sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Jippo voitti Kuopion Elon

 



Jippo voitti kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa Kuopion Elon maalein 1-0. Ainoan maalin teki jo kuuden minuutin kohdalla Eemil Tanninen. Hän viimeisteli lähietäisyydeltä. Hetkeä aiemmin Jipon pelaaja kaatui rankkarialueella ja siitä olisi ehkä voinut tulla rankkari. Ottelun alku oli Jipon hallintaa. Siitä se sitten tasoittui. Ensimmäisellä jaksolla kummallakaan joukkueella ei ollut kovin monta paikkaa. Reilun kymmenen minuutin jälkeen Elolla oli hyvä paikka. Jipon maalivahti Pyry Piirainen torjui ja torjunnan jälkeen pallo osui tolppaan. Jakso oli tasainen. Loppua kohti Elo sai enemmän otetta.

Jippo tuli vahvasti toisen jakson alussa. Jippo olisi voinut lisätä johtoaan. Molemmat joukkueet tekivät useita vaihtoja. Pelin loppu oli sellaista että Jippo yritti pitää johtonsa ja Elo painosti jonkin verran. Vaihdosta tullut maalivahti Erkka Oikarinen esitti pari hyvää torjuntaa. Jipon taistelu riitti lopulta voittoon.

Jippo oli hieman parempi ja voitto oli ansaittu. Tasapelikään ei olisi ollut mikään vääryys. Elo antoi hyvän vastuksen. Molemmat joukkueet pyrkivät pelaamaan aktiivisesti maata pitkin. Ihan hyvä ottelu kaiken kaikkiaan.

Kiitos Jippo!



1 kommentti:

  1. Kiitos Jippo ja Jippofani. Itse en pääse tänä vuonna harjoitusotteluihin, joten oli kiva lukea Jipon otteista ennen kauden alkua Jippofanin kertomana. Toivottavasti harjoitusottelut siivittävät hyvään kauteen, josta ei taida olla vielä otteluohjelmaa valmiina?

    VastaaPoista