Jippo voitti Suomen cupin ottelussa JJK:n rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Varsinainen peliaika päättyi 1-1 ja Jippo voitti rankkarikisan 3-2. Ottelu oli tasainen ja kumpi tahansa joukkue olisi voinut voittaa. Jippo tuli avausminuuteilla vahvasti mutta silti JJK oli ensimmäisellä jaksolla lievästi hallitsevampi. JJK:lla oli parhaat paikat. Jippo pääsi paikoille pari kertaa mutta laukaukset jäivät vaisuiksi. Jipolla oli kaksi vaarallista kulmapotkua. JJK meni ehkä ansaitusti johtoon jakson lopulla. Jippo ei saanut purettua palloa omalta alueelta ja JJK rankaisi. Ensimmäinen jakso jätti vähän mietteliääksi koska Jippo ei oikein päässyt maalintekopaikkoihin. Jakso oli toki kokonaisuutena melko tasainen.
Toisella jaksolla Jippo oli parempi ja aktiivisempi joukkue. JJK:lla oli kylläkin omat maalipaikkansa. Jippo onnistui tasoittamaan ottelun nopealla vastaiskulla. JJK oli nostanut miehistönsä ylös vapaapotkutilanteessa ja sen purkauduttua Miro Turunen karkasi maalitekopaikkaan ja viimeisteli varmasti tasoituksen. Maalia edelsi jonkinlainen JJK:n puolustuksen virhe jonka Jippo hyödynsi. Tasoituksen jälkeen Jippo haki voittomaalia jota ei kuitenkaan saatu tehtyä. JJK:lla oli yksi hyvä laukaus joka meni hieman oikealta ohi ja lyhyt painostusjakso jolloin se sai kaksi kulmuria. Loppuvihellyksen soidessa peli oli tasan ja mentiin rankkareille. En ihan ymmärrä miksi näissä otteluissa ei pelata jatkoaikaa.
Rankkarikisa tarjosi draamaa. JJK aloitti ja epäonnistui. Timo Tahvanainen viimeisteli varmasti Jipon ensimmäisen rankkarin. En nyt ihan muista kaikkia laukojia. Yhdestä rankkarista JJK:n maalivahti teki maalin. Jipon maalivahti Pyry Piirainen torjui kaksi rankkaria. Jipon neljännellä laukojalla Toni Tahvanaisella oli tilaisuus varmistaa Jipon voitto. Laukaus osui kuitenkin ylärimaan. Sen jälkeen JJK:n viidennen laukojan oli pakko onnistua tai peli päättyisi. Veto osui tolppaan ja Jipon juhlat alkoivat.
Tämä peli oli tasainen ja kävi vähän säkä että voitettiin. En sano että Jippo voitti tuurilla vaan pikemminkin Jippo voitti kovalla taistelulla. Jipon esityksestä ei jäänyt oikeastaan puuttumaan mitään muuta kuin toinen maali. Hieno peli kaiken kaikkiaan. Antti Åke pelasi hyvin JJK:n puolustuksessa ja oli pelotteena myös hyökkäyspään erikoistilanteissa. Olisi kiva nähdä hänet vielä jossain roolissa Jipossa, on se sitten pelaajana tai valmennustiimissä. Kiitos Jippo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti