torstai 13. heinäkuuta 2023

Jippo ja Klubi04 kärkiottelussa

 


Jippo aloitti ottelun vähän huonosti. Klubi hallitsi ensimmäistä varttia ja Jippo ei saanut paljon mitään aikaan. Jippo pääsi paremmin peliin mukaan jakson edetessä. Molemmilla joukkueilla oli joitakin puolittaisia paikkoja. Toisella jaksolla peli meni melko hurjaksi. Klubin pelaaja ajoi törkeästi Yoshia päin ja sai punaisen kortin. Yoshi loukkaantui tilanteessa. Jippo oli vähän tehoton. Siinä oli pari paikkaa joista olisi voinut niitata. Jippo haki riskillä voittoa ja se kostautui. Klubi pääsi parikin kertaa vaarallisesti vastaiskuun. En osaa sanoa rankkarituomiosta mitään. Oli se tietysti kova tuomio siihen paikkaan. Vastustajan viimeistely rankkarissa oli hyvä ja varma. Jipolla oli vielä pieni mahdollisuus tasoittaa kun lopussa oli kulmuri. Jipon pelaamisessa oli paljon hyvää. Taistelu ja asenne ja oli muutamia hyviä hyökkäyksiä mutta viimeinen syöttö tai laukaus jäi puuttumaan. Klubi teloi Jipon parhaan pelaajan ja se tietysti vaikeutti asioita. Tappiossa ei ole sinänsä mitään yllättävää. Tiesin että kova peli tulee. Tasainen ottelu jonka kumpi tahansa olisi voinut voittaa. Toinen oli onnekkaampi. Loppuratkaisu oli vähän älytön. Turha tässä on repiä hiuksia päästä. On pelejä hävitty ennenkin. Tappiosta huolimatta alkukausi on ollut hyvä. Miten seuraava kotiottelu voi olla vasta 5.8.? Otteluohjelma on ollut huono. Syksyn viileydessä on sitten varmaan tosi monta peliä. Hyvää rokkiviikkoa kaikille. Ottakaa kohtuudella sitä alkoholia. Ei ole kiva jos menee muisti ja tavarat häviävät. Jippo will rise again.

1 kommentti:

  1. Joo, harmittavaa, kun viimehetkillä tuli vastustajan voittomaali. Onnen olisi pitänyt olla kotona Jipon puolella. Ehkä alun hallinnan takia HJK Klubi ansaitsi ehkä paremmin voittonsa. Toivottavasti Jipon loukkaantunut pelaaja paranee pian. Hyvää kesää kaikille.

    VastaaPoista