Jippo voitti GBK:n 3-1. Ensimmäiset minuutit peli oli melko tasaista ilman mainittavia tapahtumia. Vajaan kymmenen minuutin kohdalla Jippo teki avausmaalin. Aleksis Lehtonen ohjasi oikealta tulleen matalan keskityksen läheltä maaliin. Jippo iski ensimmäisellä jaksolla toiseenkin kertaan. Nuutti Tykkyläinen karkasi läpi kun Jippo antoi keskialueelta saadun vapaapotkun nopeasti. Tykkyläinen viimeisteli maalin hallitulla nostolla. GBK:lla oli muutama laukaus kaukaa ja yksi kulmapotku jonka Jirko Sorsa nyrkkeili etutolpalta pois. Jippo piti palloa paljon omalla kenttäpuoliskollaan ja pelin tempo pysyi maltillisena.
Toinen jakso alkoi Jipolta hieman heikommin. GBK sai lyhyen ajan sisällä monta kulmapotkua. Ne alkoivat olla jo vaarallisia. Jippo teki joitakin hyviä vastaiskuja. Risto Kahelin laukoi läpiajostaan maalivahdin käsien kautta tolppaan. Paluupallo kimposi maalivahdin ulottuville. Tykkyläinen laukoi puolestaan matalan vedon oikealta ohi. Joona Hiltusella oli myös paikka jonka maalivahti torjui. Tapahtui myös valitettava loukkaantuminen kun Aleksis Lehtonen sai tällin jalkaansa. Häntä taklattiin rankkarialueen rajan ulkopuolella eikä Jippo saanut tilanteesta edes vapaapotkua. Lehtonen kannettiin pois kentältä. Vamman vakavuus selviää myöhemmin. Jippo oli ensimmäisellä jaksolla tehokas mutta syyllistyi toisella jaksolla paikkojen tuhlailuun. Lopulta Jere Hiltunen pääsi pystysyötön jälkeen läpi ja tästä hyökkäyksestä hän laukoi läheltä Jipon kolmen maalin johtoon. Lisäajalla GBK:n melko kaukaa lähtenyt laukaus kimposi Jipon pelaajan ja tolpan kautta vasempaan alakulmaan. Jipon pitkä putki ilman päästettyä maalia päättyi tällä erää tähän.
Toinen jakso oli osittain vähän pelailua. Tai siihen ei voi olla täysin tyytyväinen. Kokonaisuutena ottelu oli hyvä ja Jippo teki sen mitä pitikin. Vastustaja ei juurikaan maalintekopaikkoja saanut. Ottelu oli selvästi Jipon hallussa mutta se olisi voinut mennä tiukaksi jos vastustaja olisi tehnyt kavennuksen väärässä kohdassa.
Tämä ottelu oli siirretty heinäkuulta. Silloin oli todella lämmin päivä. Nyt oli ihan hyvä lokakuun sää. Pieni sade alkoi vasta ottelun jo päätyttyä. Faniryhmä oli melko hiljainen koska monet eivät olleet tällä kertaa tässä kaupungissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti