Jippo pääsi viime viikolla pelaamaan oikealle kotikentälleen. Kahden pelin saldo oli kolme pistettä. Jippo hävisi Viikingeille 0-1 ja voitti HIFK:n 1-0. Kentän kunto on parempi kuin vuosi sitten keväällä, vaikka ei se mikään huikea ole. Lienevätkö alkukevään runsaat sateet auttaneet nurmen kasvua? Tällä kertaa kentän hoitoonkin on panostettu enemmän.
Viikinkejä vastaan pelattu ottelu jätti ensi alkuun huonon jälkimaun. Kun katselin koostetta youtubesta, niin ei se niin huonolta näyttänyt. Peruselementit ovat kunnossa. Taistelu on hyvällä tasolla. Hyökkäyspään erikoistilanteissa jää terävyys puuttumaan, eikä palloa päästä jatkamaan maalin edessä. Se on pienestä kiinni, päättyykö tällainen ottelu 1-0, 0-0, 1-1 tai 0-1. Viikingit pystyi kyllä luomaan muutaman tekopaikan enemmän, joten ei sen voittoa minään vääryytenä voi pitää.
Jippo otti HIFK:ta vastaan kauden avausvoittonsa. Se tuli kauden viidennessä ottelussa. Viime kaudella ensimmäinen voitto tuli vasta juhannusviikolla kymmenennessä ottelussa. Nyt saatiin voittotili auki jo kuukautta ennen juhannusta.
Viikon toinenkin peli oli tasainen ja marginaalit olivat pieniä. Jippo sai alussa rangaistuspotkun, kun pallo osui vierasjoukkueen pelaajan käteen maalin edessä. Suad Grudan laukaus oli kuitenkin vaisu ja maalivahti torjui sen melko helposti. Montenegrolais-ruotsalaisen Grudan avausmaali Jipossa jäi siten vielä odottamaan itseään. HIFK pelasi ensimmäisellä jaksolla myötätuuleen. Sillä oli muutama vaarallinen vapaapotku ja kulmapotku. Joukkueiden pelityylissä on havaittavissa tietty ero. HIFK pelaa enemmän maata pitkin.
Toisella puoliajalla peli jatkui ympäripyöreänä. Maalivahti torjui nyrkeillään Immo Erosen hyvän kaukolaukauksen. Joskus 70. minuutin tienoilla Jipolle tuli huono vaihe ja HIFK pääsi hallitsemaan tapahtumia. Lopussa Jippo iski. Laitapuolustaja Sauli Kettunen teki hyvän nousun rankkarialueelle. Hän syötti Olli-Pekka Itälälle, joka harhautti puolustajan ja laukoi hienosti takakulmaan. Katsomossa oli kova meininki. Peliaikaa oli jäljellä vielä muutaman minuutti. Jippo sai pidettyä pallon hyvin poissa puolustusalueelta. Vastustaja pääsi vetämään vain pari pitkää keskitystä, mutta niistä ei syntynyt enää mitään vaarallista. Tärkeät pisteet jäivät Joensuuhun.
HIFK:n faniryhmä Stadin kingit oli matkustanut paikalle bussilla. Heitä taisi olla hieman vähemmän kuin viime kerralla. Alkamisaika klo 13 on tietysti hankala pitkämatkalaisille. Kingit pitivät hyvin ääntä ja heillä oli varsin monipuolisia lauluja. Rednecksit vastasivat parhaansa mukaan ja lopussa oli todellakin kova meininki. Jippo pelaa seuraavaksi kolme vierasottelua peräkkäin. Alkuperäisen ohjelman mukaan HIFK piti kohdata vieraissa ja RoPS Joensuussa. Otteluohjelmassa oli kuitenkin virheitä ja niiden korjaamiseksi oli tehtävä muutoksia. Näin ollen seuraava kotimatsi on Jippo – Hämeenlinna 16.6.
-jippofani
Jippo-Viikingit kooste: http://www.youtube.com/watch? v=NqdY67OH_BA
Immo Erosen haastattelu: http://www.youtube.com/watch? v=KE22XeAAy74&feature=relmfu
KIITOKSET hyvästä tekstistä, mutta minkä ihmeen takia kasvot piti peittää fanijoukkokuvasta. Terveisin Kuvanottanut
VastaaPoistaEn ainakaan itse halua naamaani mihinkään. Hyvin sensuroitu kuva. Lisää tätä.
VastaaPoistaSama, ei naamoja näkyviin. Näin hyvä.
VastaaPoistaKysymykseen taisikin tulla jo vastaus, mutta sanottakoon, että syynä *saattaa* olla faniryhmän sydämen vaatimattomuus ja pyyteetön rakkaus joukkuetta kohtaan.
VastaaPoista