Jippo voitti KäPa:n maalein 3-0. Jippo teki tärkeän avausmaalin jo alle kymmenen minuutin kohdalla kun Miro Turunen viimeisteli läpiajosta vasempaan alanurkkaan. Ottelun alku oli kotijoukkueen hallintaa kunnes KäPa pääsi vähitellen paremmin peliin mukaan. Vierailla oli muutama kulmapotku mutta ei kovin vaarallisia paikkoja. Jippo pääsi nopeilla hyökkäyksillä murtautumaan KäPa:n alueelle. Turunen oli toisen kerran läpi ja ohitti jo maalivahdin. Puolustaja oli lähellä pelastaa pallon viivalta mutta sijoitus meni sittenkin maaliin. Siinä Jipolla oli ehkä vähän tuuria mukana. Honkola oli lähellä maalintekoa jakson lopussa mutta veto painui vähän yli. Jippo tauolle turvallisen tuntuisessa johdossa.
Toisella jaksolla Jippo vähän varmisteli eikä lähtenyt yltiöpäisesti hyökkäämään. Pelin tempo hidastui jonkin verran. KäPa:n pelaaja oli läpi mutta Pyry Piirainen torjui laukauksen. Yoshi sai pallon maaliin Turusen syötöstä mutta tilanteessa oli paitsio. KäPa:n pelaaja oli jälleen vapaassa paikassa mutta sijoitus meni tällä kertaa vasemman alanurkan ohi. Vieraiden pelaaja sai nopeaan tahtiin kaksi keltaista korttia ja hänet ajettiin ulos. Jippo pääsi pelaamaan hyvän aikaa ylivoimalla. Vajaalla pelatessaan KäPa laukoi hienon maalin mutta se hylättiin koska rankkarialueella oli rikottu Jipon pelaajaa. Jos tämä kavennus olisi hyväksytty niin olisi vielä tullut jännitystä otteluun. Molemmilta joukkueilta siis hylättiin toisella jaksolla maali. Vaihdosta kentälle tullut Terrence Smith teki ratkaisevan kolmannen maalin tarkalla vedolla oikeaan alanurkkaan. Tämän jälkeen Jipon voitto oli selvä. Watanabe laukoi vielä kaukaa niukasti ylänurkasta ohi. Ottelu päättyi Yoshin vapaapotkuun joka meni kaukaisuuteen. Kokonaisuutena hyvä esitys Jipolta ja saatiin melko paljon vetoja maalia kohti. KäPa hyökkäsi ajoittain hyvin mutta puolustus ei vakuuttanut. Jippo sen sijaan on päästänyt vähän maaleja tällä kaudella.
Edessä on parin viikon juhannustauko ja joukkue saa vähän hengähtää. Jipolla on vielä mahdollisuudet nousta aivan kärjen tuntumaan jos lähiaikoina voitetaan otteluita. Ennen peliä oli vähän pelkoa mahdollisesta sateesta. Toisella jaksolla tuli muutama pisara. Kävi tuuri kun sateelta vältyttiin. Yleisöä olisi voinut olla enemmän. Kenties aiempien kierrosten hieman huonommat tulokset vaikuttivat ja kesällä on tietysti muutakin menoa. Tauolla vietettiin VIP-teltassa pieni Rednecksin tilaisuus jossa muisteltiin vanhoja otteluita takavuosilta. Ehkä näistä muistoista voisi kirjoittaa tähän blogiin piakkoin.
Kiitos Jippo ja hyvää juhannusta!