Jippo voitti PePon
maalein 2-1. Jipon maalintekijät olivat ensimmäisellä jaksolla Aleksi Nissinen
ja toisella jaksolla Toni Tahvanainen. Ottelu oli kokonaisuutena tasainen.
Entinen Jipon pelaaja Petteri Rönkkö pääsi heti alussa maalintekopaikkaan.
PePossa pelaavat myös vuosia sitten Jipon riveissä ollut Jens Harju ja viime
kaudella Jipossa piipahtanut Aleksi Ikonen.
Jippo meni johtoon, kun
Nissinen viimeisteli puolittaisesta läpiajosta. PePon tasoitus tuli
kulmapotkusta. Oli melko todennäköistä, että PePo tekee tässä ottelussa maalin.
Ei Jippo kai sentään pelaa koko kautta kotona päästämättä maaliakaan.
Ensimmäisen jakson loppupuoli oli Jipolta vaikeaa. Kuitenkin aivan lopussa se
sai hyvän paikan, ja pusku takatolpalta meni vain hieman ohi.
Toni Tahvanainen vei
Jipon johtoon toisen jakson alussa alanurkkalaukauksella. Toisella jaksolla
peli oli varsin rikkonaista, kun loukkaantuneita pelaajia paikkailtiin muutaman
kerran. Jirko Sorsa sai pari tälliä. Vaihtojakin tehtiin. Yhdestä kulmapotkusta
PePon tasoitus oli erittäin lähellä. Lisäaikaa pelattiin todella paljon. Tuntui
että peli ei lopu ikinä. Vapauttavan loppuvihellyksen jälkeen Jippo oli
edelleen johdossa.
Vaaditaan kovaa
taistelua ja vähän onnea, että PePo saadaan nurin. Jipon voitto oli onnekas siinä
mielessä, että Jippo voitti tämän ottelun. Edellinen lause ei tarkoita mitään.
Jippo pelasi ajoittain hyvin ja ajoittain vähemmän hyvin. En valita. Tällaisia
tunnekokemuksia ei oikein saa mistään muualta.
Tuomas Korpela näyttää
mielestäni jossakin määrin rokkitähdeltä.
Blogi jää muutamaksi
viikoksi tauolle. Hyvää juhannusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti