Jippo jatkoi hyvää virettään voittamalla NJS:n maalein 5-1. Ottelun alku oli tasaista peliä. Jipon pelinrakentelu oli hieman hidasta. Hyökkääjä Anton Eerola joutui jättämään kentän kun polvi ei kestänyt pelaamista. Toni Tahvanainen tuli hänen tilalleen. Eetu Viitaniemellä oli paikka mutta avausmaalia ei vielä tullut. Sitten tapahtui jotakin erikoista. Yoshi laukoi pallon maaliin keskiympyrästä kun maalivahti oli kaukana maaliltaan. Se oli huikea maali jollaisia näkee todella harvoin. Yoshi onnistui ensimmäisellä jaksolla vielä toistamiseen.
Jippo meni kolmen maalin johtoon heti toisen jakson alussa. Tico Smith ehti palloon ennen kuin puolustaja sai sen haltuun ja karkasi yksin maalintekoon. NJS kavensi suoralla laukauksella vapaapotkusta. Jipon neljännen tykitti Nuutti Tykkyläinen. Yoshi teki lopussa kolmannen maalinsa. Voi sanoa että hän pelasi jokseenkin täydellisen pelin.
NJS pelasi yritteliäästi eikä ole mikään huono joukkue. Se olisi voinut tehdä toisenkin maalin. NJS ei lähtenyt pelkästään puolustamaan. Ilman Yoshin suorituksia peli olisi ollut tasaisempi. Vieraiden maalivahdilla ei ollut paras ilta mutta toisella jaksolla hän esitti yhden hienon torjunnan. Jippo jyräsi lopulta vastustamattomasti voittoon.
Kiitos Jippo!
Jes! Hyvä peli ja reilu voitto. Vielä on hengissä haave noususta sarjatasoa ylemmäs. Vielä muutama hyvä voitto ja ollaan neljän parhaan joukossa karsimassa pääsystä ykköseen! Kiitos Jippo ja selostuksesta Jippofani.
VastaaPoista