tiistai 27. toukokuuta 2014

Jippo - AC Oulu

En ollut pelissä, joten kysyin toisen jippofanin mielipidettä.

Mitä mieltä olit Jipon esityksestä AC Oulua vastaan?

-Esitys oli Jipon näköinen, taisteleva ja periksiantamaton, suurella Jippo-sydämellä pelattiin.

Tahvis teki kaksi maalia? Kai ne oli hienoja maaleja?

-Maalit tulivat ensimmäisellä jaksolla, mikä tarkoittaa sitä, että ne tulivat kauempana faniryhmästä sijaitsevaan päätyyn. Mutta kyllä erityisesti Byassin poikittaissyötöstä tullut maali oli hienoa katseltavaa. Tahvikselta odotettiin vielä kolmea lisämaalia, mutta hän säästeli niitä tuleviin peleihin.

AC Oulun maali oli vapari jostain todella kaukaa?

-Ainakin 30 metristä. Harvoin Joensuussa moisia kaukovetoja on nähty, hyvä jos kerran kaudessa.

Mika Nurmela pelaa edelleen?

-Pelaa, ja faniryhmämme oli henkisesti Mikan puolella, huudeltiin että Mika antaa/Mika vetää silloinkin kun hän ei ollut vaparia antamassa. Viimeisillä minuuteilla Mikan kunto näytti hiukan pettävän, mutta urhoollisesti hän oli kentällä täydet minuutit.

Mikä oli meininki faniryhmässä ja muuten yleisössä?

-Meininki oli totutun kova, kierimistifoa ei tosin tällä kertaa nähty. Yleisö oli muutenkin haltioissaan Jipon esityksestä.

Sää oli ilmeisesti hyvä?

-Sää oli erinomainen, tosin kuumalla säällä olemme joskus hiukan hyytyneet kannustajina; ongelma on kuitenkin pahempi keskuskentällä, kun aurinko paistaa suoraan faniryhmän päälle.

Miten kesä on alkanut? Töissä, grillaillessa ja kendoa katsellessa?

-Töissähän se, grillaus on jäänyt toistaiseksi vähiin. Kendoa voi katsella silloin tällöin, jos Suomi pärjää.

1 kommentti:

  1. Oli ilo katsella paikan päällä pitkään 2-1 johtolukemia, jotka kestivät loppuun asti. Nyt jatkossa vain lisää maaleja niin Jippo säilyy jälleen kerran ykkösessä. Tiputkoon JJK, Viikingit tai AC Oulu.

    VastaaPoista