sunnuntai 2. elokuuta 2020

Kuopio one more time


Jippo voitti SC Kufun Kuopiossa maalein 0-2. Ottelu eteni pitkään maalittomassa tilanteessa. Voi sanoa että ensimmäinen jakso oli Jipolta jopa huono. Siinä ei ollut oikeastaan yhtään maalintekopaikkaa. Yhdestä Tolosen keskityksestä tuli reabound, jonka lähellä ei ollut Jipon pelaajia. Jakson lopussa Jipolla oli yksi hiljainen laukaus maalia kohti. Kulmapotkuja oli muutama joista ei tullut mitään kummempaa. Kufu otti ylhäältä kiinni ja se tuotti Jipolle vaikeuksia. Kufu oli hyvällä jalalla liikkeessä. Sillä oli muutama kohtalainen vetopaikka mutta vedot menivät ohi maalin.

Toisella jaksolla Jipon peli parani. Kufu alkoi väsyä jakson edetessä ja Jippo alkoi päästä paikoille ja sai lukuisia kulmapotkuja. Laukauksia maalia kohti oli kuitenkin vähän. Jipon ensimmäinen maali oli kiistanalainen tilanne. Oliko kulmalipun lähellä Jipon rike? Peli jatkui ja Nuutti Tykkyläinen laukoi läheltä pallon maaliin. Jalkapallossa jää joskus rikkeitä viheltämättä ja joskus vihelletään vaikka mitään rikettä ei oikeastaan edes ollut. Jalkapallo ei ole eksaktia tiedettä. Pavel Nazimovin maali oli nätti. Hän harhautti ja laukoi pallon tolpan kautta maaliin.

Kufu taisteli rajallisella materiaalilla hyvin. Se olisi voinut saada tästä pelistä pisteen 0-0 tai 1-1 tuloksella. Kufu olisi voinut mennä johtoon ensimmäisellä jaksolla. Voi kai sanoa että Kuopion kolmosjoukkue laittoi Joensuun ykkösjoukkueen tiukalle. 0-0 olisi ollut karmea tulos Jipon kannalta. Hyvä että se vältettiin. Tämä oli tyypillisen vaikea vieraspeli mutta siitä selvittiin.

Sää oli oikein hyvä. Aiemmin päivällä oli vähän pilvistä ja viileää mutta pelissä alkoi aurinko paistaa. Ensimmäisellä jaksolla oli ylimääräinen tauko kun kentän sadettajat menivät päälle eikä niitä saatu heti pois. Tämä oli minulle kauden ainoa vieraspeli ja tuskin niitä jatkossa kovin monta tulee. Joskus on mahdollista lähteä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti