sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Let’s have a party!

Jippo päätti kautensa 0-0 tasapelillä FC Hämeenlinnaa vastaan. Ottelu oli tasainen. Toisella jaksolla Hämeenlinna painosti enemmän. Jipon pelaajille sattui ensimmäisen jakson lopussa pari harmillista loukkaantumista. Tarmo Koivuranta sai aivotärähdyksen ja Immo Erosen nilkka venähti. Molemmat jättivät kentän 40 minuutin kohdalla. Ilmeisesti mitään pahempaa vammaa ei kuitenkaan tullut. En yleensä nosta tässä blogissa yksittäisiä pelaajia muiden yläpuolelle. Nyt täytyy sanoa, että maalivahti Santtu Korpelainen pelasi hyvän pelin. Loppupuolella Hämeenlinna osui yläristikkoon, mutta sen lähemmäs maalia ei keskuskentällä päästy. Nostan Hämeenlinnan faneille hattua. He olivat saapuneet runsaslukuisena Joensuuhun merkityksettömään peliin. Minulta olisi jäänyt lähtemättä.
Jippo sijoittui Ykkösessä kahdeksanneksi. Siihen voi olla tyytyväinen. Tucon siirto Lahteen ja Korpelan loukkaantuminen vaikeuttivat loppukautta. On otettava myös huomioon, että Tucon lähdön jälkeen otteluohjelma oli vaikea ja vieraspainotteinen. Keskuskentällä Jippoa oli koko kauden ajan vaikea voittaa.
Kiitos Jipon pelaajille, valmennukselle ja taustahenkilöille. Nähdään ensi vuonna.
-jippofani



sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Tehtävä melkein suoritettu

Jippo otti tärkeän pisteen liiganousija Rovaniemen Palloseuralta lukemin 1-1. Jipon sarjapaikka Ykkösessä on melkein varmistunut. Takana olevat HIFK ja Hämeenlinna voivat nousta tasapisteisiin, mutta niiden maaliero on selvästi huonompi. Sarjaa on jäljellä enää kaksi kierrosta.
Hetki ennen Immo Erosen viimeistelyä
 
Kertaan lyhyesti tärkeimpiä ottelutapahtumia. Jippo tuli peliin hyvällä sykkeellä. Alku oli silti melkein huonoin mahdollinen, kun vierasjoukkueen Eetu Muinonen laukoi rankkarialueen rajalta vasempaan alakulmaan jo pelin viidennellä minuutilla. Jippo ei takaiskusta häkeltynyt, vaan jatkoi normaalisti. Jipon tasoituksen laukoi Immo Eronen 38. minuutilla. Tilanteessa oli keskitys rangaistusalueelle ja pallo tuli Eroselle Toni Tahvanaisen ja Samu Suoraniemen esityöstä. Toisen jakson alussa Suoraniemellä oli vapaa paikka, mutta maalivahti Mikko Vilmunen sai juuri ja juuri torjuttua vedon kulmaksi. RoPS hallitsi toista jaksoa ja pyöritti hyvin peliä keskialueella. Vaaralliset maalintekopaikat olivat kuitenkin vähissä. Yksi veto/keskitys meinasi kiertää Jipon maalin takakulmaan.

Pikkuisen jännitti lopussa. Huh, huh. Jännitystä lisäsi tieto, että tilanteet muilla paikkakunnilla olivat Jipon kannalta epäsuotuisia. Loppujen lopuksi Jippo sai pelistä juuri sen mitä se tarvitsikin: yhden tärkeän pisteen. Tuomas Korpela palasi kentälle loukkaantumisen jälkeen ja myös Hans Ekroos oli jälleen pyydetty talkoisiin. Joukkue taisteli hienosti. RoPS:lle onnittelut liiganoususta! Se tuli suvereenilla sarjavoitolla.
Jipon kauden päätöstä vietetään Joensuussa lauantaina 6.10. ottelussa FC Hämeenlinnaa vastaan.
-jippofani

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

J.I.P.P.O.

 Tuco tuli, näki ja voitti, ainakin takatukan kokoisen siivun sydämestäni. Otteet ovat mitä ilmeisimmin olleet hyvät myös Lahden riveissä ainakin ilta-sanomat ja yle asiasta uutisoi. Vaikka olisihan se ollut hienoa että Tuco olisi jäänyt Jippoon, en voi olla kuin onnellinen, että mies menestyy "maailmalla", toivottavasti Tuco nähdään vielä Euroopankin kentillä!


Vaikka foormeilla ehdittiinkin jo povata uhoa ja tuhoa Jipon syöksyessä divarista toiseen jos polviasento Veikkausliigaan jatkuu, itse en näe kohtaloa aivan näin synkkänä. Jiposta on ponnistanut ylemmälle sarjatasolle jo useampi pelaaja ja yksi tattiyrittäjän poika aina maailmalle saakka. Se kertoo siitä, että jotain Jipossa tehdään oikein. Budjetti on ehdottomasti ja kiistattamattomasti Ykkösen pienin ja tulee siinä painoluokassa kilpailemaan vielä jonkin aikaa näillä katsojaluvuilla ja paikallisella kiinnostuksella jalkapalloa kohtaan. Kun rahaa ei ole paljoa antaa on pystyttävä tarjoamaan jotain muuta.



Joensuu on yliopistokaupunki, eli opiskelemaan pääsee myös töitä ja asuntoja "on tarjolla". Mutta mikäli halutaan puhua suoraan jalkapalloilijan sydämeen, niin näillä ei vielä oman kokemukseni perusteella pitkälle päästä. Kyllähän sitä paskahommia tekee jos palkkaa saa, mutta kun haluaa ajatella pidemmällä tähtäimellä pitää nähdä myös kehitysmahdollisuuksia uralle ja Jippo on pystynyt toistuvasti osoittamaan, että osaamista löytyy: meillä pelaajat kehittyvät ja se on sitten itsestä kiinni miten pitkällä taidot riittävät.

Toki rahaakin saisi enemmän olla. Ei ole kauaa kun Suomessa vallitsi konsensus siitä, että jos sydämellä tehdään niin rahan perässä ei juosta. Oli sitten kyse rockista tai jalkapallosta. Eikä siinä väärää ole, kyllä selkärankaa saakin olla, vaikka en niin välitäkään nationalis-puritanistisesta hengestä. Tilanne lienee siinä määrin muuttunut, että ehdottomuus rahan suhteen on lieventynyt. Itselleni suuri kysymys oli blogin mainonta, mutta sponsorointi lienee osa urheilua? Maailmalla ainakin osataan kuten Pokerlistingsin sivuilta lainattu infografiikka osoittaa.

Suomen kyntäessä  nokka syvällä kyntövaossa tulee ajateltua, ettei olisi lainkaan huonoa jos Suomi saisi mainetta hyvänä paikkana kehittyä ja ponnistaa Eurooppaan. Jos meillä ei pelaajia saada Euroopan kentille kehittymään niin tuodaan sitten Eurooppa, Afrikka ja koko Etelä-Amerikka tänne! Ehkei nyt aivan kokonaan, muttei se nyt huono olisi, jos Suomeen saataisiin maailman luokan jalkapalloakatemia, sehän voitaisiin vaikka perustaa Itä-Suomeen: Joensuu's International Player Practice Opisto?

torstai 6. syyskuuta 2012

Joensuulaisia jalkapallokenttiä, osa 2

Lehmon urheilukeskus


Lehmon nurmikenttä sijaitsee Kontiolahden kunnan puolella. Matkaa Joensuun rajalle on kuitenkin vain pari kilometriä. Adoptoimme kentän nyt Joensuuhun. Lehmon Pallossa on aina pelannut monia joensuulaisia. Lehmon kentästä olen kuullut sellaisia arvioita, että se on seudun paras luonnonnurmi. Hyväkuntoiselta se on aina näyttänyt. Äskettäin kentän viereen valmistui uusi tekonurmi. Jossain vaiheessa pohdittiin vakavasti tekonurmen tekemistä luonnonnurmen paikalle. Minusta tuntuu hyvältä, että alkuperäinen kenttä säästettiin. Remontin yhteydessä kentän laidoille on pystytetty aidat, mikä tekee maisemasta hieman ankeamman. Pakkohan aidat on tosin melkein olla, jotta asiatonta liikkumista voidaan estää. Kentän laidalla on jyrkkä rinne ja vanha hyppyrimäki. Talvella alueella on hyvät hiihtoladut. Minkäänlaisia katsomoita siellä ei ole.

 
Vuonna 2001 Ratanat ja JiiPee pelasivat kesä- ja heinäkuussa evakossa Lehmossa, koska keskuskenttää remontoitiin vuoden 2002 Kalevan kisoja varten, ja Rantakylän kenttäkin oli jostain syystä poissa käytöstä. Olisiko Rantakylässäkin sitten ollut kunnostustyöt käynnissä samaan aikaan?

Kerron yhden muiston Lehmon kentältä. Ratanat kohtasi siellä Pasi Rautiaisen valmentaman Kooteepeen kesällä 2001. Ratanoissa pelasi tuolloin monta myöhempää Jipon pelaajaa, kuten Mikko Ikonen, Immo Eronen ja Tero Tahvanainen. Tiukka ottelu päättyi lukemiin 0-0. Pelin jälkeen Pasi Rautiainen jäi yksinään kentän laidalle kävelemään ja mietiskelemään syntyjä syviä. Yksi piste ei varmasti tyydyttänyt nousua hakevaa joukkuetta. Lopulta Kooteepee nousi kauden päätteeksi Ykköseen selvällä erolla muihin joukkueisiin. Myös JiiPee pelasi tuolla kaudella Joensuussa 0-0 tasapelin kotkalaisia vastaan, mutta saavutuksessa on se aika ratkaiseva ero, että se oli kauden viimeinen ottelu ja Kooteepee oli varmistanut nousunsa jo aiemmin.

Louhelan hiekka

 
Louhelan hiekkakenttä sijaitsee keskuskentän vieressä ja jäähallin edessä. Siinä on pelattu virallisia kolmosen ja ehkä kakkosenkin otteluita. JoPS:in faniryhmän rummut pärisivät täällä 2000-luvun alussa. Voi hyvinkin olla, että Jippo pelasi siinä muutaman pelin kakkosta noin vuonna 2004. Joka tapauksessa ainakin harjoituspelejä Jippo on siinä pelannut. Tekonurmien valmistuttua Louhelassa ei ole sarjaotteluita enää pelattu. Eihän hiekkakenttiä enää pidetä juuri minään, mutta aiemmin ne olivat tärkeitä, kun nurmikenttiä oli todella vähän.

Utran kenttä

 
Olen kuullut puhuttavan, että Mikko Ikonen ja kumppanit ovat nuorena pelanneet ja harjoitelleet myös tällä kentällä. Ratanoiden kotipaikkahan oli alun perin juuri Utran vieressä sijaitseva Rantakylä. Utran koulu valmistui kentän laidalle vuonna 1988. En tiedä mikä kentän käyttöaste on nykyään. Tietenkin koulu käyttää sitä ja talvella siinä on luistinrata.

Mutalan kenttä

 
Mutalan hiekka sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustasta Rantakylän suuntaan. Kentän läheisyydessä on Mutalan kirkko ja ala-aste. En tiedä minkä verran virallisia otteluita tässä on vuosien varrella pelattu. Hämärästi muistelen, että jotain alempien sarjojen pelejä siinä joskus olisi ollut, mutta en ole varma.

”1950-luvulla urheilukenttien määräksi vakiintui viisi. Näistä kaksi oli keskusurheilukentällä, molemmissa 400 metrin juoksurata ja toinen nurmikenttä, toinen hiekkakenttä. Mutalassa oli 350 metrin kuonamurskalla päällystetty juoksurata ja Utrassa vastaavanlainen 300 m:n radalla. Niinivaaralla oli hyväkuntoinen ruohokenttä, jota ympäröi 400 metrin juoksurata. Tilanne pysyi ennallaan vuoteen 1967, jolloin ns. vanha keskusurheilukenttä poistui käytöstä Martikkalantien katkaisun vuoksi.” Lähde: Joensuun historia VI, sivu 239. Vanha keskuskenttä on siis ollut Niinivaaralla. Kiinnostaisi tietää, missä kohti se on sijainnut. Martikkalantietä ei taida olla enää olemassa tai ainakin nimi on vaihdettu.
 
Kenttäkierrokseni päättyy tältä erää tähän. Monta pienempää kenttää jäi vielä käymättä.
 
-jippofani

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Paluu Hämeenlinnaan

Kävin muutaman muun faniryhmäläisen kanssa Hämeenlinnassa viimeksi kaksi vuotta sitten. Oli mukava palata. Kaurialan stadion on hyvä paikka. Kenttä on ikään kuin montussa, joten kuumalla säällä se on aikamoinen kattila. Onneksi nyt oli aurinkoista ja lämmintä, mutta ei hellettä.

Jarmo Korhonen summasi pelin kulun hyvin Karjalaisessa: ”Ensimmäinen jakso oli sitä mitä halusimmekin. Toisella jaksolla meiltä meinasi loppua jalat.” Ensimmäisellä jaksolla Pierre Kokoó puski tolpan juureen, josta pallo kimposi pois. Fanikatsomoon näytti siltä, että pallo olisi käynyt sisällä. Ei näistä kuitenkaan voi olla varma. Tilanteen läheltä nähnyt Tarmo Koivuranta kuulemma sanoi, että pallo ei ollut maalissa. Hieman myöhemmin Olli Itälän tekemä maali tuomittiin paitsioksi. Hämeenlinnalla oli avausjaksolla muutama vaarallinen erikoistilanne ja yksi niukasti ohi mennyt kaukolaukaus.

Toisen jakson edetessä Jippo näytti tyytyvän tasapeliin, eikä pitänyt mitään kiirettä. Loppua kohti Hämeenlinna sai luotua painetta. Kotijoukkue meni johtoon 88. minuutilla, kun Lappalainen pääsi vapaaseen paikkaan ja viimeistely onnistui. Maalia seuranneet minuutit olivat Jipolle vaikeita, eikä palloa saatu millään hyökkääjille. Lisäajalla Hämeenlinna pääsi hyökkäämään kolmella yhtä puolustajaa vastaan. Mikko Ikonen sai kuitenkin torjuttua laukauksen. Jippo kävi hyvin lähellä tappiota. Seuraavasta hyökkäyksestä Jippo sai vielä yhden paikan. Toni Tahvanainen pyöräytti itsensä vapaaksi ja laukoi hienosti alakulmaan. Fanikatsomossa harmistus vaihtui riemuun.
Toni Tahvanaiselle maali oli Ykkösessä uran neljäs ja tämän kauden kolmas. Lisäksi hän on tehnyt cupissa monta maalia. Hän on ollut vaihtomiehen roolissa. Kolmessa viime ottelussa Jippo on tehnyt ainoan maalinsa ottelun lopussa sen jälkeen, kun ”Tahvis” on tullut kentälle.


Jippo ei ole tainnut koskaan voittaa Hämeenlinnassa. Tämä oli neljäs kerta peräkkäin, kun FC Hämeenlinna – Jippo päättyy lukemiin 1-1. Ei nämä tulokset taida muuttua vaikka kuinka pelattaisiin. Tällä kertaa tasapeli tuntui voitolta. Kotona voitto ja vieraista piste on Jipon toimiva konsepti tälläkin kaudella.

Menin Hämeenlinnaan junalla ja paluumatka hoitui henkilöautolla. Joensuuhun päin ajeltiin jonkin aikaa peräkkäin Jipon bussin kanssa. Sitten piti päästää bussi ohi.
-jippofani

Eläkäämme jalkapallosta!

Tällä kertaa on aika nostaa esiin muita, jotta jalkapallosta lukeminen ja kirjoittaminen ei päättyisi [koskaan!] kuin niiksi hetkiksi kun joku vaivautuu kentän laidalle huutelemaan hävyttömyyksiä. Eläkäämme jalkapallosta!

Mikäli vastapallo ei ole aiemmin tuttu, on tapahtunut kammottava erhe! Ja se pitää korjata pikaisimmin klikkaammalla seuraavaa linkkiä: vastapallo on mitä hienoin jalkapallon alakulttuurin edustaja.


Laitetaan tähän perään nyt vielä aivan pakollinen shout-outti, toki täällähän kaikki jo pyörii muutenkin:
http://futisforum2.org/ 
:tuoppi:


torstai 26. heinäkuuta 2012

Mätäkuun juttu: Joensuulaisia jalkapallokenttiä, osa 1


Keskuskenttä
 
Wikipedian mukaan keskuskenttä on avattu vuonna 1934. Se ei vielä kuitenkaan ollut se keskuskenttä, jonka nyt tunnemme. Aikoinaan kenttää ympäröi ravirata. JoPS:in 80-vuotishistoriikin mukaan keskuskentälle tuli nurmi vuonna 1951. Voidaan sanoa, että kenttä on ollut suunnilleen nykymuodossaan vuodesta 1972 lähtien. Kenttää ympäröivä maavallikatsomo tehtiin vuoden 1972 Kalevan kisoja varten. Tämän jälkeen alue ei ollut enää sovelias ravien järjestämiseen, koska maavalli muodosti näköesteen. Uusi ravirata sijoitettiin Linnunlahdelle.
 
(Keskuskentän vanha pääkatsomo 1990-luvun alussa. Katsomosta näkyy kuvassa noin puolet. Kuvassa Karpalon pelaajia menossa katsomon alla sijainneeseen pukukoppiin.)
 
Tero Leinosen kirjoittama ”Kalevan kisat 2002” julkaisu kertoo vanhasta pääkatsomosta: ”Vielä heinäkuussa 2001 ajateltiin säilyttää vanha pääkatsomo, joskin sen edustuskuntoon saaminen tietäisi korjauksia. Varsinkin katsomon alla olevien tilojen saaminen kuntoon atk-laitteita varten vaatisi kovaa korjausta.” ”Elokuun lopussa kenttäremontti joutui uuteen tilanteeseen. Vanhan pääkatsomon kunto tarkastettiin, ja siinä huomattiin paljon puutteita. Betonipylväitten ja rautaisten tukirakenteitten kunto oli uskomattoman huono, ruostetta ja betoninpaloja irtoili jatkuvasti. Katsomon korjaamisen arvioitiin maksavan puolisen miljoonaa markkaa, mitä pidettiin aivan liian kalliina. Vanha pääkatsomo valmistui joskus 1940-luvun lopulla. Yleisesti sitä pidettiin rumana ja epäkäytännöllisenä. Paksut pilarit peittivät näkyvyyttä kentälle ja se oli vielä liian kaukanakin kentästä. Kaupunginhallitus antoi siunauksensa katsomon purkamiselle uuden tieltä."

Julkaisussa kerrotaan myös nurmikentän tilanteesta syksyllä 2001: ”Kentän remontointi oli edennyt suurimmaksi osaksi aikataulun mukaisesti. Vaikeuksia tuotti vain siirtonurmiurakka. Siirtonurmiongelmat vaikuttivat myös ratapinnoitteen laittamiseen, mikä näytti siirtyvän seuraavaan kevääseen. Siirtonurmi oli tarkoitus saada laitettua ennen talven tuloa, mutta sen siirtyminen seuraavaan vuoteenkaan ei aiheuttaisi mitään katastrofia. Paikallismediassa asiaan suhtauduttiin tuomitsevalla ja arvostelevalla asenteella. Siirtonurmi saatiin kentälle juuri ennen ensimmäisiä pakkasia, mikä helpotti varmasti monia osapuolia.” ”Kentän koko nurmipinnoite uusittiin 60 sentin syvyydelle asti. Juoksuratojen pinnoitetta ei päätetty poistaa, vaan uusi pinnoitekerros tuli edellisen päälle.”

Keskuskenttä on ollut Jipon kotikenttä heti seuran ensimmäisestä kaudesta 2002 lähtien. Joensuun Areena valmistui kentän laidalle vuonna 2004. En oikeastaan tiedä, miten pukukopit järjestettiin ennen areenan valmistumista. Keskuskentälle on määrä rakentaa vihdoin uusi pysyvä katsomo. Rakentaminen alkaa näillä näkymin syksyllä. Jäämme jännityksellä odottamaan, mitä tuleman pitää.

Rantakylän nurmi
 
 
 
En tiedä, milloin Rantakylän nurmi on tehty. Arvailen, että se saattaa olla tehty 1980-luvun alussa. Se on ainakin ollut olemassa niin pitkään kuin minä muistan. Jippo on harvoin pelannut siellä. Kauden 2002 kausijulkaisun mukaan kesäkuun ottelu Jippo-JJK on pelattu Rantakylässä. Kakkosjoukkue ja juniorit ovat pelanneet siellä enemmän. Nykyään Rantakylän nurmi on Joensuun Palloseuran ja Riverballin kotikenttä. Kenttä on kokenut vuosien varrella vain vähän muutoksia. Ympäröivä aita tehtiin joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla.

Koillispuisto
 
Koillispuiston tekonurmi avattiin käyttöön vuonna 2009. Ensimmäisestä Jipon ottelusta siellä jäi hyvä muisto: Vaasan Kiisto kaatui 2-1 Petteri Rönkön viime hetkien maalilla ja keväisen päivän lämpötila oli lähes 20 astetta. Kenttä on hyvällä säällä katsojan kannalta hyvä, koska pääsee lähelle. Pelaajien kannalta fasiliteetit eivät ole riittävät: ei kunnollisia pukukoppeja eikä juoksevaa vettä. Mehtimäelle on määrä tehdä uusi tekonurmi ensi vuodeksi. Jos se on valmis ensi kevääseen mennessä, niin Jippo ei enää Koillispuistossa pelaa.
 
-jippofani

PS. Historiallisena kuriositeettina mainittakoon, että takavuosina Niinivaaralla oli nurmikenttä, mutta siitä luovuttiin 1960-luvulla, kun aluetta kaavoitettiin uudelleen. Lähde: Joensuun historia VI.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Tuco sai kympin rikki!

 Olen väsynyt, mutta tyytyväinen voittoon. Mitä ottelusta voi sanoa? Tapahtumia oli joka lähtöön. Tämä olisi sopinut hyvin rokkiviikon peliksi.
 
Tuco teki taas kolme maalia. Hän on tehnyt yhteensä yhdeksän maalia neljässä viime kotipelissä. Hän on ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt Jipolle kymmenen maalia kaudessa Ykkösessä. Ottelussa tuomittiin kolme rankkaria, kaksi Jipolle ja yksi HIFK:lle. Kaikki ne menivät maaliin. Immo Eronen laukoi läpiajosta ensimmäisen maalinsa Jipon paidassa pitkästä aikaa. Edellinen tuli heinäkuussa 2010. Pierre Kokoó teki rankkarista kauden kolmannen maalinsa.
 

Muutama Stadin kingi suoritti pitch invasionin. He kaatoivat molemmat maalit maahan ja juoksivat karkuun. En voi hyväksyä tällaista toimintaa. Jatkossa olisi hyvä, jos vierasfanit voitaisiin sijoittaa kauemmas Redneckeistä. Näin voitaisiin välttyä turhilta konflikteilta ja sanaharkoilta.

Tuco, you are the first player to score ten goals for Jippo on this level. Congratulations! We want even more goals from you. :)

-jippofani

torstai 5. heinäkuuta 2012

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Tuco Show



Jippo pelasi samalla viikolla kaksi kotiottelua oululaisia vieraita vastaan. Maanantai-iltana vastassa oli AC Oulu. Se oli vuoristoratamainen ottelu, jonka kumpi tahansa olisi voinut voittaa. AC Oulu käänsi pelin edukseen lukemin 2-3. Oulu meni alussa johtoon kaukolaukauksella, mutta Jippo tuli ohi ennen taukoa Pierre Kokoón ja Ariel ”Tuco” Ngueukamin maaleilla. Toisen jakson alussa Kokoólla oli läpiajosta tilaisuus viedä Jippo kahden maalin johtoon. Maalivahti pystyi kuitenkin selvittämään tilanteen. Ottelun loppupuolella AC Oulu teki kaksi maalia, ja näin ollen Juha Malisen joukkue vei pisteet mennessään. Se oli harmittava tappio. Sellaisia tulee joskus. Suurena yllätyksenä Hans Ekroos teki paluun Jipon kokoonpanoon. Valmentaja Jarmo Korhonen pyysi Ekroosia hätiin, kun Tuomas Korpela on tällä erää sivussa pohjevamman takia.

Lauantaina järjestettiin Jipon junioreiden marssi torilta keskuskentälle. Myös faneja pyydettiin mukaan marssille. Osallistujia oli tällä kertaa vähemmän kuin vuosi sitten. Ihan kiva, että tällaista toimintaa on. Ensi vuonna sitten suuremmalla porukalla mukaan. Keskuskentällä kulkue teki kunniakierroksen juoksurataa pitkin.


Lauantain vastustaja oli Miika Juntusen manageroima Oulun Palloseura. Ottelun alku oli Jipolta hieman hermostuneen näköistä peliä. Vaikea sanoa, onko se sitten hermostunutta vai muuten vaan tasaista peliä. OPS sai rangaistuspotkun, kun Petteri Rönkkö kaatoi vastustajan rankkarialueella. Marko Jaksic laukoi tarkasti ja kovaa vasempaan alakulmaan. Alun jälkeen Jippo alkoi hallita peliä ja pystyi rakentamaan hyökkäyksiä. Ariel tasoitti tarkalla laukauksella oikeaan alakulmaan. Hieman myöhemmin hän siirsi Jipon 2-1 johtoon, tällä kertaa vasempaan alakulmaan suuntautuneella vedolla. Puolustaja Topi Sormunen teki pari hyvää nousua erikoistilanteisiin ja oli lähellä puskea maalin. Toisessa päässä OPS sai jakson aikana muutaman kulmapotkun, mutta ne pystyttiin puolustamaan, paitsi rankkariin johtanut tilanne, joka tuli kulmurin jälkeen.

Toisella jaksolla peli oli pitkään varsin tasaista. OPS haki tasoitusta, mutta se ei saanut juurikaan vaarallisia paikkoja. Yksi näyttävä saksipotku meni vain vähän ohi Jipon maalista. Kokoólla oli pari paikkaa. Hän on hieman tuhlaillut viime aikoina, mutta eiköhän osumia vielä tule seuraavissa peleissä. Ariel teki kolmannen maalinsa ottelussa ja puhtaan hattutempun. Kolmas maali syntyi kahdella yhtä vastaan hyökkäyksestä. Samu Suoraniemi laukoi ja Ariel pisti reaboundin sisään. Ariel on tehnyt kolmessa viime kotipelissä yhteensä kuusi maalia. Hienoa!

3-1 voitolla saatiin kuitattua edellisen ottelun pettymys. Ensi lauantaina Joensuussa tulee vastaan tärkeässä kamppailussa HIFK. Onkos tänään telkkarissa joku peli?

-jippofani

torstai 21. kesäkuuta 2012

Kävipä kerran Seinäjoella

Moro vaan!
Tässä muutamia kuvia Seinäjoelta. Hatun nosto Klopeille, komia on porukka ja hienoja lauluja raikasi koko ottelun! Alla muutamia maisemakuvia ja pari haastatteluakin:


Sää oli kaunis mutta tuulinen.

Järjestysmiesten suhde rednecksiin oli 2:1 (terveisiä vaan ja kiitosta juttuseurasta, mukavia järjestysmiehiä ei ole koskaan liikaa).

Väliajalla maistui, mutta koska Joensuussa!?

Pelin jälkeisiä tunnelmia:

Loppuillasta oltiinkin sitten jo eksytty umpitunneliin.


-Arska

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

13. kohtaaminen, 3-1 voitto


Jippo voitti lauantaina FC Hämeenlinnan. Se oli vasta toinen voitto Hämeenlinnaa vastaan. Joukkueet ovat kohdanneet 13 kertaa Ykkösessä alkaen vuodesta 2006. Jipon edellinen voitto oli 2006 syksyllä Joensuussa lukemin 1-0. Nämä pelit ovat päättyneet tasan monta kertaa. Jostain syystä Hämeenlinna on ollut vaikea voitettava. Ehkä suunnilleen samantasoista joukkuetta vastaan on ollut hankala pelata. Tänä keväänä Hämeenlinna on kuitenkin aloittanut kauden tavallista heikommin.

Tämä ottelu oli tapahtumarikas. Alussa Hämeenlinna sai rangaistuspotkun. Santtu Korpelainen torjui oikeaan alakulmaan suunnatun vedon hienosti. Minä muistan rankkarin hieman toisin kuin Jipon sivujen raportissa mainitaan. Mielestäni se ei mennyt keskelle, eikä Santtu kopannut sitä heti syliinsä, vaan irtopallo jäi hetkeksi rankkarialuueelle. Jippo siirtyi johtoon noin 25 minuutin kohdalla. Vapaapotkun jälkeen pallo jäi pyörimään maalin eteen ja uusi kamerunilaisvahvistus Pierre Koko´o laukoi pallon maalin kattoon. Uudesta pelaajasta on vaikea antaa mitään kattavaa analyysiä yhden pelin perusteella, mutta ihan hyvältä vaikuttaa.

Toisen jakson alku oli Jipolta heikko. Hämeenlinna painosti. Hyviä maalintekopaikkoja vierasjoukkue ei kuitenkaan pystynyt luomaan. Jippo teki 67. minuutilla helpottavan 2-0 maalin. Hämeenlinnan hyökkäys saatiin katkaistua vasemmalla laidalla ja se kääntyi Jipon vastahyökkäykseksi. Puolustus joutui rikkomaan. Tarmo Koivuranta antoi vaparin, joka tuli melko kaukaa. Maalivahti nyrkkeili sen eteensä, josta Ariel pisti pallon maaliin. Hämeenlinna tuli kuitenkin vielä peliin mukaan. Vanderlei laukoi yllättävän kaukolaukauksen, joka painui tarkasti vasempaan alakulmaan. Vieraat saivat maalista uutta intoa, vaikka joutuivat pelaamaan vajaalla ulosajon jälkeen. Vaaralliset paikat puuttuivat edelleen. Yksi kaukolaukaus meni yli. Lopullinen ratkaisu nähtiin 89. minuutilla. Vaihdosta kentälle tullut Toni Tahvanainen antoi hyvän syötön Arielille, joka pääsi yksin maalivahtia vastaan. Ariel nosti pallon yli vastaan tulleen maalivahdin.

Värikkäässä ottelussa Hämeenlinna sai kaksi punaista korttia. Kumpikaan niistä ei ollut suora punainen. Mitään järkyttäviä sikailuja ei kentällä nähty, mutta eivät ulosajot mielestäni mikään vääryys olleet. Rikkeitä vain kasaantui samoille pelaajille. Varsinkin Immo Erosta puolustus joutui monta kertaa pysäyttämään väärin ottein. Hämeenlinnan rangaistuspotkuun johtanut rike jäi minulle vähän epäselväksi. Ehkä Jipon pelaajan jalka kävi aika korkealla tai jotain. Vaikea sanoa ilman hidastusta. Kaiken kaikkiaan tuomaritoiminta ei varmaankaan ollut parempaa tai huonompaa kuin Ykkösessä keskimäärin. En halua huutaa tuomarille liikaa. Joskus kuuluu tietysti asiaan, että katsomossa reagoidaan tunteella ja voimakkaasti.

Santtu Korpelainen torjui uransa ensimmäisen voiton Ykkösessä. Pelejä on nyt takana vasta kuusi, joista viisi on täysiä 90-minuuttisia. Ariel onnistui maalinteossa ensimmäistä kertaa sitten kauden avausottelun. Nyt maaleja tulikin kaksi kerralla. Ariel palkittiin Jipon parhaana. Uskon, että hän pystyy pelillisesti vieläkin parempaan.

Sade antoi oman värinsä otteluun. Ensimmäisellä jaksolla oli vielä pouta, mutta toisella sade kasteli. Se ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna vuoden 2010 Jippo-Hämeenlinna ottelun kaatosateeseen. Voitto oli Jipolle tärkeä, varsinkin kun Kooteepeetä vastaan saadut pisteet menetetään, koska Joni Rissasta peluutettiin ilman pelioikeutta. Nyt ollaan taas oikealla tiellä. Hyvää juhannusta!

-jippofani


Toim.Huom. Jippofanin kirjoituksia voi nykyisellään lukea myös joensuufutis.wordpress.com blogista. Uusimmassa kirjoituksessa käsitellään Joensuun jalkapalloilun historiaa.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Pan et circum 2012!



Ah! ihanaa, On taas se aika vuodesta kun lajien kuningasta ja inhimillisyyden ylväintä tointa tarjotaan teeveen täydeltä! Oma lomasuunnitelmani menee jotakuinkin näin: aion katsoa jalkapallon EM-kisoja. Kaveriporukan kaljapainotteisen kisaveikkauksen viimeinen palautuspäivä oli eilen ja näkemykseni voittajasta alkaa on jo selvä (Hollanti-Ranska finaalista voittajana selviää Hollanti). Jännitys tuo oman miellyttävän lisänsä otteluiden seuraamiseen puhumattakaan sen mukanaan tuomista hyödyistä. Leipänsä on toki jostain ansaittava ja mikä sen ihanampaa kuin ansaita se jostain sellaisesta joka saa sydämen sykkimään?! (Vaikka jalkapallosta kirjoittamalla?)

Mitä tulee veikkaamiseen emme sinänsä tunnustaudu blogin puitteissa veikkaamisen asiantuntijoiksi, itselleni punainen lanka kietoutuu ajatuksen, "oman puolesta kannattaa aina lyödä vetoa", ympärille. Mutta on kuitenkin näiden sirkushupien suhteen mahdollista niille joille jalkapallon EM kisat Puolassa ja Ukrainassa ovat rahallisen mielenkiinnon kohde tutustua sekä edelliseen, että vedonlyöntiyritysten live vedot linkkeihin, joissa rohkeimille tarjotaan mahdollisuuksia rikkauksiin ja blogisteille särpimeen kisojen seurailun ohessa. (Tosin kuulin siitäkin miehestä joka lupasi ettei juo ainoatakaan olutta koko kisojen aikana!)

- Arska

"YLEisradio ei oo hassumpi juttu"

maanantai 21. toukokuuta 2012

Keskuskentällä tavataan!


Jippo pääsi viime viikolla pelaamaan oikealle kotikentälleen. Kahden pelin saldo oli kolme pistettä. Jippo hävisi Viikingeille 0-1 ja voitti HIFK:n 1-0. Kentän kunto on parempi kuin vuosi sitten keväällä, vaikka ei se mikään huikea ole. Lienevätkö alkukevään runsaat sateet auttaneet nurmen kasvua? Tällä kertaa kentän hoitoonkin on panostettu enemmän.

Viikinkejä vastaan pelattu ottelu jätti ensi alkuun huonon jälkimaun. Kun katselin koostetta youtubesta, niin ei se niin huonolta näyttänyt. Peruselementit ovat kunnossa. Taistelu on hyvällä tasolla. Hyökkäyspään erikoistilanteissa jää terävyys puuttumaan, eikä palloa päästä jatkamaan maalin edessä. Se on pienestä kiinni, päättyykö tällainen ottelu 1-0, 0-0, 1-1 tai 0-1. Viikingit pystyi kyllä luomaan muutaman tekopaikan enemmän, joten ei sen voittoa minään vääryytenä voi pitää.

Jippo otti HIFK:ta vastaan kauden avausvoittonsa. Se tuli kauden viidennessä ottelussa. Viime kaudella ensimmäinen voitto tuli vasta juhannusviikolla kymmenennessä ottelussa. Nyt saatiin voittotili auki jo kuukautta ennen juhannusta.

Viikon toinenkin peli oli tasainen ja marginaalit olivat pieniä. Jippo sai alussa rangaistuspotkun, kun pallo osui vierasjoukkueen pelaajan käteen maalin edessä. Suad Grudan laukaus oli kuitenkin vaisu ja maalivahti torjui sen melko helposti. Montenegrolais-ruotsalaisen Grudan avausmaali Jipossa jäi siten vielä odottamaan itseään. HIFK pelasi ensimmäisellä jaksolla myötätuuleen. Sillä oli muutama vaarallinen vapaapotku ja kulmapotku. Joukkueiden pelityylissä on havaittavissa tietty ero. HIFK pelaa enemmän maata pitkin.


Toisella puoliajalla peli jatkui ympäripyöreänä. Maalivahti torjui nyrkeillään Immo Erosen hyvän kaukolaukauksen. Joskus 70. minuutin tienoilla Jipolle tuli huono vaihe ja HIFK pääsi hallitsemaan tapahtumia. Lopussa Jippo iski. Laitapuolustaja Sauli Kettunen teki hyvän nousun rankkarialueelle. Hän syötti Olli-Pekka Itälälle, joka harhautti puolustajan ja laukoi hienosti takakulmaan. Katsomossa oli kova meininki. Peliaikaa oli jäljellä vielä muutaman minuutti. Jippo sai pidettyä pallon hyvin poissa puolustusalueelta. Vastustaja pääsi vetämään vain pari pitkää keskitystä, mutta niistä ei syntynyt enää mitään vaarallista. Tärkeät pisteet jäivät Joensuuhun.

HIFK:n faniryhmä Stadin kingit oli matkustanut paikalle bussilla. Heitä taisi olla hieman vähemmän kuin viime kerralla. Alkamisaika klo 13 on tietysti hankala pitkämatkalaisille. Kingit pitivät hyvin ääntä ja heillä oli varsin monipuolisia lauluja. Rednecksit vastasivat parhaansa mukaan ja lopussa oli todellakin kova meininki. Jippo pelaa seuraavaksi kolme vierasottelua peräkkäin. Alkuperäisen ohjelman mukaan HIFK piti kohdata vieraissa ja RoPS Joensuussa. Otteluohjelmassa oli kuitenkin virheitä ja niiden korjaamiseksi oli tehtävä muutoksia. Näin ollen seuraava kotimatsi on Jippo – Hämeenlinna 16.6.

-jippofani

lauantai 12. toukokuuta 2012

Jipon ensimmäisestä ottelusta 10 vuotta

Jipon ensimmäisestä sarjaottelusta tulee tänään kuluneeksi tasan kymmenen vuotta. Ottelu pelattiin Joensuussa ja vastustaja oli Säynätsalon Riento. Peli päättyi lukemiin 1-1. Olen käynyt sen katsomassa, koska minulla on tämä otteluohjelma. En muista pelistä mitään. Todennäköisesti mitään erikoista ei tapahtunut. Tuohon aikaan keväisin pelattiin Mehtimäen hiekkakentällä. Nykyisin sillä paikalla on pesäpallokenttä. Enää ei Joensuussakaan hiekalla pelata, joten kymmenessä vuodessa on menty eteenpäin.

-jippofani


(kuva käsittämättömästi kieltäytyy kääntymästä vaaka-asentoon. toim. huom.)

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Bussi päätepysäkillä (cupin osalta)

Jippo hävisi Suomen cupin puolivälierän Myllykosken Pallolle selkeästi 0-3. Ottelutapahtumista ei jäänyt juurikaan jossiteltavaa. Parempi voitti. Parasta joensuulaisittain oli aurinkoinen ja keväisen lämmin sää. Yleisöä saapui paikalle yli 400.

MyPa teki avausmaalin harmillisen aikaisin, jo noin kymmenen minuutin kohdalla. Nopea maali tällaisessa ottelussa on myrkkyä Jipolle, joka elää tiukasta koko joukkueen puolustamisesta. Toisaalta nopeista maaleista on toivuttu ennenkin, kuten viime kaudella cupissa Tampere Unitedia vastaan ja viimeksi lauantaina AC Oulun vieraana. Ensimmäisen puoliajan esitys jäi valjuksi. Toisella jaksolla Jippo pääsi paremmin MyPan iholle. Vastustaja rankaisi kuitenkin armotta paikoistaan.

Jippo olisi saattanut pystyä tiukempaan taisteluun, jos olisi päässyt peliin levänneenä, eikä niin moni pelaaja olisi ollut poissa kokoonpanosta. Tämä on tietysti spekulaatiota. Lauantain raskas Oulun matka painoi varmaan jonkin verran. Toki MyPakin pelasi lauantaina Kuopiossa, joten sikäli tilanne oli samankaltainen molemmille joukkueille. Jipolle kaksi näin kovaa peliä muutaman päivän sisällä taisi olla liikaa.

Puolivälieräpaikka on joka tapauksessa lähellä Jipon maksimisuoritusta cupissa. Se on hyvä saavutus. Suhtauduin cupiin takavuosina hieman välinpitämättömästi, koska pidin siinä pärjäämistä mahdottomana. Kaksi peräkkäistä puolivälieräpaikkaa on lisännyt mielenkiintoa. Välieräpaikka voisi olla mahdollinen jonakin toisena päivänä. MyPa oli nyt liian kovassa kevätvireessä. Pitää ottaa vielä yksi askel.

Jippo ja MyPa eivät olleet aiemmin kohdanneet. Lieneekö MyPa koskaan vieraillut Joensuussa? Yksi cupin hienouksista on, että kohdataan sellaisia joukkueita, joita ei muuten tulisi vastaan. MyPa on voittanut Suomen cupin kolme kertaa. Vuonna 1992 se tapahtui Jari Litmasen ja Sami Hyypiän johdolla. Vuoden 1995 finaalissa Hyypiä teki ainoan maalin 1-0 voitossa Jazzista. Se oli hänen viimeinen ottelunsa seurassa ja sen jälkeen Euroopan sarjat kutsuivat. Kolmas cupin voitto tuli vuonna 2004.

Tappion myötä Jippo säästyy ylimääräiseltä matkalta Vantaalle, jossa välierät tänä vuonna pelataan. Lauantaina bussi suuntaa jälleen Ouluun. Tällä kertaa vastaan tulee OPS. Ensi viikolla on luvassa kaksi kotiottelua: keskiviikkona Viikingit ja sunnuntaina HIFK. Saapa nähdä, joko päästään keskuskentälle.

-jippofani



Pettymyksestä huolimatta olihan tuo taas hemmetin hieno saavutus! HYVÄ POJJAAT! Ens vuonna tästä mennäänki sitten heittämällä seuraavalle kierrokselle!

-Arska

perjantai 4. toukokuuta 2012

Blogia tarkasteltu yli 10.000 kertaa - tässä hieman tilastoa

Tällä hetkellä blogia on tarkasteltu 14500 kertaa, ja käyntejä sivustolla on ollut 9183 ja yksilöityjä kävijöitä on ollut 4672. Suosituin juttu on ollut Liekin sytyttäjä (467 lukukertaa), joka on myös kerännyt eniten kommentteja (8)

Eniten lukijoita on eksynyt blogin äärelle Futisforumin kautta (2471)

Luetut jutut top 3:

Liekin sytyttäjä (467)
Jaakko "Jasu" Reponen 100 ottelua! (302)
Mistä on jalkapallojoukkueet tehty? (241)

Kävijöiden käyttätyminen:
Selatut sivu per käynti 1,58
Keskimääräinen viipyminen sivulla 55s
uusia käyntejä 50,74%
Palaavia kävijöitä 49,23%
poistui välittömästi 76,54%


Maailman maat kävijät top5:

Suomi 8809
Belgia 121
Brasilia 41
Usa 41
Espanja 27


Käyttöliittymät ja nettiselaimet summuut

Mobiilihärvelillä kävijöitä ollut 182


Selaimet:

Firefox 63,54%
IE 21,87%
Chrome 7,01%
Safari 5,11%
Opera 1,54%


Käyttöliittymät:

Windows 91,55%
Mac 5,25%
Linux 0,96%


Nettiliittymät:

Elisa 29,16%
Teliasonera 12,47%
Broadband acces pool 12,44%
Telekarelia 9,45%
Dna 4,63 %
Saunalahti 3,28%


Kiitos kaikille kävijöille!

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Jippo avasi kauden hyvällä taisteluilmeellä

Jippo avasi kauden 1-1 tasapelillä Seinäjoen Jalkapallokerhoa vastaan. Kokonaisuutena esitys oli parempi kuin viime viikolla cupin pelissä. Yllätyksenä Immo Eronen palasi Jipon kokoonpanoon. Immo pelasi heti hyvin. Kokemus näkyy. Näyttävimmät kikat jäivät vielä tällä kertaa varastoon. Toinen yllätys oli se, että maalilla pelasi vaihteeksi Santtu Korpelainen. Hän selvitti harvakseltaan tulleet vaaralliset tilanteet varmasti. SJK:n hienolle 0-1 maalille hän ei voinut mitään. Tarmo Koivuranta ei pelannut loukkaantumisen takia.


Paluun tehnyt Immo Eronen hyökkää laidalla.


Arielilla oli heti alussa kaksi loistavaa tilannetta. Ensimmäisessä Ariel oli yksin läpi, harhautti jo maalivahdin, mutta puolustaja ehti väliin. Toisessa paikassa pusku meni hieman ohi. Tasaisella ensimmäisellä jaksolla paikkoja syntyi lähinnä erikoistilanteista. Toisella puoliajalla SJK alkoi hallita peliä. Johtomaalin he tekivät vasta 75. minuutilla. Lehtinen puski hyvin läheltä maalia Sipilän keskityksestä. Maalin jälkeen Jippo oli jonkin aikaa pinteessä. Vastustaja piti palloa eikä omia hyökkäyksiä saatu rakennettua. Kaikki muuttui hetkessä. SJK:n puolustajille sattui pallonmenetys. Toni Tahvanainen syötti Arielille, joka karkasi läpi. Ariel kiersi maalivahdin ja sijoitti pallon maaliin. Fanikatsomossa oli kiihkeät tunnelmat. Loppuminuuteilla ei enää huippupaikkoja nähty, vaikka SJK laittoi jonkin verran painetta.

Tuomas Korpela oli ”man of the match”. Hän katkoi hyökkäyksiä varmasti. Kaikki muutkin pelasivat ja taistelivat hienosti. Tulos 1-1 on hyvä. Jos oikein ahnehtii, niin voi ajatella, että Jippo olisi voinut voittaa tämän ottelun. Toisaalta SJK olisi yhtä lailla voinut pitää johtonsa loppuun asti. Tasapeli oli oikeutettu tulos.

Koillispuistossa ottelua seurasi 400 katsojaa. Se on ihan tyydyttävä määrä. Vierasjoukkueen faneja oli paljon. Säiden haltija armahti ja sateelta vältyttiin. Seuraava kotiottelu on cupin puolivälierä MyPaa vastaan. Se pelataan 8.-10.5.

-jippofani

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Jipon cup-seikkailu jatkuu

Jippo eteni toisena vuonna peräkkäin Suomen cupin puolivälieriin. Sitä voi pitää kohtalaisen suurena saavutuksena. Viime vuoden menestyksen jälkeen ajattelin, että seuraavaa kertaa puolivälierissä pitäisi odottaa kauan. Toisin kävi. Cup-menestys vaatii liigajoukkueiden kaatamista, mutta myös jonkin verran sopivaa arpaonnea, jottei joka kierrokselle tule vastustaja pahimmasta päästä. EIF vieraissa ei missään nimessä ollut helppo peli ennakolta. Ei kai sellaisia voi 7. kierroksella tosin enää ollakaan.

Minä kävin Karjaalla nyt ensimmäisen kerran. Sää suosi: aurinko paistoi täydeltä terältä. Kentällä puhalsi voimakas sivutuuli. Onneksi saimme huutaa kannustuksemme myötätuuleen. Ennen ottelua tuli huonoja uutisia. Tarmo Koivuranta ei pelaa. Ilmeisesti syynä oli lämmittelyssä tapahtunut revähdys. Koivurannan paikan avauksessa otti Suad Gruda.

Ottelu alkoi varsin tasaisesti. Ariel laukoi vasemmasta alakulmasta ohi. Pian isäntäjoukkue EIF alkoi viedä peliä. He pääsivät etenemään hyvin laidoilta ja loivat painetta Jipon puolustukseen. Jippo oli pyörityksessä, mutta onnistui kuitenkin puolustamaan maalinedustaansa siten, ettei avopaikkoja syntynyt. Pari kertaa Mikko Ikonen joutui venymään torjuntaan. Taukovihellys tuli Jipolle sopivaan aikaan, keskeyttäen EIF:n painostuksen.

Toisen jakson alku näytti vielä samalta. Vähitellen Jippo kuitenkin hivuttautui peliin mukaan ja alkoi saada paikkoja. Ariel puski alakulmaa kohti ja maalivahti torjui tilanteen hyvin. Toisessa päässä kulmurin jälkitilanteessa EIF:n veto blokattiin pois maalin edestä, Ikosen ollessa jo hieman ulkona tilanteesta. Noin 73. minuutin kohdalla Jippo siirtyi 0-1 johtoon. Petteri Rönkkö sai pallon rankkarialueen vasemmalla laidalla. Hän laukoi ja pallo meni maalin edessä seisoneiden pelaajien ohi verkon perille. En tiedä, muuttiko pallo suuntaa kenestäkään. Jippo tuntui saavan maalista lisää virtaa ja uskoa omaan pelaamiseensa. EIF:n tasoitus oli lähellä, kun kierteinen laukaus rankkarialueen ulkopuolelta kolahti takatolppaan. Mikko Ikonen oli tilanteessa varsin hyvin mukana ja olisi ollut ainakin lähellä torjuntaa, jos pallo olisi mennyt maalia kohti. Jippokin sai lisää paikkoja. Ainakin Jens Harju pääsi kokeilemaan laukaustaan. Ariel näytti koko ajan vaaralliselta. Kellossa oli jo 90 minuuttia täynnä, kun Olli Itälä pelattiin hyvällä kuviolla vapaaksi, ja hän veti ottelun ratkaisun nätisti oikeaan alakulmaan.

EIF jätti hyvän kuvan itsestään. He liikuttelivat hyvin palloa ja pystyivät etenemään keskikentällä ja laitoja pitkin. Varsinaiset hyvät maalintekopaikat jäivät kuitenkin muutamaan. Ei niitä Jipollakaan kovin monta ollut. Jippo voi olla tyytyväinen voittoonsa. Pelitapahtumiin nähden lukemat olisivat voineet olla varsinaisen peliajan jälkeen yhtä hyvin 1-1 kuin 0-2. Jippo jaksoi kuitenkin puolustaa vaikeat hetket läpi ja paransi otteitaan toisella jaksolla. Varmaankin pitkän matkan rasitus vaikutti osaltaan ottelun alussa. Cupissa toki jatkopaikka on tärkeintä, kuten Jarmo Korhonen aina muistuttaa. Tyylipisteitä ei jaeta. Varsin mallikkaasti viimeistellyistä kahdesta maalista voisin niitä tosin niitä tälläkin kertaa antaa.

Karjaan tekonurmi on ihan miellyttävä paikka. Kenttää ympäröivät verkot ehkä häiritsevät hieman katsomista, mutta eipä ne mikään iso miinus ole. Yleisöä oli suhteellisen mukavasti paikalla ja myös EIF:n faniporukka. Hienoa, että myös Kakkosessa on kannattajakulttuuria. Enpä ole EIF - Jippo otteluparia aiemmin nähnyt, enkä taida taas vähään aikaan nähdäkään. Tai mistäs sitä tietää, jos jo ensi vuoden cupissa kohdataan…

-jippofani

PS. Sarja-avaus lauantaina Koillispuistossa klo 17.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Jippo teki sen taas

Hienoa! Jippo voitti FC Lahden Suomen cupissa tiukan taistelun jälkeen. Ratkaisijana oli jälleen Toni Tahvanainen, aivan kuten vuosi sitten Tampere Unitedia vastaan. Tahvanaisen laukaus painui putoavana lehtenä maaliin jatkoajan viimeisillä minuuteilla. Faniryhmällä ei ollut tosin ensi alkuun mitään käsitystä siitä, kuka maalin teki.

Jipon virallisten sivujen raportti ottelusta on varsin kattava, eikä siihen ole paljon lisättävää. Tällaista voittoa on vaikea lähteä analysoimaan, koska fiilis on niin huikea. Kokonaisuutena se oli tasainen ottelu, jossa molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa. Lahti piti varmaan enemmän palloa, mutta Jipon paketti pysyi tiiviinä. Tuomas Korpelan poissaolo heikensi lähtökohtia, mutta nuori puolustus onnistui.

Jipon kannalta oli varsin olennaista selvittää pelin alku ilman takaiskuja. Lahdella oli ensimmäisellä puoliajalla yksi painostusjakso, jolloin se sai muutaman kulmapotkun peräkkäin. Jippo ei juuri päässyt hyökkäämään alussa, mutta pääsi paremmin mukaan pelin edetessä. Kaiken kaikkiaan ensimmäisellä 45-minuuttisella ei tapahtunut mitään kovin ihmeellistä.

Toisella jaksolla alkoi tapahtua enemmän. Jens Harjun hyvin suunnattu pusku oli lähellä mennä maaliin. Lahtelaisten vapaapotku osui ylärimaan. Santtu Korpelainen torjui yhden laukauksen alakulmasta kulmapotkuksi. Tarmo Koivurannan vapari lensi jonkin verran takayläkulman ohi. Aivan lopussa Toni Tahvanaisen matala veto meni hiukan ohi.

Jatkoajan ensimmäisellä puoliskolla Lahti piti palloa ja Jippo näytti hieman passivoituvan. Toisella puoliskolla mentiin enemmän päästä päähän ja molemmilla oli paikkoja. Lahti sai pallon maaliin, mutta tilanne oli paitsio, kun lahtelainen tökkäsi jalallaan palloon aivan maalin edessä. Lahdella oli myös pari vihaista ja melko niukkaa ohilaukausta. Jippo pääsi muutaman kerran vaarallisen näköiseen vastahyökkäykseen. Yksi sellaisista tuotti tulosta. Olli Itälä eteni hyvin oikealla laidalla ja syötti rankkarialueelle. Pallo tuli Arielille, jonka syötöstä Toni Tahvanainen laukoi, ja pallo painui roikkuna maaliin. Katsomo repesi riemuun. Peliaikaa oli jäljellä vielä muutama minuutti, mutta niiden aikana Lahti ei enää saanut mitään suurta painetta luotua.

Tuntuisi väärältä nostaa ketään yksittäisiä pelaajia muiden yläpuolelle, koska tämä on koko joukkueen voitto. Nollan pitäminen omissa vaati kaikilta kovaa asennetta.

-jippofani

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kausi alkoi voitokkaasti Kuopiossa



Jippo jatkoon cupissa

Tässä alkaa vähitellen hahmottaa Kuopion karttaa, kun olen siellä vuosittain vieraillut. Puijo on pohjoisessa, keskuskenttä keskustan eteläpuolella. Sunnuntaina sateli lunta ennen peliä. Onneksi sade loppui pelin alkuun mennessä. Toisella jaksolla paistoi jo aurinko. Lämpötila oli nollan tuntumassa.

Jipon paidassa nähtiin uutena pelaajana Suad Gruda. Hyökkääjä Ariel Nguneukam palasi kokoonpanoon. Kokenut Olli Itälä pelaa pitkästä aikaa joensuulaisessa joukkueessa. Viimeksi hän pelasi täyden kauden JiiPeessä vuonna 2001. Myöhemmin hän kävi muutaman ottelun lainapestillä Jipossa.

Jipon kokoonpano oli siis varsin erilainen kuin edellisessä, 0-0 päättyneessä, kohtaamisessa PK-37:n kanssa. Erona oli myös iso kenttä, joka näytti tuottavan enemmän vaikeuksia iisalmelaisille. Ensimmäiset kymmenkunta minuuttia olivat sekavaa ja tasaista peliä. Sen jälkeen Jippo otti hallinnan. 19 minuutin kohdalla Itälä antoi vasemmalta hyvän keskityksen, josta Santeri Sjöblom laukoi hienosti takakulmaan. Jipolla oli muutama paikka kasvattaa johtoaan, mm. Arielin yli mennyt veto. PK:lla ei ollut juurikaan tilanteita ensimmäisellä puoliajalla.



Heti toisen jakson alussa Itälä ohitti puolustajan rankkarialueen kulmassa. Puolustaja kamppasi Itälän ja tuomari tuomitsi rangaistuspotkun. Tarmo Koivurannan veto meni tarkasti alakulmaan. Peli tuntui ratkeavan tähän 0-2 osumaan. Pian sen jälkeen PK-37 intoutui kuitenkin painostamaan ja se sai kaksi tai kolme vaarallista tilannetta. Yhdessä niistä maalivahti Santtu Korpelainen oli jo ulkona tilanteesta, mutta puolustus sai blokattua muutaman metrin päästä maalista lähteneen laukauksen. Hieman myöhemmin PK-37 osui tolppaan. Eräässä tilanteessa iisalmelaiset vaativat rankkaria, koska heidän mielestään Jipon pelaaja kurotti kädellään keskityspalloon. En osaa sanoa asiasta mitään, koska se meni niin nopeasti ja rankkarialueella oli monta pelaajaa. Jakson loppua kohti Jipon peli rullasi taas paremmin ja maalipaikkoja avautui. Maalivahti torjui Petteri Rönkön kudin alakulmasta ja myöhemmin Antti Åke laukoi yli. Viimeisillä minuuteilla faniryhmän laulu ja muu metelöinti jatkui katkeamattomana.

Olli Itälä oli ottelun näkyvimpiä hahmoja. Hän syötti maalin ja hankki rankkarin. Sjöblomin maali oli hieno ja muutenkin pelaaminen taisi maistua. Jippo pelasi kokonaisuutena ihan hyvän pelin, eikä epäonnistujia ollut. Suad Gruda ei tässä ensimmäisessä pelissään erityisesti erottunut muista. Hän tuli vaihtoon noin tunnin kohdalla. Ariel väläytteli ajoittain. Kylmät olosuhteet olivat varmaankin eksoottiset Afrikan miehelle.

Seuraavalla kierroksella Jippo kohtaa vieraissa nelosen joukkueen Nummelan Palloseuran (NuPS). Se on uusi tuttavuus minulle. On selvää, että Jippo lähtee maaliskuun loppupuolella pelattavaan otteluun suurena ennakkosuosikkina.

Tuli käytyä pelin jälkeen Futis Pubissa Puijonkadulla. Sen seinillä on runsaasti jalkapalloaiheisia kuvia. Varsinkin Kings SC on näyttävästi esillä.

-jippofani

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kausi 2012 alkaa pian!

Jippo pelasi viime viikolla kaksi harjoitusottelua Joensuun areenassa. Torstaina 9.2. vastustajaksi tuli PK-37 Iisalmesta. Katsomossa nähtiin Hans Ekroos ja Jaakko Reponen, jotka lopettivat uransa viime kauden päätteeksi. Myös Tarmo Koivuranta oli paikalla. Saapa nähdä, jatkaako hän Joensuussa. PK-37:n riveissä pelasi kaksi ex-jippolaista, Simo Rönkkö ja pelaajavalmentaja Mika Lähderinne.

Torstain ottelu päättyi 0-0 tasapeliin. Tilanteilla ei juhlittu. Molemmilla joukkueilla oli pari sen näköistä paikkaa, että maali olisi voinut tulla. Tasapeli oli oikeudenmukainen tulos. Jiposta jäi erityisesti mieleen Teemu Hallikaisen pirteä esitys. Kapteeni Tuomas Korpela pelasi vuoden ensimmäisen pelinsä. Mukavana yllätyksenä myös Eetu Koistinen palasi kokoonpanoon.

Sunnuntain Jippo – MP päättyi 2-5 (1-4). MP oli selvästi parempi. On vanha klisee, että ”joukkue ei ollut valmis tähän peliin”. Tällä kertaa se tuntui pätevän Jipon kohdalla. Alku oli unelias ja aneeminen. Jo vajaan 10 minuutin kohdalla tilanne oli 0-2. Ensimmäisen maalin ohjasi epäonnisesti omaan maaliin Tuomas Korpela. Markus Pippola kavensi tilanteeksi 1-2 laukomalla alakulmaan John Keisterin syötöstä. MP onnistui kuitenkin ennen taukoa vielä kahdesti. Mikkeliläisten kolmas maali syntyi rangaistuspotkusta.



Toisella jaksolla Jipon peli sujui paremmin. Tarmo Koivuranta tuli kentälle. Suurin osa jaksosta oli tasaista keskialueen peliä. Tuomas Korpela joutui jättämään kentän loukkaantumisen takia ja toinen toppari Topi Sormunen poistettiin kentältä kahden varoituksen jälkeen. Aivan lopussa molemmat joukkueet onnistuivat vielä maalinteossa. Ensin Toni Tahvanainen maalasi läpiajosta. Heti perään vierailijat pääsivät tekemään lähietäisyydeltä loppulukemiksi 2-5. Jipon peli on vielä hakemista, mutta niin se oli myös vuosi sitten keväällä. Syytä isompaan huoleen ei tässä vaiheessa ole.

Faniryhmä Rednecks kokoontui taas. Fanimatka Kuopioon 3.3. otteluun KuPS - Jippo on alustavasti suunnitteilla. Puheenjohtaja Jussi Väisänen lupasi, että fanitapaaminen järjestetään lähiaikoina. Tervetuloa mukaan ryhmän toimintaan! Peleissä nähdään.

Kausi 2012 on jo lähellä. Suomen cup alkaa Ykkösen joukkueiden osalta maaliskuussa. Jipon ensimmäinen vastustaja ei ole vielä selvillä. Sarja-avaus Jippo - SJK pelataan Joensuussa lauantaina 28.4.

Kooste ottelusta Jippo-PK-37:


Kirjoittanut:
Jippo Fani