teki maalin. Jipon maalivahti Pyry Piirainen torjui kaksi rankkaria. Jipon neljännellä laukojalla Toni Tahvanaisella oli tilaisuus varmistaa Jipon voitto. Laukaus osui kuitenkin ylärimaan. Sen jälkeen JJK:n viidennen laukojan oli pakko onnistua tai peli päättyisi. Veto osui tolppaan ja Jipon juhlat alkoivat.

Tämä peli oli tasainen ja kävi vähän säkä että voitettiin. En sano että Jippo voitti tuurilla vaan pikemminkin Jippo voitti kovalla taistelulla. Jipon esityksestä ei jäänyt oikeastaan puuttumaan mitään muuta kuin toinen maali. Hieno peli kaiken kaikkiaan. Antti Åke pelasi hyvin JJK:n puolustuksessa ja oli pelotteena myös hyökkäyspään erikoistilanteissa. Olisi kiva nähdä hänet vielä jossain roolissa Jipossa, on se sitten pelaajana tai valmennustiimissä. Kiitos Jippo!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

NiemU - Jippo

 



Jippo voitti Suomen cupissa NiemU:n maalein 4-0. Ensimmäisellä jaksolla Jippo kyllä hyökkäsi mutta ei oikein saanut laukauksia maalia kohti. Kulmapotkuja oli useita. Timo Tahvanaisen laukaus meni vähän vasemmalta ohi. NiemU:lla oli vaarallinen vapaapotku jonka Jipon maalivahti torjui kulmaksi vasemmasta alanurkasta. Jippo meni vähän ennen taukoa johtoon yllättävästä tilanteesta. Pari Jipon hyökkääjää oli nopean syötön jälkeen yhtäkkiä maalin edessä ja Santeri Saarenkunnas viimeisteli maalin. Jipolla oli vähän vaikeuksia avata sumppua. NiemU taisteli hyvin ensimmäisen jakson ja samaa voi sanoa koko ottelusta.

Peli ratkesi toisen jakson alkupuolella. Jipon toinen maali oli varsin akrobaattinen suoritus jollaista harvoin näkee. Jipon maalintekijät toisella jaksolla olivat Niko Niemeläinen, Niklas Sottinen ja Toni Tahvanainen. NiemU sai jakson alussa aikaan vaarallisen hässäkän Jipon maalille ja tasoitus oli lähellä. Laukaus saatiin kuitenkin blokattua.

Jipon esitys oli ryhdikäs ja varma perussuoritus. Oli melko selvää että Jippo tekee ottelussa joka tapauksessa muutaman maalin. Usea paikka jäi hyödyntämättä kun viimeistely karkasi ohi tai yli. Ensimmäinen jakso oli lähellä päättyä tasan. Se lisäsi mielenkiintoa että ottelu ei ratkennut heti alussa. Vastustaja oli parempi kuin odotin. Kiitos NiemU ottelusta.

Rednekseistä oli paikalla vain kaksi henkilöä. Viikonloppuna olisimme varmasti saaneet enemmän porukkaa katsomoon. Sää oli hyvä vaikka ilta viileni. Kenttä hyvässä kunnossa.




lauantai 16. huhtikuuta 2022

Kuusi kysymystä

Timo Tahvanainen vastasi näihin kysymyksiin sähköpostitse. Kiitos vastauksista.

 1. Alustavat tunnelmat kauden alla?

"Hyvä ja odottava tunnelma. Pitkä ja vaiherikas talvi takana, kovasti ollaan harjoiteltu ja vielä loppusuora ennen kuin kausi käynnistyy. Jipolla on tänä vuonna kasassa nuori, nälkäinen ja aggressiivinen joukkue."

2. En kysy suoraan mikä on Jipon tavoite alkavalla kaudella. Olisiko mitään järkeä sanoa että Jipon virallisena tavoitteena on nousu? Siitä saisi ehkä yhden näyttävän otsikon. Ja myös paineet. Jos kausi lähtisi vähän huonommin, niin tavoitteesta tulisi taakka. Sen sijaan jos tavoite on maltillisemmin esim. kolmen parhaan joukkoon, niin niille paikoille voi vielä päästä pelaamalla hyvän loppukauden. Joukkueella voi tietysti olla sisäisesti omat tavoitteensa eikä niitä tarvitse lausua julki. Mitä sanoisit tämän kauden tavoitteenasettelusta? Onko julkisesti asetetulla tavoitteella merkitystä?

"Tavoite on pelata ehdottomasti sarjan kärkipäässä ja taistella noususta. Muutokset meidän joukkueessa on melko isot viime kauteen verrattuna ja meillä on eri syistä aika vähän kovia harjoituspelejä alla, jonka lisäksi vastustajat Kakkosen A-lohkossa ovat melko tuntemattomia tämän hetken pelisuorittamisen osalta, joten ennustaminen on hankalaa. Olen kuitenkin luottavainen, että pystytään taistelemaan kärkisijoista. Mihin se lopulta riittää, aika näyttää sen. Tavoitteiden yleisestä julkistamisesta ollaan monta mieltä, mutta minusta niitä ei tarvitse peitellä jos tavoitteet ovat selkeitä. Meidän seurassa halutaan pelata tulevalla  kaudella ehdottomasti kärkisijoista ja noususta ja hieman pidemmällä tähtäimellä menestyksekkäästi miesten Ykkösessä liiganousua tavoitellen."

3. Mitä sanoisit otteluohjelman laatimisesta yleisesti ottaen? Minkälaisia asioita siinä pitää ottaa huomioon? Esim. päällekkäisyydet muiden lajien kanssa? Koetko että voit itse vaikuttaa riittävästi otteluohjelmaan?

"Me otamme huomioon ensisijaisesti katsojien toiveet seurakyselyn mukaisesti. Katsotaan myös mahdollisuuksien mukaan päällekkäisyyksiä isompien tapahtumien osalta Joensuussa sarjakauden aikana ja pyritään niitä välttämään. Toiveet esitetään Palloliitolle, joka toteuttaa toiveet mahdollisuuksien mukaan. Meillä yksi otteluohjelmaan vaikuttava tekijä on ollut pitkään olosuhteet. Tuleva kausi alkaa näillä näkymin Utrassa ja keskuskentälle siirrytään toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa. Mehtimäen tekonurmen valmistuminen viivästyy pahasti, joten pelit jatkuvat näillä näkymin keskuskentällä elokuun alkuun asti. Yksi ongelmallinen ottelu tulee olemaan Kalevan Kisojen aikaan juuri elokuun alussa. Silloin kaikki mahdolliset Joensuun irtokatsomot siirretään keskuskentälle, joten meidän pitää vielä tässä vaiheessa miettiä sille pelillä sopivaa pelipaikkaa: Onko se Joensuussa (onko Mehtimäen tekonurmi silloin vielä edes valmis?) vai pitääkö meidän suunnistaa jonnekin päin maakuntaa pelaamaan? Kokonaisuudessaan sanoisin, että otteluohjelmaan pystytään kyllä yleensä vaikuttamaan suhteellisen paljon, mutta totta kai sinne tulee pelejä ja muuttujia, jotka eivät osu seuran toivelistalle."

4.. Mikä olisi hyvä tapa tukea Jippoa taloudellisesti? Fanina voin tietysti ostaa kausikortin ja tukea sitä kautta. Mitä muuta voisin tehdä? Jos haluaisin esim. lahjoittaa Jipon edarille 50 euroa rahaa niin olisiko siinä mitään järkeä tai olisiko sillä merkitystä joukkueen toiminnan kannalta? Minkälaisia tukimuotoja voisi olla? Esim. kuukausittainen lahjoitus Jipolle tai Jipon jäsenyys. Jos minulla olisi oma firma voisin tietysti ostaa Jipolta mainostilaa.

"Paras tapa yksittäisille ihmisille on ostaa kausikortteja ja fanituotteita. Tietysti voi aina tuoda uusia maksavia katsojia Jipon otteluihin ja yleisesti puhua Jiposta, jotta meidän ottelut ja toiminta tulee entistä useammalle ihmiselle tutuksi. Meillä on kesällä myös katujuna ja jäätelökioski, joita käyttämällä seura saa lisärahoitusta toimintaansa. Jokainen seuran mukana elävä on meille tärkeä, on se sitten yksittäinen katsoja tai mainospaikan ottava yhteistyökumppani. Jos haluaa yksityishenkilönä vielä muulla tavalla tukea, niin voi ottaa minuun yhteyttä, kyllä me aina jotain mielenkiintoista keksitään!"

Seuraavat kaksi kysymystä ovat "bonuskysymyksiä" ja ne menevät aiheeltaan hieman sivuun Jipon toiminnasta.  

5. Oletko samaa mieltä väitteestä että kun kaksi melko tasaväkistä joukkuetta pelaa vastakkain niin lopputulos on jossakin määrin satunnainen? Peleistä kerätään nykyään monenlaisia tilastoja ja dataa. Mitä ne kertovat siitä mihin ottelut ratkeavat?

"On jossain määrin sattumasta kiinni tiukat ottelut. Yksi virhe tai yksittäinen loistava suoritus voi vaikuttaa koko ottelun lopputulokseen. Toisaalta otteluiden lopputulema riippuu yleensä kuitenkin monesta pienestä eri asiasta (maaliodottama, tilanteen vaihdot, blokkien määrä, kaksinkamppailujen voitot yms.), ettei yksilöllistä vastausta asiaan voi oikein antaa. Tilastot kertovat kuvaa ottelusta ja niistä voi päätellä asioita johonkin pisteeseen asti, mutta täyttä totuutta ne eivät yleensä pysty antamaan-"

6. Miten vakavaa jalkapalloilu lopulta on? Tietysti sitä tehdään tosissaan ja tavoitteellisesti. On yksilökohtaisia eroja miten vakavasti pelaaja ottaa lajin. Jollekin jalkapallo on vain harrastus. Joku toinen tähtää ehkä Veikkausliigaan. Jokainen haluaa varmasti antaa kaikkensa joukkueen eteen. Olet kokenut paljon voittoja ja tappioita ja olet nähnyt miten eri pelaajat niihin reagoivat. Miten siis vastaat kysymykseen miten vakavaa jalkapalloilu on?

"On sanottu, että jalkapallo on maailman suosituin leikki. Jalkapallon, kuten muiden joukkuelajien, mielenkiinto tulee minusta siitä että yritetään tehdä asiat mahdollisimman hyvin eli paremmin kuin vastustajajoukkue. Jalkapallo on joillekin ammatti, jolloin se on siinä mielessä vakavaa. Joillekin se on mukava harrastus, jolloin sen voi ottaa varmasti kevyemmin. Vastaus taitaa tähän kysymykseen riippua eniten vastaajasta. Loppujen lopuksi se ei kuitenkaan ole niin vakavaa, vaan elämässä on varmasti paljon tärkeämpiäkin asioita. Sisältöä jalkapallo tuo kuitenkin monille ihmisille, joten ilman sitä elämästä voisi puuttua jotakin."

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Free?


 

Jippo voitti harjoitusottelussa KajHa:n maalein 3-0. Ensimmäinen jakso oli lievää Jipon hallintaa. Jipolla oli viisi kulmapotkua. Hyviä maalintekopaikkoja oli vähän. Jakson lopussa Miro Turunen murtautui vapaaseen paikkaan ja siirsi Jipon johtoon. Ensimmäinen jakso oli melko tasainen ja intensiivinen. Jippo ei saanut pidettyä ihan niin hyvää tempoa kuin olisi halunnut. Päävalmentaja Okkonen protestoi Kajhan ajanpeluuta ja ohjasi oman joukkueen peliä kovaäänisesti.

Toisella jaksolla Jippo nosti tempoa ja KajHa alkoi ehkä hieman väsyä vaikka he tekivätkin useita vaihtoja. Toni Tahvanainen puski heti kentälle tultuaan Jipon 2-0 johtoon kulmapotkusta. Pian sen jälkeen Kajhalla oli ehkä ottelun paras paikkansa. Keskitys tuli oikealta laidalta ja laukaus meni jonkin verran yli. Loppupuolella Turunen karkasi vielä läpi ja viimeisteli loppulukemat.

Jipon esitys oli varsin positiivinen ja energinen. Alussa oli vähän vaikeuksia murtautua vastustajan puolustuksen läpi. Tulos kuvaa pelitapahtumia melko hyvin. Toki Kajha olisi voinut tehdä yhden maalin. Tämä oli hyvä harjoitusottelu.

Blogiin on suunnitteilla haastattelu huhtikuussa.


tiistai 4. tammikuuta 2022

Koottuja ajatuksia

 On vähän vaikeata koota ajatuksia. Joensuulaisen jalkapalloilun tulevaisuus on meistä tekijöistä kiinni. Tulevaisuus on tehtävä itse. Tee oma osuutesi. Tue seuraasi. Jos joku kaverisi epäröi tulla peliin, voit tarjota hänelle pääsylipun. Varmasti se joukko joka seuraa Jipon tuloksia on paljon suurempi kuin se joukko joka käy peleissä. Yleisömäärää voi realistisesti lisätä. Se riippuu myös joukkueen menestyksestä. Sarjatasosta riippumatta. Jos ollaan kärkipäässä niin yleisöä on enemmän.

Fanien youtube-kanava voisi olla hyvä idea. Sinne voisi postailla videoita esim. vierasreissuilta.

Juniorit ovat joskus kannustaneet Jippoa pienessä mittakaavassa. Joihinkin edustusjoukkueen peleihin voisi organisoida juniorien kannustuskatsomon. Toisaalla olisi faniryhmä ja toisaalla juniorikatsomo. Se toisi lisää tunnelmaa peleihin.

Edellisessä postauksessa oleva haastattelu voi antaa aihetta muutamaan jatkokysymykseen. Ehkä kevättalvella.