lauantai 24. helmikuuta 2018

Never say never again





Kevät on jo lähellä. Jipon sarja-avaus pelataan lauantaina 28.4. Toivottavasti Mehtimäen kenttä on kunnossa hyvissä ajoin. Viime vuonna kevät oli poikkeuksellisen kylmä, ja kenttä avattiin muistaakseni muutama päivä ennen vappua. Olin siellä vappuaattona FC Hertan pelissä. Lämpötila oli pari astetta plussan puolella.

Hassultahan se tuntuu, että Ykkösestä putoamista pelättiin aikoinaan niin paljon. Oli tietysti hienoa, että Jippo pysyi Ykkösessä kauan. Resursseihinsa nähden Jippo oli siellä ehkä kauden tai pari liian pitkään. Pudotus oli sitten kova. Hassulta tuntuu sekin, että viime kaudella kolmosessa ollessa Ykkönen oli hyvin kaukainen haave. Nyt kun sitä ajattelee, niin voihan se olla lähivuosina mahdollista. Monta asiaa pitää tietysti mennä oikein kentällä ja sen ulkopuolella. Tällä hetkellä näyttää lupaavalta. Jipolla on varmasti kaikki mahdollisuudet pärjätä Kakkosessa. Kun Jippo viimeksi oli Kakkosessa vuonna 2015, seuran tilanne oli kaoottinen ja alkukausi meni pieleen. Lopulta Jippo jäi vain yhden voiton päähän säilymisestä. Nyt lähtökohdat ovat tietysti paljon paremmat. Kakkoseen ei kannata lähteä vain säilymään, vaan sinne lähdetään pärjäämään. Jorma Karttunen kirjoitti vuoden 2015 kausijulkaisussa: "Tavoitteenamme on nousta Ykköseen pitkällä viiden vuoden tähtäimellä." Tuohan on edelleen voimassa. Siinä välissä piti vain käydä kolmosen kautta.

Olin paikalla, kun Jipon nousu varmistui viime syksynä, mutta olin menettänyt ääneni, enkä pystynyt huutamaan mitään. Olin pääkatsomon puolella. Fanikatsomon banderolli näytti hienolta. Olin jonkin aikaa poissa faniryhmän toiminnasta, ja luulin että toiminta olisi hiipunut. Viime kaudella oli hienoa nähdä, että toiminta jatkui edelleen, ja uusiakin ihmisiä oli mukana.

Joskus tuntuu, että olen jo nähnyt tarpeeksi pelejä. Jipolla on nyt mielenkiintoinen joukkue, joten kelpaisihan sitä käydä katsomassa. Joukkueessa on monta pelaajaa, jotka pelasivat täällä jo Ykkösessä. Yhteinen sävel on varmasti helppo löytää. Kentällä ja katsomossa.