Topias Kauhala sanoi
Jipon uutiskirjeessä että Jipon toiminnassa ”Jalkapallo on lopulta aika pienessäkin
roolissa." Tuo kuulostaa kärjistykseltä. Tekee mieli olla vähän eri
mieltä. Jippo tekee tietysti paljon muutakin kuin pelaa jalkapalloa. En edes
tiedä mitä kaikkea Jippo tekee. Tämän juttusarjan jälkeen tiedän siitä varmaan
enemmän. Olen toki tietoinen Jipon hyväntekeväisyystoiminnasta.
Toiminnanjohtaja Timo Tahvanainen tekee paljon muutakin kuin pelaa jalkapalloa.
Jipon toiminnassa on mukana paljon ihmisiä, jotka eivät itse pelaa jalkapalloa
kuten pelaajien vanhemmat, valmentajat ja muut toimihenkilöt jne. Jalkapallon
pelaaminen on kuitenkin toiminnan keskiössä. Kaikki tähtää siihen, että
pelaajilla olisi mahdollisuus onnistua.
"Miksi Jippo
merkitsee" juttusarjasta on tähän mennessä ilmestynyt neljä osaa. Ne ovat
olleet hyvää ja mielenkiintoista luettavaa. Osat yksi ja neljä käsittelivät
edustusjoukkueen viime aikojen toimintaa ja viimeisiä otteluita ennen
koronakriisiä. Osa kaksi esitteli joukkueenjohtaja Antti Tolosen. Hän on paljon
muutakin kuin joukkueenjohtaja kuten jutusta ilmenee. Osa kolme käsitteli Jipon
junioritoimintaa pitkäaikaisen jippolaisen ja juniorivalmentaja Tero
Tahvanaisen näkökulmasta.
Muistan Piden jo
kahdenkymmenen vuoden takaa, jolloin hän pelasi Ratanoissa. Joukkueessa oli
hyvä meininki silloin. Siellä pelasivat Piden lisäksi esimerkiksi Immo Eronen
ja Mikko Ikonen. Pide on tehnyt pitkään töitä Jipon eteen. Fanien keskuudessa
hänet on joskus mainittu mahdollisena edustusjoukkueen päävalmentajana. Pide
taitaa kuitenkin viihtyä hyvin juniorivalmentajana.
Jipon uutiskirjeessä
oli asiaa Jipon kaudesta 2002. Minä olen niin vanha, että muistan tuon kauden.
Sehän ei ollut mikään hyvä kausi Jipolta ja valmentaja sai kenkää. Mehtimäen
hiekalla tosiaan pelattiin tuona keväänä. Harjoitusolosuhteet olivat surkeat
Joensuussa ja kenttätilanne oli puutteellinen. Joensuun areenaa ei vielä ollut
eikä myöskään tekonurmikenttää. Kalevan Kisat järjestettiin tuona vuonna
Joensuussa ja ilmeisesti tämän takia Jippo pelasi jonkun ottelun Rantakylän
nurmella.
Juttusarjasta vielä.
Jussi Leppälahti kirjoittaa hyvin. Hänellä on oma tyylinsä kirjoittaa. Minulla
on oma tyylini kirjoittaa. En ole ammattitoimittaja. Olen kirjoittanut jalkapalloilusta
harrastuspohjalta vuosikausia.
Minusta tuntuu että
minun pitäisi joskus istua Jussi Leppälahden kanssa samaan pöytään.
Juttelisimme asioista. Jussi puhuisi enemmän ja minä kuuntelisin. Avautuisin
Jussille vaikeasta aiheesta. Hän tuntisi minua kohtaan sympatiaa. Jussia
saattaisi välillä vähän hymyilyttää. Se ei haittaisi mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti