sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Jippo voittoon kotiavauksessa


 Jippo voitti PEPO:n jännittävässä ottelussa maalein 2-1. Alku oli Jipolta hieman hermostunutta peliä. PEPO oli lähellä mennä johtoon. Ensimmäisellä jaksolla ainoan maalin teki kuitenkin Jippo. Uusi hyökkääjä Kikuchi puski tarkasti nurkkaan. Tämän maalin jälkeen Jippo sai paremmin otteen pelistä.

Toisella jaksolla Jippo oli paljon puolustuskannalla. Koko ottelusta voi sanoa että PEPO piti enemmän palloa ja Jippo iski hyvin vähistä paikoistaan. Vieraiden tasoitus tuli toisen jakson alkupuolella. Aleksi Ikonen viimeisteli reaboundista. Ikonen edusti yhden osittaisen kauden Jippoa. Viisi vuotta on mennyt ja mies jaksaa edelleen pelata. Se on hieno asia. Ottelu oli niin tasainen että jos se olisi päättynyt 1-1 niin Jippo olisi voinut olla siihenkin jollain tavalla tyytyväinen. Lopussa tapahtui vielä paljon. Aake Yletyinen teki hienon nousun oikealla laidalla ja eteni päätyrajaa pitkin maalille. Keskitys maalin eteen ja Niko Niemeläinen sijoitti pallon maaliin. PEPO painosti vielä eikä tasoitus ollut kaukana. Loppua sävyttivät Jipon kaksi punaista korttia jotka saivat Eetu Viitaniemi ja Yletyinen. Molemmat saivat keltaiset kortit rikkeestä ja ajanpeluusta. Tuomari ei ollut muuten huono mutta otti todella ankaran linjan ajanpeluuseen. Jos PEPO olisi tasoittanut niin tuomarin rooli olisi noussut aika suureksi.

Ottelu oli todella tasainen. PEPO pelasi varsin hyvin ja oli kova vastustaja. Jipon taistelu riitti voittoon. Tästä on hyvä jatkaa kautta.

Kiitos Jippo!

1 kommentti:

  1. Kiitos Jippo ja Jippofani! Taas pääsi raportin kautta mukaan otteluun, jossa ei ollut paikalla. Harmi, että seuraavasta ottelusta on pari pelimiestä poissa punaisen kortin takia! Täytyy sanoa, että hyvä aloitus niin vieraissa kuin kotona Jipolta! Viimeksi melkein noustiin sarjatasoa ylemmäs. Nyt viime kauden hyvävire on saanut jatkoa! Hienoa Jippo!

    VastaaPoista