Kukaan ei olisi
uskonut, että kauden kolme ensimmäistä peliä päättyy 0-0. On se vähän
käsittämätöntä. Matemaattisesti se ei ole kovin todennäköistä. Joskus ei vaan
mene. Joskus taas menee.
Jipolla oli
ensimmäisellä jaksolla pari hyvää paikkaa, mutta vedot karkasivat yli maalin.
Klubilla oli pari-kolme läheltä piti tilannetta, joita en muista kovin
tarkasti. Lisäksi heillä oli yksi vapaapotku keskeltä, josta laukaus meni
selvästi ohi. Klubi04 hallitsi lievästi ensimmäistä jaksoa.
Jippo tuli vahvasti
toisen jakson alussa. Oli monta Tinken pitkää sivurajaheittoa rankkarialueelle,
mutta palloa ei saatu survottua maaliin. Taisi siinä olla yksi kulmapotkukin.
Jipon painostuksen jälkeen hallinta siirtyi jälleen Klubille. Heidän
kulmapotkuistaan ei kuitenkaan tullut mitään sen valmiimpaa. Klubi hallitsi
palloa, ja Jippo menetti sen usein nopeasti. Jipon puolustus kesti loppuun
saakka.
Jippo on kolmen ottelun
jälkeen voitotta. Yksi voitto pitäisi tässä vaiheessa olla. Se on tietysti
helppo sanoa. Voitto, tasapeli ja tappio olisi ihan hyvä balanssi. Nyt korostuu
vähän se, että ensimmäinen peli olisi pitänyt voittaa kotona. Kiffen vieraissa
oli varmaan peli, jossa Jippo oli lähimpänä voittoa tähän mennessä. Klubi oli nyt
vähän parempi joukkue, eikä sen voitto olisi ollut vääryys. Toisaalta Jippo
olisi voinut ottaa taisteluvoiton. Jalkapallo on vähän kummallista joskus.
Kauden alku on ollut oikullinen. Jatkossa pelien luonne varmasti muuttuu
tavalla tai toisella, ja maalejakin alkaa taas tulla.
Minulle tuli
yllätyksenä, että fanikatsomo oli sijoitettu päätyyn. Se saattaa olla ihan
toimiva ratkaisu, kunhan katsomo saadaan vähän keskemmälle, ja kentän laidalla
oleva maali siirretään pois edestä. Toisaalta fanikatsomo voisi ehkä olla
kentän toisella laidalla penkereellä Jipon vaihtopenkin takana. Sitäkin voisi
kokeilla. Siellä on joskus ollut vierasfanien katsomo.
Sää oli ehkä parasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti