Jippo ja PK-35 pelasivat 1-1 tasapelin. Ensimmäinen jakso oli enemmän Jipon ja toinen jakso oli täysin PK:n hallussa. Alkupuolella Jipolla oli kulmapotkuja ja Aake Yletyinen laukoi pari kertaa hyvin mutta hieman ohi maalin. PK:lla oli yksi vaarallinen laukaus jonka Pyry Piirainen torjui ja Jipon onneksi vieraat eivät päässeet reaboundiin. Jipon johtomaalin puski hienosti Santeri Saarenkunnas.
Toinen jakso oli Jipolle vaikea. PK-35 tasoitti lähietäisyydeltä tehdyllä maalilla. Jippo olisi voinut puolustaa tilanteen paremmin. Vieraat vyöryttivät lukuisia hyökkäyksiä Jipon päätyyn. Jippo onnistui useimmiten puolustamaan parhaat vetopaikat pois. Yhdessä vaparitilanteessa pallo kävi tolpassa. Ihan lopussa oli vielä vapari jossa PK:n pelaaja pääsi puskemaan melko vapaasti mutta kuitenkin ohi. Nyt kävi vähän säkä että ei hävitty. Toisaalta Jipolla oli yksi hyvä vastahyökkäys jossa Nuutti Tykkyläinen antoi keskityksen maalille ja oli lähellä että Toni Tahvanainen olisi laittanut pallon sisään takatolpalla. Jippo olisi voinut mennä johtoon vastoin pelin kulkua. Se olisi voinut muuttaa ottelun.
Kokonaisuutena Jippo voi olla tyytyväinen pisteeseen. Taistelu oli hyvää mutta purjeessa oltiin toisella jaksolla. Siitä kertoivat myös pelaajien vakavat ilmeet pelin jälkeen. Vierailla oli taitavia pelaajia jotka tuottivat vaikeuksia. Toki Jipon ensimmäinen jakso oli varsin hyvä ja silloin olisi ehkä voinut tulla toinenkin maali. Jännittävä ottelu jälleen kerran.
Kiitos Jippo!