FC Hertta - Kanu (Kauhava) päättyi 0-0. Hertta aloitti ottelun hyvin. Heti alussa oli hyvä paikka mutta laukaus nousi maalin yli. Hertta hallitsi ensimmäiset noin puoli tuntia. Sen jälkeen vieraat pääsivät paremmin mukaan. Hertalla oli paikat mennä johtoon. Esimerkiksi yksi laukaus vähän oikean alanurkan ohi ja toinen korkeampi veto vasemmalta ohi. Vain viimeistely puuttui.
Toinen jakso oli vähän erilainen. Kanu otti pallonhallinnan ja Hertta joutui vähän seurailemaan. Oli heikompi vaihe pelissä. Loppua kohti Hertta sai taas paremmin otetta. Aada Kokko haki muutaman vetopaikan. Ei maalia tällä kertaa. Viime hetkillä vierailla oli vielä laukaus mutta selvästi ohi. Vieraiden numero kymppi oli aika hyvä pelaaja jolle ei passaa antaa tilaa. Tasainen ottelu lopulta vaikka Hertta dominoi alussa. Molemmille joukkueille jäi varmaan tunne että ottelu oli voitettavissa.
Maalittomaan tasapeliin kotona ei voi olla täysin tyytyväinen. Hyvää tsemppausta kuitenkin nähtiin. Hertalla on vähän vaikea vaihe menossa voittamisen ja maalinteon suhteen. Hertalla on sarjassa yksi voitto ja viisi tasapeliä. Ei tappioita. Voittoja ja maaleja tulee varmasti vielä.
Sanoin aiemmin että seuraava Hertan kotiottelu jää minulta todennäköisesti väliin. Se ottelu kuitenkin siirrettiin. Tästä ottelusta tuli seuraava kotiottelu ja olin paikalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti