lauantai 19. huhtikuuta 2014
Pääsiäinen
Nimimerkki ratana kuvasi futisforumilla Jipon perjantaista esitystä laiskaksi. Muotoilisin asian hieman toisin. Jipon peli oli nihkeää. On totta, että toisella jaksolla oli muutama lepsusti pelattu tilanne, joissa Kajaani pääsi laukomaan liian vapaasti. Kokonaisuutena Jippo pelasi kuitenkin yritteliäästi. Siitä olen ratanan kanssa samaa mieltä, että Jipon ja Kajaanin välillä ei ole suurta tasoeroa.
Toisella jaksolla oli pienestä kiinni, että tekeekö Kajaani 1-1 vai iskeekö Jippo jostain vastaiskusta 2-0. Jälkimmäinen toteutui. Se oli hyvä kuvio akselilla Rönkkö-Suoraniemi-Kvist. Molemmat Jipon maalit olivat hyviä laukauksia. Ensimmäisen teki Miles Byass jo kymmenen minuutin kohdalla vasempaan alanurkkaan. Saku Kvist viimeisteli puolestaan maalin oikeaan nurkkaan. Jipon puolustajat onnistuvat pitämään vierasjoukkueen taitavat ulkomaalaiset kurissa ja nolla säilyi omissa.
Kajaani joutui vaihtamaan maalivahtia heti alussa, kun maalivahti törmäsi tolppaan yrittäessään torjua Jipon ensimmäistä maalia. Jipolta joutui vaihtoon Jonni Heikkinen, joka sai tällin nilkkaansa mentyään kovaa tilanteeseen. Ottelussa nähtiin melko kovia otteita ajoittain.
Rednecksien on syytä herätä talviuniltaan, koska kausi alkaa ensi viikon sunnuntaina. Tästä se taas lähtee. Kuka tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Agree to that
VastaaPoista