sunnuntai 1. heinäkuuta 2012
Tuco Show
Jippo pelasi samalla viikolla kaksi kotiottelua oululaisia vieraita vastaan. Maanantai-iltana vastassa oli AC Oulu. Se oli vuoristoratamainen ottelu, jonka kumpi tahansa olisi voinut voittaa. AC Oulu käänsi pelin edukseen lukemin 2-3. Oulu meni alussa johtoon kaukolaukauksella, mutta Jippo tuli ohi ennen taukoa Pierre Kokoón ja Ariel ”Tuco” Ngueukamin maaleilla. Toisen jakson alussa Kokoólla oli läpiajosta tilaisuus viedä Jippo kahden maalin johtoon. Maalivahti pystyi kuitenkin selvittämään tilanteen. Ottelun loppupuolella AC Oulu teki kaksi maalia, ja näin ollen Juha Malisen joukkue vei pisteet mennessään. Se oli harmittava tappio. Sellaisia tulee joskus. Suurena yllätyksenä Hans Ekroos teki paluun Jipon kokoonpanoon. Valmentaja Jarmo Korhonen pyysi Ekroosia hätiin, kun Tuomas Korpela on tällä erää sivussa pohjevamman takia.
Lauantaina järjestettiin Jipon junioreiden marssi torilta keskuskentälle. Myös faneja pyydettiin mukaan marssille. Osallistujia oli tällä kertaa vähemmän kuin vuosi sitten. Ihan kiva, että tällaista toimintaa on. Ensi vuonna sitten suuremmalla porukalla mukaan. Keskuskentällä kulkue teki kunniakierroksen juoksurataa pitkin.
Lauantain vastustaja oli Miika Juntusen manageroima Oulun Palloseura. Ottelun alku oli Jipolta hieman hermostuneen näköistä peliä. Vaikea sanoa, onko se sitten hermostunutta vai muuten vaan tasaista peliä. OPS sai rangaistuspotkun, kun Petteri Rönkkö kaatoi vastustajan rankkarialueella. Marko Jaksic laukoi tarkasti ja kovaa vasempaan alakulmaan. Alun jälkeen Jippo alkoi hallita peliä ja pystyi rakentamaan hyökkäyksiä. Ariel tasoitti tarkalla laukauksella oikeaan alakulmaan. Hieman myöhemmin hän siirsi Jipon 2-1 johtoon, tällä kertaa vasempaan alakulmaan suuntautuneella vedolla. Puolustaja Topi Sormunen teki pari hyvää nousua erikoistilanteisiin ja oli lähellä puskea maalin. Toisessa päässä OPS sai jakson aikana muutaman kulmapotkun, mutta ne pystyttiin puolustamaan, paitsi rankkariin johtanut tilanne, joka tuli kulmurin jälkeen.
Toisella jaksolla peli oli pitkään varsin tasaista. OPS haki tasoitusta, mutta se ei saanut juurikaan vaarallisia paikkoja. Yksi näyttävä saksipotku meni vain vähän ohi Jipon maalista. Kokoólla oli pari paikkaa. Hän on hieman tuhlaillut viime aikoina, mutta eiköhän osumia vielä tule seuraavissa peleissä. Ariel teki kolmannen maalinsa ottelussa ja puhtaan hattutempun. Kolmas maali syntyi kahdella yhtä vastaan hyökkäyksestä. Samu Suoraniemi laukoi ja Ariel pisti reaboundin sisään. Ariel on tehnyt kolmessa viime kotipelissä yhteensä kuusi maalia. Hienoa!
3-1 voitolla saatiin kuitattua edellisen ottelun pettymys. Ensi lauantaina Joensuussa tulee vastaan tärkeässä kamppailussa HIFK. Onkos tänään telkkarissa joku peli?
-jippofani
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti