sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Jippo jatkoi harjoitusotteluita voitolla

 

Jippo voitti PEPO:n harjoitusottelussa 1-0. Jippo aloitti ottelun vahvasti ja hallitsi palloa. Maalintekopaikkoja ei alussa ollut. Noin vartin kohdalla pallo oli vaarallisesti PEPO:n maalin edessä ja näytti jo että siitä tulee maali. Sen jälkeen Jippo sai ensimmäisen kulmapotkunsa. Vajaan puolen tunnin pelin jälkeen Jipon pelaaja kaadettiin rankkarialueen vasemmalla laidalla ja tilanteesta tuomittiin rankkari. Niko Niemeläinen laukoi. Jirko Sorsa oli lähellä torjuntaa. Pallo meni kuitenkin hänen kauttaan maalin kattoon josta se kimposi heti takaisin kentälle. Miika Vainikainen oli ensimmäisenä reaboundissa ja hän vielä varmisti maalin. PEPO oli lähellä tasoittaa heti seuraavasta hyökkäyksestä. Laukaus lähietäisyydeltä meni kuitenkin vähän vasemmasta alanurkasta ohi. Vahva ensimmäinen jakso Jipolta.

Toinen jakso oli varsin tasainen. PEPO sai muutamia laukauksia aikaan mutta parhaat niistä menivät yli tai ohi. Jippo olisi voinut tehdä toisen maalin. Nuutti Tykkyläisen hyvä vapari meni oikean alanurkan ohi. Jipolla oli useampi kulmapotku. Parissa tilanteessa saatiin hyvä keskitys maalille mutta viimeistely ei aivan onnistunut. Loppupuolella PEPO:lla oli pari pahaa kulmuria. Viimeisillä minuuteilla ei kuitenkaan enää painetta Jipon päädyssä. Melko tasainen ottelu jossa Jippo oli hieman parempi.

Jipon pelaamisessa oli hyvä intensiteetti. Jos jotakin jäi puuttumaan niin se oli toinen maali.

Kiitos Jippo!


1 kommentti:

  1. Kiva lukea Jipon voittoista, vaikka ne ovat harjoitusotteluita. Toivottavasti harjoitusottelut valmistavat kohti hyvää kautta, jossa olisi taas toivoa sarjanoususta? Tosi matsit on sitten loppukeväästä, kesällä ja syksyllä. Niistä punnitaan sitten nykyisen Jipon iskukyky. Kiitos Jippofanille taas ottelun seuraamisesta ja siitä kommentoimisesta.

    VastaaPoista