lauantai 20. elokuuta 2022

Menoa ja meininkiä

 




Jippo pelasi 1-1 tasapelin Kiffeniä vastaan. Ensimmäisellä jaksolla ei nähty kovin monta maalintekopaikkaa. Kiffen prässäsi ylhäältä ja puolusti keskialueen tiiviisti. Jakson loppupuolella Jipolla oli paikat joista olisi voinut tulla maali. Ne olivat Miro Turusen ja Toni Tahvanaisen laukaukset sekä yksi kova ylilaukaus kulmapotkun jälkeen. Kiffenillä oli muutama vaarallisen näköinen vastahyökkäys. Vieraiden paras paikka oli vähän ohi mennyt pusku lähietäisyydeltä. Tasainen jakso kaiken kaikkiaan ja varsin taktista peliä.

Toisen jakson alkupuolella Kiffen alkoi saada otetta. Sillä oli joitakin kulmapotkuja. Kiffen meni johtoon joskus jakson puolivälin paikkeilla. Numero 16 laukoi hienosti ylänurkkaan. Jippo olisi voinut puolustaa tilanteen paremmin. Yhdessä aiemmassa tilanteessa Kiffen vaati rankkaria käsivirheestä. Jippo teki puskumaalin vaparista tulleesta keskityksestä mutta maali hylättiin rankkarialueella tapahtuneen rikkeen vuoksi. Maalivahti torjui Fujimuran laukauksen kulmaksi. Alkoi jo näyttää siltä että tappio tulee. Lisäajalla Miro Turunen keskitti ja Terrence Smith viimeisteli riemukkaan tasoituksen. Jippo haki vielä voittoa ja toinen maali ei ollut kaukana. Rankkariakin vaadittiin. Jippo yritti loppuun saakka. Nyt se riitti yhteen pisteeseen.

Jos olisi hävitty niin tämä olisi ollut huono peli. Siis se olisi ollut harmittava tappio. Tasapeli oli ihan ok tulos. Jippo ei ole edelleenkään hävinnyt yhtään kotipeliä Kakkosessa tällä kaudella. Tulos heikensi hieman mahdollisuuksia voittaa sarja. Mahdollisuudet ovat silti hyvät. Jipon pelaaminen ottelun lopussa näytti varmasti kaikille katsojille esimerkkiä siitä miten jalkapalloa pitää pelata.

Kiitos Jippo!



sunnuntai 14. elokuuta 2022

Suomen-kiertue jatkuu

 





Jippo voitti LaPa:n Lappeenrannassa maalein 0-4. Tämä oli ensimmäinen vierasvoitto toukokuun jälkeen. Jippo meni johtoon jo noin viiden minuutin kohdalla. Keskitys tuli vasemmalta laidalta ja Miro Turunen laukoi pallon maaliin. Sen jälkeen Fujimuralla oli pari hyvää paikkaa mutta maalivahti torjui. LaPalla oli ottelun paras ja miltei ainoa maalintekopaikkansa kun ulkomaalaisvahvistus laukoi vähän vasemmasta alanurkasta ohi. Hetkeä myöhemmin LaPa sai hässäkän aikaan Jipon boksiin mutta se selvitettiin. Jippo keskitti maalille ja pallo kimposi LaPan puolustajasta ylärimaan. Jippo siirtyi 0-2 johtoon kun Victorin puskun jälkeen pallo jäi maalin eteen ja Jens Harju laittoi sen maaliin. Harvinainen maali Jensille. Näissä lukemissa tauolle.

Toisella jaksolla Jipon hallinta jatkui. Tinke kokeili laukausta ja meni vähän oikealta ohi. Ottelu ratkesi kun LaPalla oli erikoistilanne josta Jippo pääsi nopeaan vastahyökkäykseen. Miro Turunen karkasi läpi ja harhautti vielä rankkarialueella puolustajan ja maalivahdin ja laukoi alanurkkaan. Jipolla oli ottelun loppupuolella vielä monta paikkaa. LaPa:n maalivahti pelasi hyvin. Miika Vainikainen teki viimeisen maalin reaboundista aivan lähietäisyydeltä. 

Oli aika selvää että Jippo tulee voittamaan tämän ottelun. Jippo ei tehnyt ihan niin monta maalia kuin etukäteen olisi voinut odottaa. Tämä riittää kuitenkin hyvin. Ottelussa oli loistavat olosuhteet. Tinke sanoi että oli kuuma pelata ja onhan se tietysti kun aurinko paistaa suoraan kentälle. Jirko Sorsa oli seuraamassa ottelua. Loukkaantumisia on kuulemma ollut. Nyt hän oli juuri päässyt pelaamaan yhden ottelun jossa tuli voitto. Lappeenranta vaikutti kivalta kaupungilta

Kiitos Jippo!




lauantai 6. elokuuta 2022

Jippo palasi voitokkaana Mehtimäelle




Jippo voitti FC Futuran maalein 3-1. Jippo oli ensimmäisellä jaksolla parempi joukkue. Toinen jakso oli hyvin tasainen. Jippo piti ottelun alkupuolella palloa. Useimmiten kaukana vastustajan maalista. Futuran aseena olivat kaukaa tulleet vapaapotkut joista pyrittiin keskittämään maalille. Jippo teki maalin ensimmäisestä paikastaan kun Miro Turunen viimeisteli läheltä oikealta tulleesta keskityksestä. Yksi paikka ja yksi maali. Näin voisi ottelun ensimmäiset noin parikymmentä minuuttia tiivistää. Toinen maali tuli kun Futuran pelaaja liukui pallon suoraan Jipon pelaajalle ja siitä aukesi vaarallinen hyökkäys. Turunen viimeisteli jälleen rankkarialueella.

Futura tuli vahvasti peliin mukaan toisen jakson alussa. Se pystyi luomaan joitakin vaarallisia paikkoja ja kulmapotkuja. Jipon pelaaminen oli toisella jaksolla vähän väkinäistä ja jossain määrin loppuvihellyksen odottelua. Futuran kavennus oli hieno laukaus jota edelsi ilmeisesti jonkinlainen Jipon sekoilu omalla puolustusalueella. Futuran tasoitus oli pariin otteeseen lähellä. Terrence Smithillä ja Toni Tahvanaisella oli paikat lisätä Jipon johtoa mutta maalivahti torjui vielä nämä laukaukset. Lopussa "Tahvis" onnistui ja  teki ratkaisevan kolmannen maalin.

Jippo pelasi jälleen jännittävän kotiottelun. Toisella jaksolla peli meinasi livetä käsistä. Esitys oli kokonaisuutena kohtalainen. Varmaan yleisön kannalta ihan viihdyttävä ottelu.

Kiitos Jippo!