sunnuntai 20. lokakuuta 2024

Suuruudenhullujen unelmien kausi

 




Jippo päätti kauden voittoon kun SJK Akatemia kaatui maalein 4-1. Vieraat menivät johtoon heti alussa kun sivuvaparista tuli keskitys josta tarkka pusku maaliin. Jipolla oli pari paikkaa tasoittaa ja myös kaksi hyvää kulmuria. Yhdessä tilanteessa SJK:n puolustaja meinasi puskea pallon omiin mutta se meni kuitenkin vähän yli. SJK akatemia hyökkäili ajoittain vaarallisesti Jipon boksin tuntumassa. Jipon tasoitus tuli puolen tunnin kohdalla kun Nuutti Tykkyläinen viimeisteli vapaasta paikasta Yoshin keskityksestä. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen jakso oli melko tasainen ja Jippo pelasi alkuvaikeuksien jälkeen varsin hyvin.

Toisen jakson alku oli Jipolle vaikea ja SJK akatemia hallitsi ottelua. Jippo käänsi kuitenkin pelin kahdella nopealla maalilla. Ensin Anton Eerola viimeisteli hienolla puskulla. Maalinteko on ollut hänelle viime aikoina harvinaista mutta nyt tuli onnistuminen. Heti sen jälkeen Lassi Forssin laukaus meni helposti maaliin maalivahdin käsien kautta. SJK akatemian ykkösmaalivahti oli kuulemma jostain syystä sivussa ottelusta. Nuori kakkosmaalivahti pelasi kohtuullisen hyvin mutta tämä maali olisi pitänyt torjua. Ottelun loppupuolella molemmilla joukkueilla oli paikkoja. Terrence Smith oli vapaassa paikassa mutta hänen viimeistelynsä meni vastustajan kautta kulmaksi. Viimeisen maalin teki Yoshiaki Kikuchi laukomalla alanurkkaan. Ehkä kauden viimeinen maali meni oikealle pelaajalle. Yoshi on ollut todella tärkeä Jipolle. Lopussa SJK painosti vielä ja oli lähellä kaventaa. Jipon esitys oli hieman epätasapainoinen ja pelaamisen taso vaihteli ottelun aikana. Jippo käytti paikkansa tehokkaasti ja teki sen mitä tarvittiin. Taistelu oli hyvää koko ottelun ajan.

Jippo pelasi hienon kauden. Tämä on kiistatta Jipon historian paras kausi. Kolmas sija tässä sarjassa on kova saavutus. Jippo oli lähellä päästä liigakarsintoihin. Kauden alku oli erittäin hyvä. Kesäkuussa tuli ensimmäiset tappiot kun oli vaikeita vierasotteluita. Sen jälkeen taas voittoja. Elokuu oli jostain syystä vaikea ja silloin menetettiin monta pistettä. Osittain oli ehkä kyse myös tuurin kääntymisestä. Syksyllä Jippo nousi vielä hienosti taistelemaan karsintapaikasta. Tämän enempää ei voi joukkueelta vaatia. Kiitos kaikille pelaajille ja taustahenkilöille. Mahdollinen karsintaottelu olisi kuulemma pelattu Joensuussa keskiviikkona klo 14 koska valoja ei ole. Tuo ajankohta kuulostaa järjettömältä. Ehkä karsinta pitäisi vaan pelata viikonloppuna.

Ennen ottelua tiedepuistolla oli vapaamuotoinen tilaisuus johon myös Jipon fanit kutsuttiin. Paikalla oli seurajohtoa ja entisiä pelaajia. Jipon varapuheenjohtaja Kari Kuikka kertoi lyhyesti seuran tilanteesta. Kausi meni taloudellisesti kohtalaisesti vaikka pikkuisen paremminkin olisi voinut. Mitään taloudellista uhkaa ei ole. Ainakin yksi pelaaja lähtee varmuudella liigaan. Pelaajasopimuksia on tehty muutama ja lisää tulee lähiaikoina. Joukkue aloittaa harjoittelun marraskuun lopulla ja harjoitusottelu KuPSia vastaan pitäisi olla ohjelmassa vielä tänä vuonna. Mehtimäen kentälle rakennetaan uusi huoltorakennus jossa on pukukopit ja myös kentän valaistuksesta neuvotellaan vielä. Jippo tarvitsee ensi kaudellekin poikkeusluvan Ykkösliigaan.

Kiitos Jippo!

1 kommentti:

  1. Kiitos Jippofanille näkemyksestä ja ottelukuvasta. Muistaakseni Jippo sain KTP:ltä 6/9 pistettä ja Jarolta 6/9 eli kaksi voittoa heiltä, mutta MP:ltä tuli vain 2/9 eli ei voittoa. MP sai n. 30 prosenttia pisteistään Jipolta. Jos olisi saatu täydet pisteet MP:ltä niin oltaisiin teoreettisesti voitettu sarja. Kahta kärkijoukkuetta vastaan siis pärjättiin hyvin, mutta se sarjaviimeinen koitui Jipon kohtaloksi. Vaikka näin kävi - kaudesta jäi suuhun hyvä maku - taisteltiin jopa mahdollisesta sarjanoususta ja sarjan alussa hetken jopa johdettiin sitä.

    Kiitos pelaajille ja kentänlaidalla olleille kannattajille, että tunnelmaa oli ja Jippo taisteli loppuun asti. Kiitos vielä kerran Jippofanille tästä blogista, kun itse en päässyt kuin harvakseen otteluihin. Pysyi Jippofanin selostuksen pohjalta perillä siitä - missä Jippo menee jalkapallossa.

    VastaaPoista