Jippo voitti LaPa:n sunnuntaina sadekaaoksessa maalein 4-0. Ottelun alku oli täydellistä Jipon hallintaa. Topi Kela puski Jipon johtoon kulmapotkusta. Toni Tahvanainen lisäsi johtoa laukauksella vasempaan alanurkkaan. Tämän jälkeen moni odotti että Jippo jatkaa samaan malliin ja tekee paljon maaleja. Hieman toisin kuitenkin kävi. Pelin tempo laski. LaPa pääsi pellin mukaan ja oli pariin otteeseen lähellä kaventaa. Pyry Piirainen torjui hyvin ja pallo taisi käydä tolpassakin. Jipolla oli myös muutama paikka ennen taukoa. Peli meni vähän sekavaksi.
Jippo painosti lähes koko toisen jakson ajan. LaPa taisteli kuitenkin hyvin ja maalivahti esitti monta hienoa torjuntaa. Ukkonen jyrähti ja Toni Tahvanainen laukoi kaukaa Jipon kolmen maalin johtoon. Laukaus otti kimmokkeen vastustajan pelaajasta. Hieman aiemmin "Tahvis" missasi rankkarin laukomalla oikealta ohi. Hän on räväkkä pelaaja jolle sattuu ja tapahtuu. Miro Turunen olisi varmaan laukonut rankkarin mutta hänet vaihdettiin kentältä vähän aiemmin. Jipolla oli vielä monta paikkaa ja lopulta Miika Vainikainen laukoi viimeisillä sekunneilla pallon lähietäisyydeltä maaliin. Ottelu päättyi tähän tilanteeseen. Sade yltyi toisella jaksolla varsin rankaksi. Ottelun jälkeen oli poutaa. Sadepelejä on viime vuosina ollut vähän ainakin kotikentällä.
Jipon kannalta ottelu oli kahtalainen. Toisaalta Jippo oli parempi joukkue ja voitti selvästi. Toisaalta vastusaja päästettiin peliin mukaan ensimmäisellä jaksolla ja maalipaikkoja tuhlailtiin. Voi olla hieman vaikea asennoitua peliin kun vastustaja on ennakkoon heikompi. Jippo tuli otteluun hyvin mutta kahden maalin johdossa keskittyminen ehkä hieman herpaantui. Jippo teki joka tapauksessa sen mitä tarvittiin ja esitystä voi pitää ihan hyvänä.
Faniryhmällä oli paras meininki tällä kaudella. Kiitos osallistuneille ja nähdään taas peleissä.