Kukaan ei ole tullut
sanomaan, että tässä blogissa ei saisi kirjoittaa FC Hertasta. Jossain tätä
luovaa kirjoittamista on harjoiteltava. Tehdäänkö samanlainen blogi Hertan
sivuille? Jos FC Hertta tarvitsee vahvistusta mediatiimiinsä, niin saatan olla
käytettävissä.
Hertan saldo neljästä
ensimmäisestä pelistä oli voitto, tasapeli ja kaksi tappiota. Se on
sarjanousijalle ihan ok ja tyypillinen suoritus. Ensimmäinen voitto oli hieno.
Se otettiin kotikentällä sarjan parasta joukkuetta IK Myrania vastaan.
Seuraavan reilun kuukauden aikana ei tullut yhtään pistettä. Sen sijaan tuli
muutama niukka tappio. Monessa pelissä oli vastassa sarjan kärkipään joukkue.
Kesäkuussa Hertta haki kaksi tärkeätä vierasvoittoa (TPV ja Kufu). Ne olivat
varmasti tarpeen itseluottamuksen ja pelihuumorin kannalta. Heinäkuussa Hertta
voitti kotonaan vaasalaisen FC Sport-j:n maalein 4-2. Ottelun päättyessä alkoi
sataa kaatamalla. Joukkue kävi sateessa kiittämässä yleisöä. Se oli hieno
hetki. Sen jälkeen pidin vähän taukoa Hertan peleistä. Loppujen lopuksi näin
hieman yli puolet kotipeleistä (6/11). Loppukauden aikana Hertta otti muutaman
tärkeän voiton ja varmisti sarjapaikkansa toiseksi viimeisellä kierroksella.
Tilanne näytti varsin hyvältä jo ennen tuota kierrosta, kun putoamisviivan alla
olevaan joukkueeseen oli eroa viisi pistettä ja viivan päällä oli vielä
toinenkin joukkue neljän pisteen päässä. Kauden viimeisessä ottelussa FC Hertta
voitti kotonaan TPV:n maalein 4-0. Maalintekijät olivat Henni Rinkinen, Ronja
Uimi, Aino Kaltiainen (suoraan kulmapotkusta) ja Venla Penttilä. Hertta päätti
kauden kolmeen voittoon.
Kausi meni ihan hyvin.
Tavoitteena ollut sarjapaikan säilyttäminen saavutettiin. Tytöt voivat olla
tyytyväisiä. En menisi kuitenkaan sanomaan Ringa Nenosta tytöksi. Olisi kausi
voinut mennä paremminkin. Tästä olet Elina varmasti ihan samaa mieltä. Ainakin
yksi voitto ja pari tasapeliä enemmän oli lähellä. Alkukausi oli vähän vaikea
ja pisteitä tuli hitaasti. Jotkut joukkueet pyörittivät palloa keskikentällä
tavalla, johon Hertta ei vielä pystynyt. Toisaalta Henni Rinkinen ja Kia
Voutilainen tekivät joskus hyökkäyksessä asioita, joihin kaikki muut joukkueet
eivät pysty. FC Hertan pelityyli oli rohkea. Lyhyitä avauksia suosittiin. Tyyli
kehittää varmasti pelaajien taitoa, mutta se altistaa myös riskeille
puolustuspäässä.
Sarjan joukkueet
joutuvat matkustamaan todella paljon. Naisten Ykkösessä on esimerkiksi sellaisia
paikkakuntia kuin Helsinki, Turku, Vaasa ja Rovaniemi. Ehkä pitäisi olla
kahdessa lohkossa, kuten se on joskus aiemmin ollut. Etelään voitaisiin
muodostaa oma lohkonsa ja sitten olisi muu Suomi. Toiseen lohkoon jäisi
edelleen pitkät matkat, mutta sieltä jäisi kuitenkin etelän reissut pois. Kausi
alkoi huhtikuun puolivälissä ja loppui lokakuun puolivälin jälkeen. Lokakuun
20. päivä on todella myöhäinen ajankohta pelata jalkapalloa Joensuussa. Voisi
olla lunta maassa, vaikka pysyvää lunta ei tähän aikaan olekaan. Kausi pitäisi
saada pelattua loppuun lokakuun alkuun mennessä. Keväällä voitaisiin pelata
Suomen cupin ensimmäiset kierrokset ja aloittaa sarja hiukan myöhemmin. Naisten
liiga on viime vuosina alkanut maaliskuussa. Onkohan siinä oikeastaan mitään järkeä?
Realistisesti ajatellen
Hertan tärkein tavoite ensi kaudellakin on sarjapaikan säilyttäminen. En tiedä
ketä tulee ja ketä lähtee. Sijoitusta on mahdollista parantaa jonkin verran.
Voisin kuvitella, että Hertta taistelee lähivuosina Ykkösen keskikastissa. Mitä
liigaunelmiin tulee, näen vaikeana yhtälöna että Joensuussa ja Kuopiossa olisi
liigajoukkueet. Riittääkö liigatason pelaajia molempiin? Kuopion Pallokissat
putosivat ensi kaudeksi Ykköseen ja siellä haetaan varmasti nousua. Ehkä
tulevaisuudessa Kuopiossa liigajoukkue ja Joensuussa Ykkösen joukkue, ja hyvä
yhteistyö niiden välillä. Jos täältä joskus noustaan omilla junnuilla liigaan,
niin ei minulla ole mitään sitä vastaan.
Loppukevennys:
Näin Jennin talvella
kaupungilla. Näin Hennin Jipon pelissä. Ja Laineen Kiian joskus. Joku ajoi
alkukesällä kävelykadulla pyörällä Hertan takki päällä. Taisi olla Aino. Näin
sinut Elina S-Marketissa samana päivänä kun oli ollut Jipon ja Hertan pelit.