Kävin muutaman muun faniryhmäläisen kanssa Hämeenlinnassa
viimeksi kaksi vuotta sitten. Oli mukava palata. Kaurialan stadion on hyvä
paikka. Kenttä on ikään kuin montussa, joten kuumalla säällä se on aikamoinen
kattila. Onneksi nyt oli aurinkoista ja lämmintä, mutta ei hellettä.
Jarmo Korhonen summasi pelin kulun hyvin Karjalaisessa:
”Ensimmäinen jakso oli sitä mitä halusimmekin. Toisella jaksolla meiltä meinasi
loppua jalat.” Ensimmäisellä jaksolla Pierre Kokoó puski tolpan juureen, josta
pallo kimposi pois. Fanikatsomoon näytti siltä, että pallo olisi käynyt
sisällä. Ei näistä kuitenkaan voi olla varma. Tilanteen läheltä nähnyt Tarmo
Koivuranta kuulemma sanoi, että pallo ei ollut maalissa. Hieman myöhemmin Olli
Itälän tekemä maali tuomittiin paitsioksi. Hämeenlinnalla oli avausjaksolla
muutama vaarallinen erikoistilanne ja yksi niukasti ohi mennyt kaukolaukaus.
Toisen jakson edetessä Jippo näytti tyytyvän tasapeliin,
eikä pitänyt mitään kiirettä. Loppua kohti Hämeenlinna sai luotua painetta.
Kotijoukkue meni johtoon 88. minuutilla, kun Lappalainen pääsi vapaaseen
paikkaan ja viimeistely onnistui. Maalia seuranneet minuutit olivat Jipolle
vaikeita, eikä palloa saatu millään hyökkääjille. Lisäajalla Hämeenlinna pääsi
hyökkäämään kolmella yhtä puolustajaa vastaan. Mikko Ikonen sai kuitenkin
torjuttua laukauksen. Jippo kävi hyvin lähellä tappiota. Seuraavasta
hyökkäyksestä Jippo sai vielä yhden paikan. Toni Tahvanainen pyöräytti itsensä
vapaaksi ja laukoi hienosti alakulmaan. Fanikatsomossa harmistus vaihtui
riemuun.
Toni Tahvanaiselle maali oli Ykkösessä uran neljäs ja tämän
kauden kolmas. Lisäksi hän on tehnyt cupissa monta maalia. Hän on ollut
vaihtomiehen roolissa. Kolmessa viime ottelussa Jippo on tehnyt ainoan maalinsa
ottelun lopussa sen jälkeen, kun ”Tahvis” on tullut kentälle.
Jippo ei ole tainnut koskaan voittaa Hämeenlinnassa. Tämä
oli neljäs kerta peräkkäin, kun FC Hämeenlinna – Jippo päättyy lukemiin 1-1. Ei
nämä tulokset taida muuttua vaikka kuinka pelattaisiin. Tällä kertaa tasapeli
tuntui voitolta. Kotona voitto ja vieraista piste on Jipon toimiva konsepti
tälläkin kaudella.
Menin Hämeenlinnaan junalla ja paluumatka hoitui henkilöautolla. Joensuuhun päin ajeltiin jonkin aikaa peräkkäin Jipon bussin kanssa. Sitten piti päästää bussi ohi.