sunnuntai 11. elokuuta 2019

Jippo teki neljä maalia


Jippo voitti Sudet maalein 4-1. Miika Vainikainen teki kolme maalia. Jotkut olivat yllättyneitä siitä, että Miika oli avauksessa. Miika näytti epäilijöille. Neljännen maalin laukoi Tommi Tainio aivan ottelun lopussa.

Jippo aloitti ottelun hieman nihkeästi. Pallonhallinta ei johtanut maalintekopaikkoihin. Ensimmäisen vaarallisen tilanteen loikin Sudet, mutta Aapi Helvelahti peitti vedon. Reilun puolen tunnin jälkeen Jipon maalihanat aukesivat. Vainikainen puski pallon maaliin Risto Kahelinin keskityksestä. Muutama minuutti myöhemmin sama mies viimeisteli lähietäisyydeltä. Tilanteen jälkeen tuomarit kävivät keskustelua. Oliko se paitsio? Lippu ei noussut. Maali hyväksyttiin pienellä viiveellä.

Vierasjoukkue missasi kerrankin pilkun Joensuussa, mutta se uusittiin. Jirko Sorsa liikkui liian aikaisin eteenpäin ja sai siitä jopa keltaisen kortin. Ensimmäinen yritys meni oikean yläkulman ohi. Uusinta meni oikeaan alakulmaan. Tämä tapahtui toisella jaksolla. Kavennus ei aiheuttanut mitään paniikkia, vaikka peli oli hetken aikaa vähän tiukempaa. Vainikaisen kolmas maali ratkaisi pelin. Hänellä oli maaliensa lisäksi yksi hyvä syöksypusku, joka meni vähän ohi. Lopun 3-1 tilanteessa Susien hyvä kaukolaukaus painui vähän oikean alanurkan ohi. Pian tämän jälkeen Tainio laukoi loppulukemat.

Sudet ei ollut aivan huono. Se jaksoi yrittää ja heillä oli jokunen paikka. He pystyivät pelaamaan nolla nollaa yli puoli tuntia. Jippo ei päässyt kävelemään yli. Jippo joutui tekemään töitä voiton eteen. Tasoero oli kuitenkin selvä. Tämä on tasainen sarja, mutta siinä on kuitenkin tasoeroja.

Jipon esitys oli alun vaikeuksien jälkeen ihan hyvä. Vastustaja meinasi päästä toisella jaksolla vielä peliin mukaan, mutta lopussa Jippo jyräsi vahvasti.

Sää oli samanlainen kuin keväällä Kouvolassa ja lopputulos oli melkein sama. Kumpikaan silloin mukana olleista kavereistani ei ollut nyt paikalla. Faniryhmä oli melko hiljainen. Otettiin rennosti aurinkoa. Se on ihan okei. Lopussa sitten laulettiin pienet voitonlaulut. Seuraavassa pelissä saisi olla mielellään enemmän ääntä. Kausi kääntyy loppua kohti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti