sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Jippo eteni ykkösliigacupin välierään

 




Jippo voitti Klubi-04:n ykkösliigacupissa maalein 1-0. Ottelun alku oli tunnusteleva. Jippo piti paljon palloa omalla alueella ja Klubi yritti painostaa puolustajia. Pelin avaaminen oli vaikeata. Klubi pääsi muutaman kerran murtautumaan vaarallisesti rankkarialueelle. Ensimmäistä jaksoa voi sanoa tasaiseksi mutta Jipolla oli ehkä paremmat paikat joista tulleet laukaukset vastustaja sai useimmiten blokattua. Junnosuke Watanabe laukoi yli. Maalia kohti ei mennyt oikein mikään yritys kummaltakaan joukkueelta.

Toisen jakson edetessä Jippo sai hyvän vaiheen päälle ja peli oli lähes yhtä maalia. Kulmapotkuja oli useita. Jipon maali tuli muistaakseni kulmurin jälkeen. Maalintekijä oli Roope Huhtala. Klubin puolustaja siivosi pallon puskemalla maaliviivan läheisyydestä mutta pallo oli jo maalissa. Verkkoon asti se ei mennyt. Jippo joutui rikkomaan aika paljon. Keltaisia kortteja tuli monta. Lassi Forrs sai toisen keltaisen ja joutui ulos pelistä. Sen jälkeen Jipolla oli vain yksi tehtävä eli puolustaa johtoansa. Klubilla oli yksi huippupaikka jonka Pyry Piirainen torjui nyrkkeilemällä kulmaksi. Jipon Oskar Pihlaja oli lähellä maalintekoja kun hänen nostonsa ylitti maalivahdin. Puolustaja kuitenkin ehti palloon ennen kuin se olisi mennyt takakulmaan. Toisella jaksolla tunteet vähän kuumenivat. Jipon johto pysyi loppuun saakka.

Jipolta puuttui kokoonpanosta Yoshiaki Kikuchi loukkaantumisen vuoksi. Klubi-04 on taitava joukkue ja se pystyi aiheuttamaan Jipolle vaikeuksia. Jippo voitti kaikki neljä peliä ykkösliigacupin lohkovaiheessa.

Kiitos Jippo!



sunnuntai 16. helmikuuta 2025

Rantakylästä palaamme voittajina kotiimme

 





Jippo voitti KäPa:n maalein 2-1 ykkösliigacupissa. Ottelu oli tasainen. KäPa hallitsi enimmäkseen ensimmäistä jaksoa. Vieraat olivat lähellä mennä alussa johtoon mutta Pyry Piirainen torjui läheltä tulleen laukauksen. KäPa prässäsi voimakkaasti ylhäältä ja se tuotti Jipolle vaikeuksia. Junnosuke Watanabe laukoi kaukolaukauksen ylärimaan. Heti sen jälkeen KäPa meni johtoon kun nopea syöttökuvio rankkarialueella tuotti tulosta ja pallo alanurkkaan. Jipon tasoitus tuli kulmapotkusta. Maali merkittiin ensin omaksi maaliksi. Jipon hyökkääjä Miro Turunen kuitenkin sanoi pelin jälkeen että hän sai puskemalla osuman palloon. Jippo voi olla tyytyväinen siihen että ensimmäinen jakso päättyi tasan.

Toisella jaksolla peli vähän muuttui. Jippo sai paremmin otetta. Oskar Pihlajalla oli kolme paikkaa joista viimeisestä hän onnistui. Hän oli vapaana varsin pienessä kulmassa rankkarialueella ja laukoi maalin kattoon. Se oli taidokas viimeistely. KäPalla oli joitakin tilanteita joissa se pääsi keskittämään maalille. Vieraiden hyökkääjä kaatui kerran boksissa mutta rankkaria ei tullut. Lisäajan alussa oli säikäyttävä tilanne kun Yoshiaki Kikuchi jäi loukkaantuneena maahan. Hän sai jonkinlaisen vamman jalkaansa eikä pystynyt jatkamaan. Ilmeisesti kyseessä ei ole vakava vamma. Sellaista tietoa tuli pelin jälkeen. Tämän loukkaantumisen takia lisäaikaa tuli monta minuuttia. Se oli vähän hermostuttavaa seurattavaa. Jippo pystyi pitämään johtonsa loppuun saakka.

KäPa oli varsin raikas tuulahdus. Se pystyi haastamaan Jipon. Ottelu oli suhteellisen hyvätasoinen. Molemmat joukkueet pelasivat aktiivisesti eivätkä lähteneet vain puolustamaan. Jipon voitto tuli vähän vaikean kautta. Tasaista oli taistelu. Ykkösliigacupissa on vielä kaikki mahdollista.

Kiitos Jippo!

sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Älä lopeta ennen kuin saat tarpeeksi

 



Jippo voitti harjoitusottelussa KuPS Akatemian maalein 3-0. Jippo hallitsi ottelua selvästi ja olisi voinut ratkaista sen jo ensimmäisellä jaksolla. Miro Turunen vei Jipon johtoon noin puolen tunnin kohdalla. Maali tuli lähietäisyydeltä kulmapotkun jälkeen. Maalintekijä joutui valitettavasti pian vaihtoon saatuaan potkun nilkkaansa. Miro olisi varmaan tehnyt useamman maalin jos olisi saanut pelata kauemmin. Janne Partasella oli pari hyvää paikkaa mutta ei uponnut tällä kertaa.

Jipon hallinta jatkui toisella jaksolla. Jipon toisen maalin teki testissä ollut espanjalainen hyökkääjä. Kulmapotkusta syötettiin Yoshille joka keskitti maalin nurkalle josta hyökkääjä puski pallon maaliin. Se oli hyvä kuvio. Kolmannen maalin viimeisteli Nuutti Tykkyläinen murtauduttuaan läpiajoon. Maalivahti torjui ensimmäisen yrityksen mutta Tykkyläinen siirsi pallon läheltä maaliin. Tykkyläinen pelasi vahvasti vasemmalla laidalla ja oli yksi Jipon parhaista pelaajista. Yoshi kikkaili pari kertaa näyttävästi ja yritti jopa saksipotkua. Jippo sai ottelun ainoan keltaisen kortin vaikka joistakin vastustajan rikkeistä olisi myös voinut sellaista näyttää.

Jipon esitys oli vahva. Maalintekopaikkoja oli tuhlailtavaksi asti. Tilanteiden viimeistelyyn ja laukaisutarkkuuteen jäi parannettavaa. KuPS akatemia taisteli sen minkä pystyi parempaa joukkuetta vastaan. Hyökkäämään vieraat eivät päässeet juuri ollenkaan. Puolustuspelaamisessa he onnistuivat kohtalaisesti. Maalivahti otti muutaman hyvän torjunnan. KuPS akatemia pystyi pitämään lukemat siedettävinä ja se oli heille saavutus.

Jippo näyttää jo varsin valmiilta alkavaan kauteen. Jipolla on taas mahdollisuudet sarjan kärkipäähän. Otteluohjelma on jo julkistettu. Ohjelma on herättänyt kritiikkiä. Arkena on pelejä mutta lauantaisin ei ole pelejä. Tämä on väärä suunta. Sarja alkaa mielestäni turhan aikaisin. Suomessa ei kannattaisi ennen vappua ulkona paljon pelata. Riippuu tietysti myös kevään sääolosuhteista. Jippo aloittaa pian ykkösliigacupin. Muista myös että Jipon sivuilta löytyy hyvät otteluraportit. Kiitos Jippo!