keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Hieman surullismielinen ilta keskuskentällä


 Jippo - PK-35 päättyi 0-1. Ainoa maali tuli vastaiskusta jo muutaman minuutin pelin jälkeen. Tommi Tainio oli ensimmäisellä jaksolla avopaikassa ja hänet ehkä kaadettiin. Toisessa päädyssä vieraat vaativat rankkaria käsivirheestä. Ensimmäisellä jaksolla maalintekopaikat olivat melko vähissä. Joona Hiltunen laukoi vähän vasemmalta ohi.

Toinen jakso meni tasaisissa merkeissä. Jipolla oli pari paikkaa ja pari melkein paikkaa. Tasapeli jäi harmittavan lähelle. PK-35 puolusti hyvin ja tasapainoisesti.

Jipolla jäi yrityksestä huolimatta viimeinen isku puuttumaan. Pienellä tuurilla maali olisi tullut. Lähtöasema oli vaikea kun edellisen pelin jälkeen oli vain muutama päivä palautumisaikaa. Jos olisi saatu treenata viikko rauhassa ja pelata viikonloppuna niin vire olisi ehkä ollut parempi. Ei tämä mikään huono esitys ollut. Peli olisi voinut päättyä miten tahansa. Entä jos nopea avausmaali olisi vältetty? Tai jos olisi saatu rankkari niin se olisi muuttanut peliä. Ja muutama tilanne oli lähellä johtaa maaliin.

Pelaajat näyttivät pelin jälkeen tietysti pettyneiltä. Harmittaa heidän puolestaan. Nyt olisi tarvittu se tasoitus siihen loppuun. Sarjatilanne näyttää vaikealta. Ratkaisut tapahtuvat loppusarjassa. Pelataan pelit pois alta. Eihän tässä muutakaan voi tehdä.

lauantai 28. elokuuta 2021

Jippo ylsi neljään maaliin

 



Jippo voitti MP:n maalein 4-2. Voitto oli hieman yllättävä. Ja tapa jolla se tuli. Ennen ottelua ei uskaltanut odottaa paljon. Odotuksiin nähden ottelu oli todella hyvä. Jippo meni heti alussa johtoon Wilterlynd Inalien maalilla. MP tasoitti pian hieman helpon näköisesti. Inalien vei Jipon uudestaan johtoon kulmapotkutilanteesta. Ensimmäisellä jaksolla ei nähty enää enempää maaleja.

Toisella jaksolla Hiltuset tekivät kaksi hienoa maalia. Ensin Joona Hiltunen lisäsi Jipon johtoa hienolla laukauksella Inalien syötöstä. MP:n kavennuksen jälkeen Jere Hiltunen laukoi upeasti ylänurkkaan. Lopussa vierailla vielä muutama tilanne mutta ne selvitettiin. Peli oli Jipon peliksi harvinaisen avointa. Johtoaseman myötä Jippo pääsi paremmin hyökkäämään kun vastustaja panosti hyökkäyspeliin. Tasapelin riski oli tietysti olemassa kun MP pääsi kaventamaan. Jippo kuitenkin ansaittuun voittoon.

Jipolle tuli tähän peliin paljon onnistumisia. Joskus mikään ei onnistu ja joskus melkein kaikki. Sellaista jalkapallo on. Tämä oli ilmeisesti Jipon viimeinen peli tällä tekonurmella. Ihan hyvä lopetus siinä mielessä.

Kiitos Jippo!

lauantai 14. elokuuta 2021

Vähän vaikealta näyttää

 



Jippo - KPV päättyi 0-1. Ainoa maali tuli jo ensimmäisillä minuuteilla. Ihan hyvä keskitys ja pusku. Tietysti tuollainen roikkupusku voi joskus mennä ohi tai osua tolppaan tai joskus se voi mennä maaliin. Ottelu oli hienokseltaan KPV: n hallintaa. KPV kontrolloi peliä varsin hyvin ja piti Jipon poissa maalintekopaikoilta.

Jippo kohtasi KPV: n väärään aikaan. Se olisi ollut hyvä kohdata jo keväällä koska silloin heillä oli vaikea jakso. Korona sotki sarjaohjelmaa. Jippo ja KPV kohtasivat vasta nyt ensimmäisen kerran tässä sarjassa. Tämä oli ennakolta sellainen peli jota ei periaatteessa saanut hävitä. Koska joukkueet taistelevat putoamista vastaan. Ainakin tässä vaiheessa. On tietysti helppo sanoa että ottelua ei saa hävitä. Silti siinä voi käydä niin.

Jipon taival näyttää tällä hetkellä vaikealta. Synkkyyteen ei kuitenkaan pidä vajota. Jos Jippo on loppusarjan alkaessa muutaman pisteen päässä viivasta niin silloinhan siinä on vielä mahdollisuudet. Jipolla voisi olla loppukaudella vähintään kiusaajan rooli. Moni joukkue tarvitsee pisteitä ja Jippo voi niitä silloin tällöin viedä.

Sääennusteiden mukaan pelissä piti sataa. Näin ei silti tapahtunut. Valioliigan alku vie ihmisten mielenkiinnon?

lauantai 7. elokuuta 2021

Voittamisen sietämätön vaikeus

 



FC Hertta - Kanu (Kauhava) päättyi 0-0. Hertta aloitti ottelun hyvin. Heti alussa oli hyvä paikka mutta laukaus nousi maalin yli. Hertta hallitsi ensimmäiset noin puoli tuntia. Sen jälkeen vieraat pääsivät paremmin mukaan. Hertalla oli paikat mennä johtoon. Esimerkiksi yksi laukaus vähän oikean alanurkan ohi ja toinen korkeampi veto vasemmalta ohi. Vain viimeistely puuttui.

Toinen jakso oli vähän erilainen. Kanu otti pallonhallinnan ja Hertta joutui vähän seurailemaan. Oli heikompi vaihe pelissä. Loppua kohti Hertta sai taas paremmin otetta. Aada Kokko haki muutaman vetopaikan. Ei maalia tällä kertaa. Viime hetkillä vierailla oli vielä laukaus mutta selvästi ohi. Vieraiden numero kymppi oli aika hyvä pelaaja jolle ei passaa antaa tilaa.  Tasainen ottelu lopulta vaikka Hertta dominoi alussa. Molemmille joukkueille jäi varmaan tunne että ottelu oli voitettavissa. 

Maalittomaan tasapeliin kotona ei voi olla täysin tyytyväinen. Hyvää tsemppausta kuitenkin nähtiin. Hertalla on vähän vaikea vaihe menossa voittamisen ja maalinteon suhteen. Hertalla on sarjassa yksi voitto ja viisi tasapeliä. Ei tappioita. Voittoja ja maaleja tulee varmasti vielä.

Sanoin aiemmin että seuraava Hertan kotiottelu jää minulta todennäköisesti väliin. Se ottelu kuitenkin siirrettiin. Tästä ottelusta tuli seuraava kotiottelu ja olin paikalla.


keskiviikko 4. elokuuta 2021

Jipon ilta synkkeni lopussa

 Jippo kärsi dramaattisen tappion kun TPS voitti 0-1. Peli oli tasainen mutta TPS painosti molempien jaksojen loppupuolella. Jippo aloitti pelin hyvin. Maalintekopaikkoja oli vähän.

Tietysti harmittaa mutta elämä jatkuu. Tulee uusia pelejä. Ja ihmisillä on varmaan muutakin elämää. Lopussa tuli tyrmäys mutta kanveesista noustaan. Tästä toivutaan nopeasti. Minusta tuntuu jo paljon paremmalta.

Lisäajan tapahtumista jää jossiteltavaa. Miten ne tilanteet siinä etenivät. Toivon että peli olisi päättynyt hieman aiemmin. Se oli sekunneista kiinni.

Ei 0-0 tasapelissä olisi ollut mitään hurrattavaa. Se olisi ollut sellainen ihan ok tasapeli johon olisi voinut olla hiljaisesti tyytyväinen. Peli oli voitettavissa.

Ilman maaleja ei synny draamaa. Voidaan kai sanoa että jalkapallo voittaa jollain tavalla kun pelissä tulee maali. Ei näitä pelejä pelata sitä varten että ne päättyisivät 0-0. Niitä pelataan sitä varten että voittaja löytyisi.

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Jippo tärkeään voittoon

 



Jippo voitti EIF:n 2-0. Jippo teki ensimmäisen kerran kaksi maalia samassa Ykkösen ottelussa tällä kaudella. Ensimmäinen maali tuli heti alussa EIF:n pahan virheen seurauksena. Maalivahdin avaus osui lähellä olleeseen oman joukkueen pelaajaan ja kimposi siitä pelattavaksi. Joona Hiltunen oli hereillä ja teki sen mitä pitikin eli laittoi pallon maaliin. Tämä maali antoi tietysti suuntaa ottelulle. Jippo pelasi hyvän ensimmäisen jakson. EIF sai joitakin kulmapotkuja joista pari oli vaarallisia.

Toisella jaksolla pallonhallinta siirtyi enemmän vierasjoukkueelle. Jipon pelaaminen oli jonkin aikaa hieman passiivisen oloista. Jalat saatiin paremmin liikkeelle jakson edetessä. Jirko Sorsa otti pari hyvää torjuntaa. Jippo siirtyi 2-0 johtoon kun noin vartti oli jäljellä. Se oli vastahyökkäys joka päättyi Joona Hiltusen näyttävään yksilösuoritukseen kun hän laukoi pallon maaliin. Lopussa Jippo piti puolustuksen tiiviinä. EIF sai vielä yhden hyvän maalintekopaikan. Tämä oli tasainen ottelu jonka Jippo käänsi edukseen. Voitto oli ansaittu.

Kotiedusta oli varmasti Jipolle hyötyä. EIF pelasi kaukana kotoa ja ihan oudolla kentällä. He eivät olleet koskaan pelanneet täällä. Ehkä oli hyvä että ei ollut enää helle. Jippo jaksoi paremmin puolustaa. En tiedä onko helle koskaan kenenkään etu. Jipon voitto oli pieni yllätys. Ei sitä ihan osannut odottaa kun vastassa oli kuitenkin yksi sarjan parhaista joukkueesta. Sarja on tasainen ja kaikki pelit ovat kovia.

Jippo on mukana säilymistaistelussa. Voitto oli ensimmäinen kotona toukokuun jälkeen ja edellinen voitto ylipäätään tuli toukokuun lopussa. Nyt voitto siis ehdottomasti tarvittiin ja kovalla taistelulla se saavutettiin. Kiitos Jippo!

maanantai 12. heinäkuuta 2021

FC Hertta ja SC Kufu tasapeliin

 


FC Hertta ja SC Kufu pelasivat sunnuntaina 2-2 tasapelin. Tulos on ihan kohtalaisen hyvä mutta esityksenä tämä oli heikompi kuin edellinen kotiottelu. Ensimmäisellä jaksolla peliä ei saatu oikein kulkemaan. SC Kufu siirtyi johtoon Hertan puolustuksen virheen seurauksena. Maalintekijä oli Roosa Ärvas jolla on liigakokemusta Pallokissoista. Kufun hyökkäyksessä oli pari taitavaa pelaaja ja heidän puolustuksensa katkoi muutaman kerran hyvin. Kufulla ei ollut mukana lainkaan vaihtopelaajia. Ensimmäinen jakso oli melko tapahtumaköyhä mutta sen lisäajalla tapahtui. Ensin Kufu meni hyvällä laukauksella 0-2 johtoon. FC Hertta kavensi heti seuraavasta hyökkäyksestä. Laukaus osui ensin ylärimaan josta seuranneesta reaboundista tuli maali. Aada Kokko taisi tehdä Hertan molemmat maalit. Tästä ensimmäisestä en ole ihan varma. En löytänyt asiaan vahvistusta Hertan sivuilta.

Kufu teki melkein maalin toisen jakson alussa. Hertan maalivahti torjui hyvin. Saattoi olla että pallo kilahti tolppaan tässä vaiheessa. Sen jälkeen FC Hertta pelasi parhaan vaiheensa ottelussa. Näytti että Hertta voi viedä tämän pelin. Ylärimalaukauksen jälkeen edessä oli tyhjä maali mutta hyökkääjä sai huonon kosketuksen ja pallo meni ohi maalin. Pian sen jälkeen Aada Kokko tasoitti pelin. Se oli hyvä hyökkäys. Loppupuolella Kufu sai otetta. Puolustaja selvitti laukauksen maaliviivalta. Kufun maalivahti torjui hyvin kulmaksi kun Hertta pääsi hyökkäämään. Lopussa Kufun maali oli lähellä mutta laukaus lipui oikean alanurkan ohi. Ilman vaihtopelaajia pelannut Kufu jaksoi yhtä hyvin kun Hertta.

Kufu oli ehkä lähempänä voittoa siinä mielessä että he johtivat 0-2 ja heillä oli paikkoja myös toisella jaksolla. Hertta olisi voinut voittaa mutta lopussa tappio oli lähellä. Tässä pelissä oli hyvää ja huonoa.

Seuraava FC Hertan kotiottelu jää minulta todennäköisesti väliin joten saatte pelata ilman minun arvioita.

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Another perfect day

 



Jippo - MuSa 1-1. Tasainen ottelu. Pelitapahtumiin nähden ihan oikea tulos. Jipolle oli tärkeää saada joku muu tulos kuin tappio. Tasapelin myötä tappioputki meni poikki. Säilymisen kannalta pitäisi tietysti voittaa otteluita. Tinke hieman harmitteli ottelun jälkeen toisen jakson tolppalaukausta. Siinä maalivahti torjui Jipon laukauksen tolpan kautta päätyrajan yli. Jipon pitäisi voittaa yllättäen joitakin otteluita. Ikään "kuin varkain" kääntää tasainen ottelu voitoksi. Säilymistä tai sarjatilannetta ei toisaalta pidä miettiä liikaa. Pisteitä kannattaa aina tavoitella. Jokainen piste on plussaa.

Jipolle ensimmäinen jakso oli parempi kuin toinen. Joona Hiltunen vei Jipon johtoon. Se oli hyvä viimeistely. Ensimmäinen jakso oli kokonaisuutena melko tasainen. Yhdessä vastaiskussa Jipon läpi pääsemässä ollut pelaaja kaadettiin mutta MuSa:n pelaaja selvisi keltaisella kortilla. Fanikatsomossa vaadittiin voimakkaasti punaista korttia. Kai se oli siinä ja siinä. Ei ehkä ihan selkeä punainen mutta senkin olisi voinut nostaa.

Toinen jakso oli vaikeampi. Ottelun aikana koin monenlaisia ajatuksia. Kai se päällimmäinen oli se että onpas tasainen ottelu. MuSa:n tasoitus tuli varsin aikaisessa vaiheessa jaksoa. Se oli hyvä keskitys ja pusku. Varmaan Jippo olisi voinut siinä puolustaa paremmin. Muuten puolustus toimi tänään hyvin. Maalin jälkeen MuSa hallitsi peliä jonkin aikaa. Siihen nähden voidaan pitää pienenä ihmeenä että he eivät menneet johtoon. Toisaalta heillä ei ollut hallinnasta huolimatta kovin monta maalintekopaikkaa. Viimeiset noin parikymmentä minuuttia olivat taas tasaisempaa peliä. Jipolla oli yksi tolppalaukaus. Lisäajan lopulla MuSa sai vielä kulmapotkun jonka jälkitilanteesta he osuivat ylärimaan ja taisi rebound vielä palata siihen maalin eteen pelattavaksi. Jippo selvisi armollisesti siitä tilanteesta.

Ihan ok tulos Jipolle. Oli se varmaan vieraillekin ihan ok kun pisteen täältä saivat vaikka kyllä he hakivat toisella jaksolla voittoa. Tästä on taas suunta eteenpäin. Pelataan ja katsotaan jalkapalloa. Mikäpäs siinä. On siinä oma viehätyksensä.

keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Sano tästä nyt jotakin

 



Jippo - Gnistan 1-4.Vähän erikoinen ottelu se oli. Alku ei sinänsä ollut mitenkään kummallinen. Ensimmäinen jakso oli melko tasainen. Gnistan teki maalin kulmapotkusta kun reilut 20 minuuttia oli pelattu. Se maali tietysti antoi suuntaa ottelulle. Jippo vaati rankkaria eräästä tilanteesta pian maalin jälkeen. Toisellakin jaksolla oli yksi vähän vastaava tilanne. Ehkä Jipolta jäi tässä ottelussa yksi rankkari saamatta.

Toisella jaksolla Gnistan meni 0-2 johtoon. Oliko maalintekijä paitsiossa kun puski niin läheltä maalia? En osaa varmasti sanoa. Nuutti Tykkyläinen laukoi Jipon 1-2 kavennuksen. Siinä maalissa jotkut Gnistanin pelaajat viittilöivät paitsiota. Hetken näytti siltä että Jippo pääsee kunnon takaa-ajoon. Sitten seurasi melko paha notkahdus. Gnistanin kolmas maali tuli Jipon puolustuksen virheestä. Ensin Gnistan osui vapaasta paikasta tolppaan. Tämän jälkeen Jipolla oli pari tilaisuutta purkaa hyökkäys pois mutta siinä ei onnistuttu. Hyökkäys jatkui ja jälleen Gnistanin pelaaja pääsi paikkaan ja teki maalin. Tähän ottelu käytännössä ratkesi. Jipon heikko vaihe jatkui vielä hetken ja Gnistan kuittasi neljännen maalin.

Jipolla oli varmaankin mahdollisuudet tasapeliin. Jippo olisi hyvinkin voinut tehdä yhden maalin lisää ja jotkut Gnistanin maalit olivat vältettävissä paremmalla puolustamisella. Gnistan voitti talvella Helsingissä ja voitti nyt täällä. Jotakin se kertoo siitä että Gnistan on ehkä parempi kuin Jippo. Tietysti yksittäisessä ottelussa kaikki on mahdollista.

Säilyminen menee tiukalle. Ei kai mitään muuta voinut odottaakaan. On vain taisteltava joka pelissä. Faniryhmällä oli muutama turha huuto mutta sellaista se on. 

torstai 17. kesäkuuta 2021

FC Hertta voittoon kotiavauksessaan

 



FC Hertta ja ToU kohtasivat keskiviikkona naisten Kakkosen ottelussa. FC Hertta voitti maalein 2-0. Ottelu oli tasainen. ToU oli hyvä vastustaja ja se hallitsi jossakin määrin ensimmäistä jaksoa. Sillä oli muutama kulmapotku. Jakson paras paikka oli kuitenkin kotijoukkueella joka osui juuri ennen taukoa ylärimaan. Reaboundista päästiin vielä laukomaan mutta veto meni yli.

Ottelu eteni pitkään 0-0 tilanteessa. FC Hertta siirtyi johtoon noin parikymmentä minuuttia ennen loppua. Ronja Uimi sai tilaa ja aikaa keskellä. Enempää ei tarvittu ja hyvä veto meni maalin oikeaan kulmaan. Toinen maali tuli kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä muutama minuutti. Minulla ei ole selkeää kuvaa tilanteesta. Olikohan siinä joku reabound ja maali viimeisteltiin melko läheltä. Maalintekijä Aada Kokko. Peli ratkesi käytännössä tähän maaliin vaikka lisäaikaa tuli loukkaantumisten ja vaihtojen takia runsaasti. Yhden yhteentörmäyksen jälkeen peli oli pitkän aikaa seis.

Tämä oli ihan hyvä matsi. Molemmat joukkueet pyrkivät pelaamaan aktiivisesti. Vierailla oli muutama läheltä piti tilanne jossa melkein murtauduttiin hyvään vetopaikkaan. Yhden kerran hyökkääjä oli puolittain läpi mutta FC Hertan maalivahti teki jalkatorjunnan. Hänet palkittiin Hertan parhaana pelaajana. Varsinaisia torjuntoja ei tullut kovin monta mutta kosketuksia palloon oli paljon kun piti avata peliä ja syötellä puolustajien kanssa. Ja puuttua peliin joissakin erikoistilanteissa.

Mitään nopeata paluuta Ykköseen ei ehkä ole tulossa. Hertan joukkue on muuttunut paljon. Monet viime vuosien vakiopelaajat pelaavat nyt muualla. Sarja-avauksessaan FC Hertta oli kuulemma noussut 4-2 tappioasemasta 4-4 tasapeliin FC Unitedia vastaan.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Jaro Jippoa vahvempi

 



Jaro voitti Jipon maalein 0-2. Jippo aloitti pelin varsin hyvin ja ensimmäiset parikymmentä minuuttia olivat tasaista peliä. Sen jälkeen Jaro otti pallonhallinnan ja sama jatkui toisella jaksolla kunnes Jippo sai vielä lopussa pientä painostusta aikaan. Jaro teki kaksi maalia erikoistilanteista ja siihen ottelu ratkesi. Ensimmäisessä maalissa oli siinä ja siinä oliko pallo kokonaan maaliviivan yli. Jaro oli parempi joukkue. Jipolla oli muutama paikka joista olisi voinut tehdä yhden maalin. Kun maalia ei tullut niin ei päästy Jaroa toden teolla haastamaan. Ehkä joku 0-0 tai 1-1 tasapeli olisi tästä ollut mahdollinen. Ne Jipon fanit jotka eivät paikalla olleet eivät ehkä menettäneet kovin paljon. Ottelu ei ollut kovin muistettava. Jippo taisteli sen minkä pystyi. Yritystä kyllä oli ja jotkut lupaavat hyökkäykset päättyivät heikkoon viimeiseen syöttöön. Esitys jäi hieman vaisuksi vaikka alku lupasi parempaa. Vastustaja oli tietysti kova. Hyvät olosuhteet olivat Jaron etu?

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Jippo ja VPS tasaisessa ottelussa

 



Jippo ja VPS pelasivat 1-1 tasapelin. VPS sai punaisen kortin viiden minuutin pelin jälkeen. Tästä huolimatta he menivät johtoon 25 minuutin kohdalla. Laukaus oli hyvä. Jippo sai luotua ensimmäisellä jaksolla vain pari paikkaa. Niistä jälkimmäisessä maali oli lähellä mutta laukaus kilpistyi maalivahtiin.

Toisella jaksolla Jipon miesylivoima näkyi enemmän. Pallo liikkui paremmin ja VPS alkoi varmaan vähän väsyä. VPS tyytyi puolustamaan johtoaan eikä panostanut hyökkäyksiin. Jippo sai ensimmäisen kulmapotkunsa vasta toisella jaksolla ja sen jälkeen kulmia olikin todella monta. Varsinaiset maalitekopaikat olivat melko vähissä. Viimeisellä vartilla niitä tuli kuitenkin muutama. Joona Hiltunen tasoitti lopulta pelin lisäajalla. Tuomarin viheltäessä ottelun päättyneeksi näytti siltä että Jipolla olisi ollut vielä pelihaluja. Lisäaikaa olisi voinut tulla enemmän koska toinen jakso oli rikkonainen.

Tasapeli oli helpotus. Jippo haki pitkään maalia ja lopulta sai sen. Toki voidaan ajatella niinkin että ottelu pitäisi voittaa kun sen pelaa käytännössä kokonaan yhden miehen ylivoimalla. Täytyy kuitenkin muistaa että VPS on kova vastustaja.

Paluumatkalla kaupunki oli aavemaisen hiljainen.




lauantai 22. toukokuuta 2021

Jippo taisteli kauden avausvoiton

 


Jippo voitti Klubi-04:n maalein 1-0. Ottelun ainoan maalin teki ensimmäisellä jaksolla Wilterlynd Inalien. Maaliin johtaneessa tilanteessa Klubin puolustus teki virheen ja Jippo sai prässättyä pallon pois. Inalien viimeisteli hienolla laukauksella. Ensimmäisellä jaksolla ei kovin monta maalintekopaikkaa nähty. Klubi piti enemmän palloa. Toisella jaksolla Klubin pallonhallinta oli vielä selkeämpää. Jipon toinen jakso oli vähän vaikean näköinen. Jippo loi kuitenkin vastaiskuilla pari vaarallista paikkaa joista pelin olisi voinut ratkaista. Joona Hiltusen veto meni yli. Inalien pääsi yksin läpi mutta maalivahti torjui laukauksen. Jipolle olisi voinut puhaltaa yhdestä tilanteesta rankkarin mutta tuomarin päätös oli toinen. Klubi painosti vielä lopussa. Niin se aina on kun toinen joukkue johtaa yhdellä maalilla. Totta kai oli pienestä kiinni voittaako Jippo vai päättyykö peli tasan.

Jipolle voitto oli tärkeä. Kauden ensimmäinen viikko oli vaikea pitkine vierasmatkoineen. Kahdesta ensimmäisestä kotipelistä piti saada jotakin ja nyt saatiin. Neljän pelin jälkeen on yksi voitto mikä tarkoittaa sitä että ollaan ihan aikataulussa. Sarja on kova. Ei kannata miettiä liian pitkälle. Toivon että pelaajilla on kesällä myös vapaapäiviä jolloin saa ajatukset pois jalkapalloilusta.

Seuraavaksi en puhu tästä ottelusta vaan puhun yleisellä tasolla. Joskus oma faniryhmä tai vieraiden fanit käyttäytyvät huonosti. Silloin voi tulla mieleen että onko tämä kaiken sen vaivan arvoista. Vastustajille voi kuittailla huonosta suorituksesta. Ei pidä kuitenkaan mennä henkilökohtaisuuksiin. Kannattamiseen kuuluu myös toivomista ja pelkäämistä joka käy joskus hermoille. Siis ennen peliä ja sen aikana jännittäminen.

Tällainen peli saa taas tuntemaan että tämä kaikki on sen arvoista. Kiitos Jippo!




torstai 13. toukokuuta 2021

Jippo taisteli hyvin kotiavauksessaan

 



Jippo pelasi kauden kotiavauksessaan RoPSia vastaan. Vieraat veivät lopulta voiton maalein 1-2. RoPS hallitsi hienokseltaan ensimmäistä jaksoa ja pallo kävi pari kertaa Jipon maalin kehyksissä. Jakson ainoan maalin teki kuitenkin Jippo. Nuutti Tykkyläinen siirsi reaboundin maaliin lähietäisyydeltä. Toisen jakson alkupuolella Jipon peli ei oikein lähtenyt ja RoPS hallitsi tapahtumia. Tasoitus tuli Jipon kannalta liian aikaisin. Nopea keskitys ja viimeistely yläriman kautta. Jakson edetessä Jippo pääsi paremmin mukaan ja ottelu eteni tasaisena loppuun saakka. Yksi vapaapotku koitui Jipolle kohtalokkaaksi. RoPS pelasi tilanteen hyvin. Vapaapotkusta annettiin nopea syöttö laitaan josta tuli keskitys ja pallo puskettiin maaliin. Peliä oli jäljellä lisäaikoineen noin kymmenen minuuttia. Loppu oli rikkonaista peliä. Runsaan lisäajan lopussa Jipolla oli vielä hyvä paikka maalin edessä mutta maalivahti torjui laukauksen. Piste jäi harmittavan lähelle. RoPSin toinen maali tuli melko myöhään ja Jipolla oli sen jälkeen vielä tuo mainittu mahdollisuus tasoittaa. RoPS oli vähän parempi mutta tasapeli olisi ollut varsin oikeudenmukainen tulos tästä ottelusta. Pelejä on jäljellä paljon ja monenlaisia tuloksia varmasti nähdään. Sää oli katsojien kannalta hyvä mutta pelaajien kannalta raskas. Kiitos taistelusta Jippo.




tiistai 6. huhtikuuta 2021

Harjoitusotteluiden satoa

Jippo on pelannut viime aikoina harjoitusotteluita. Tulokset ovat olleet vaihtelevia. Onko harjoitusotteluita liikaa? Se on hyvä kysymys. Pääsiäisenä Jippo pelasi kiirastorstaina ja maanantaina. Olisiko ollut parempi pelata vain yksi peli ja antaa pelaajille vähän lomaa?  Ehkä. Preseason venyy tällä kertaa koronan takia vähän turhankin pitkäksi. Jippo voitti reilu viikko sitten AC Oulun. Liigajoukkueen voittaminen on melko harvinaista. Sellaista ei tapahdu läheskään joka vuosi. Pelasin samana päivänä shakkia yhden lapsen kanssa. Minulle kävi samalla tavalla kuin AC Oululle. Jäin jyrän alle.

torstai 4. maaliskuuta 2021

Lumipalloefekti lähti pyörimään

 Jippo hävisi MP:lle 5-0. En nähnyt ottelua. Näin yöllä unta että Jippo on hävinnyt 4-0. Aamulla katsoin ottelun tuloksen. Rankkari ja punainen kortti ovat tietysti olleet aika ratkaiseva käänne. Ottelu on ollut poikkeuksellinen. Monta rankkaria vastustajalle ja Jipolle kaksi punaista korttia. Ottelu on ollut käytännössä ratkennut tauolla MP:n johtaessa 2-0 ja Jipon pelatessa vajaalla. Ainoat asiat jotka olisivat vielä voineet muuttaa ottelun olisivat olleet Jipon kavennus ja MP:n punainen kortti. Vaikka ottelu oli poikkeuksellinen se kertoo kuitenkin siitä että Jipolla saattaa olla edessä vaikea kausi. Pelaajamateriaali on kapea. Kuopion suunnasta voi toivoa lainapelaajia tarvittaessa. Hyökkäykseen kaivataan vielä vahvistusta. Voittaminen ja säilyminen ovat helpommin sanottu kuin tehty. Eihän kukaan ole sanonut että jalkapallo tai elämä olisi helppoa.

lauantai 9. tammikuuta 2021

Ykköseen

 Jippo palaa Ykköseen usean vuoden jälkeen. Se on hieno asia.

Jippo lähtee kovaan sarjaan altavastaajana. Jippo säilyy jos säilyy. En voi sitä tietää. Mahdollisuuksia varmasti on. Realistisesti ajatellen Jipon taakse sarjataulukossa voi jäädä kolme tai neljä joukkuetta. Tuskin sen enempää.

Mielestäni vaihtoehtoja on kaksi: A) Jippo pelaa resursseihinsa nähden melko hyvän kauden ja säilyy tai putoaa niukasti. B) Kausi menee heikommin ja Jippo putoaa selvästi.

Tuetaan joukkuetta ja valmentajaa. Tietysti rakentavaa kritiikkiä saa esittää jos siihen on aihetta.

En aio jokaisen pelin jälkeen miettiä säilyykö Jippo vai ei. Mennään peli kerrallaan.

Ei oteta liian vakavasti. Sitä olen yrittänyt itselleni sanoa että älä ota liian vakavasti. Tietysti peleissä saa jännittää. Se kuuluu siihen.