Jipon 25-vuotisjuhlaottelu pelattiin lauantaina. Vastassa oli rakas vihollinen PK-35. Ottelu päättyi 0-0 lukemiin. PK on vastustaja jota on ollut todella vaikea voittaa täällä. Ensimmäisellä jaksolla ei nähty kovin monta maalintekopaikkaa. Tarvonen laukoi melko kaukaa ja meni vähän ohi. Heti perään oli tilanne toisessa päädyssä josta myös ohilaukaus. Turusen selkään tultiin boksissa mutta ei se ehkä mikään selvä rankkari olisi ollut. Yksi PK:n laukaus vai oliko se keskitys osui Jipon maalin ylärimaan. Molemmilla joukkueilla oli muutama kulmapotku. Tasaista oli kamppailu. Kova tuuli vaikutti pelaamiseen. En jaksanut jännittää peliä loppuun asti. Lähdin tauon jälkeen pois. Toisesta jaksosta en voi kirjoittaa mitään. Katsoin lopputuloksen kun olin tullut kotiin. Ihan ok tulos. Lähtiessä ripsi vähän vettä. Pelin aikana ei kuitenkaan tainnut sataa sen enempää.
Ennen ottelua vip-teltassa oli koolla Jipon entisiä pelaajia ja valmentajia. Heillä oli oma illanviettonsa myös pelin jälkeen. Jorma Karttunen sai seuralegendan palkinnon ansaitusti. Hän on ollut mukana alusta asti. Tauolla kuultiin hänen haastattelunsa. Jippo perustettiin 25 vuotta sitten. Olen sen verran vanha että muistan nuo ajat. Monta peliä on tullut nähtyä näinä vuosina.
Jippo pelasi hyvällä asenteella ja taisteli. Kautta on enää kaksi peliä jäljellä. Nyt on vähän taukoa ennen seuraavaa peliä. Ehkä vielä nähdään katsomossa.
Kiitos Jippo!
Joo, oli juhlaottelu ja Jippo pelasi sen hyvin, vaikka ei saanut maalia aikaan. Vastustaja oli lähellä maalia pallon osuttua ylärimaan. Vastustaja oli kova, sillä todennäköisesti se pääsee karsimaan noususta Veikkaus-liigaan. Parempi tasapeli kotona kuin tappio.
VastaaPoistaAjatukset näin loppukaudesta alkaa olla uudessa kaudessa. Kaksi edellistä kautta ollaan oltu kolmansia. Nyt ilmeisesti tuloksena on neljäs sija. Nyt on mielessä, että jatkuuko kehitys seuraavilla kausilla?