Jippo voitti NJS:n maalein 4-0. Voitto oli selvä ja lopulta melko helppo. Ensimmäisillä minuuteilla NJS hallitsi hieman peliä mutta siihen se sitten jäi. Avausmaalin jälkeen voittajasta ei juuri ollut epäselvyyttä. Ensimmäinen maali tuli kun Jippo murtautui nopean sivurajaheiton jälkeen vasemmalta laidalta ja sai pallon boksiin. Tuli laukaus ja Miika Vainikainen laittoi reaboundin läheltä maaliin. Niko Niemäläinen lisäsi Jipon johtoa läpiajosta kun NJS:n puolustaja oli kompastunut palloon. NJS:n puolustus ei vakuuttanut ja tasoero oli tänään varsin selvä. Ensimmäisen jakson lopussa sattui harmittava loukkaantuminen kun vieraiden pelaaja putosi puskutilanteessa pää edellä maahan. Ambulanssi piti kutsua ja loukkaantunut pelaaja kannettiin paareilla pois kentältä.
Jippo hallitsi toista jaksoa lähes mielin määrin. Santeri Saarenkunnas teki puskulla Jipon kolmannen maalin. Muutama sekunti aiemmin Jippo oli osunut ylärimaan. Hyökkäys jatkui sen jälkeen ja tuli keskitys ja maali. Victor teki ottelun viimeisen maalin kulmapotkusta. Lopussa NJS sai parhaat paikkansa. Laukaus läheltä meni vähän vasemmalta ohi. Viime hetkillä Toni Tahvanainen oli vähintään puolittain läpi. Hän eteni boksiin mutta laukaus vaikeasta asennosta meni oikean alanurkan ohi. Siinä taisi maalivahti tai puolustaja päästä vähän häiritsemään.
Jipon esitys oli hyvä ja asenne kunnossa. Ihan alussa oli vähän huolimattomuutta tai jotain sellaista mutta peli lähti kulkemaan. Kun seuraavakin peli voitetaan niin tilanne sarjassa on kohdallaan. Sarja on tasainen ja ristiin pelaamista tullaan todennäköisesti näkemään. Mikään joukkue tuskin jyrää ylivoimaiseen sarjavoittoon.
Hyvää juhannusta!
Hyvää juhannusta myös! Selvästä voitosta on kiva lukea! Jippo saattaa nousta takaisin ykköseen! On mahtavaa, kun peli kulkee tällä hetkellä kakkosessa! :)
VastaaPoista