FC
Hertta ansaitsee blogikirjoituksen. Seura täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta.
Hertta nousi viime kauden päätteeksi naisten Ykköseen. Nousu oli minulle
yllätys. En osannut odottaa ihan niin hyvää menestystä. Aiemmin historiassaan
Hertta nousi vuonna 2012 Kakkoseen, jossa se pelasi viisi kautta.
Lauantaina
FC Hertta voitti kotikentällään sarjajohtaja IK Myranin maalein 3-1. Ottelussa
nähtiin huikeita vaiheita, kuten Hertan missattu pilkku, upea kaukolaukaus
yläriman kautta sisään ja heti ulos, ja kaiken kaikkiaan hienoa taistelua koko
joukkueelta. Vierasjoukkue IK Myran (Kruunupyy, Pietarsaaren lähellä) meni
alussa johtoon hieman helposti, kun Hertan turha pallonmenetys johti avoimeen
maalipaikkaan. Hertalle tuomittiin myöhemmin rangaistuspotku, jonka Kia
Voutilainen laukoi vasempaan tolppaan. Pallo kimposi tolpan sisäreunasta
viistosti ulos, eikä kukaan ehtinyt suoraan jatkamaan paluupallosta. Joskus käy
näin. On niitä paljon huonompiakin rankkareita nähty. Hertta tasoitti pian tuon
jälkeen Roosa Puustisen hienolla putoavalla kaukolaukauksella, joka ylitti
maalivahdin. Aino Kaltiainen siirsi Hertan 2-1 johtoon. Aivan ensimmäisen
jakson lopussa Hertalla oli vielä loistava paikka, jonka puolustajat selvittivät
maaliviivalta.
Toisella
jaksolla molemmilla joukkueilla oli paikkoja lisämaaleihin. Niitä nähtiin vain
yksi. Hertta onnistui heti alussa, kun Kia Voutilainen puski pallon maaliin.
Jakson edetessä vierailija panosti luonnollisesti hyökkäyspeliin, ja se avasi
Hertalle lukuisia vastaiskun paikkoja. Lopussa Myran osui vielä tolppaan. FC
Hertta taisteli hienosti ja se ansaitsi voittonsa. IK Myran on ihan hyvä jengi.
Siitä kertovat jo alkukaudesta otetut kolme voittoa. FC Hertan voitto oli
yllätys, kun katsoo aiempien kierroksien tuloksia. Sarjasta on varmaankin tulossa
varsin tasainen ja monenlaisia yllätyksiä tullaan näkemään.
Tässä
vielä Hertan aiempien pelien tulokset ja kommentit niistä:
FC
Sport-j (Vaasa)- FC Hertta 1-1. Hertan raportista sain sellaisen kuvan, että
Hertta olisi voinut voittaa tämän pelin. Vieraspiste ja ihan ok sarja-avaus.
FC
Hertta - HPS (Helsinki) 2-7. Ensimmäisen puolen tunnin perusteella ei voinut
päätellä ottelun voittajasta vielä mitään. Sitten HPS teki kaksi maalia.
Hertalla oli loistava paikka kaventaa hetki ennen taukoa. Toisella jaksolla tasoero
tuli näkyviin. Hertan pelaaminen notkahti ja peli repesi. Viimeisellä kympillä
Hertta sai vielä tsemppivaihteen päälle ja teki kaksi maalia. Hertan
maalivahtina pelasi loukkaantumisten vuoksi 15-vuotias debytantti. Häntä ei voi
syyttää lopputuloksesta. HPS sai liian vapaita paikkoja.
GBK
(Kokkola) - FC Hertta 5-3. GBK meni heti alussa 2-0 johtoon. Hertta tuli
tasoihin, mutta lopulta hävisi ottelun. Kia Voutilainen teki kolme maalia.
Tässä olisi ilmeisesti ollut mahdollisuudet tasapeliin.
Olen käynyt FC Hertan peleissä silloin tällöin. Enemmänkin olisin
voinut. Alla on kaksi kuvaa ensimmäisestä Hertan pelistä, jossa olen ollut. Se
oli keväällä 2013 ottelu FC Hertta - FC Reipas Lahti. Mainittakoon, että Jari
Litmasen äiti pelasi aikoinaan Reippaan naisjoukkueessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti