Jippo voitti PeKa:n 1-0 helteisellä keskuskentällä. Heti ensimmäisellä minuutilla Miro Turunen oli avopaikassa mutta maalivahti torjui laukauksen. Ottelu oli Jipon selvää hallintaa. Ainoan maalin teki Turunen läpiajosta noin ensimmäisen jakson puolivälissä. Hänellä oli paikat tehdä ainakin kolme maalia. Se on tietysti vähän tuuristakin kiinni kun moni laukaus meni vähän ohi. Miika Vainikainen osui ekalla jaksolla maalikehikkoon.
Toisella jaksolla Jipon hallinta jatkui. Kulmapotkuja oli lukuisia. Ei vaan oikein pomppinut tänään. Kuumuuskin tietysti vaikutti. Myös Santeri Saarenkunnaksen ja Toni Tahvanaisen poissaolo kokoonpanosta vaikutti esitykseen. Toki esitys oli ihan hyvä viimeistelyä lukuun ottamatta PeKa menetti usein pallon omalla puolustusalueella ja siitä olisi pitänyt rankaista. Lopussa vieraat saivat ottelun ainoan kulmapotkunsa mutta se kestettiin. Tärkeintä oli että tasapeli eli tappio vältettiin. Minimitulos ja maksimipisteet.
Oli helpotus kun ottelu loppui koska oli niin kuuma. Ja oli vielä tuloksellisesti tiukkaa.
Kiitos Jippo!
Joo, tänään oli kuumaa ja ehkä siksi oli vähämaalinen ottelu. Jos voittoja tulee entiseen tapaan niin lähellä on nouseminen takaisin ykköseen. Pitääpä tulla seuraavaan Jipon kotimatsiin! Hyvä Jippo! :)
VastaaPoista