Jippo voitti Kiffenin
selvästi maalein 3-0. Ottelun alku oli näennäisesti melko tasainen ja ajatus
tyypillisen vähämaalisesta ottelusta kävi mielessä. Nämä ajatukset hälvenivät
kuitenkin nopeasti, kun Jippo hallitsi ja teki pari maalia. En nähnyt ensimmäistä
maalia kunnolla, joten en tiennyt kuka maalin teki. Näin kyllä että Jipolla oli
pallo maalin lähellä, ja sitten tuli laukaus tai syöttö. Aapi Helvelahti
viimeisteli maalin. Toisen maalin laukoi Miko Mäkirinne alanurkkaan. Kiffenillä
oli jokunen kulmapotku ja vapari. Kiffenin maali olisi voinut tulla nimenomaan
kulmapotkusta tai sen jälkeisestä pyörityksestä.
Tauolla tilanne oli 2-0
ja peli oli melkein ratkennut. Peli ei tietenkään ollut täysin selvä. Yksi
maali vieraille, ja sitten olisi mennyt jännäksi. Todellisia paikkoja heillä ei
kuitenkaan ollut, vaikka pari kertaa he saivat pidettyä palloa Jipon alueella.
Pitkään näytti siltä, että viimeinen niitti otteluun jäisi Jipolta antamatta.
Timo Tahvanaisen vapaapotku osui tolppaan. Lopussa Henrik Hellsten karvasi ja
taisteli pallon maalin, kun Kiffenin maalivahti ja puolustus epäonnistuivat
pelin avaamisessa.
Tuomari olisi voinut
näyttää keltaista korttia jo ensimmäisellä jaksolla, kun Kiffen joutui
rikkomaan. Toisella jakson lopulla molemmat joukkueet saivat muutaman
varoituksen. Miika Vainikainen sai vielä tällin jalkaansa juuri ennen loppua.
Peli meni Jipolta niin
kuin pitikin. Tämä peli "piti voittaa" ja tasapeli olisi ollut melko
suuri pettymys. Pelaajat ovat ehdottomasti ansainneet vähän lomaa.
Sää oli armollinen ja
vettä ei tullut tummista pilvistä huolimatta kuin muutama pisara ennen ottelun
alkua. Ei ollut edes törkeän kylmää. Viileätä vain. Aurinko alkoi paistaa.
Jotkut faniryhmään
kuuluvat henkilöt menivät entiselle paikalle kuuluttamon viereen. Päädyssä
riitti silti ääntä ja meininki oli hyvä. Porukkaa olisi voinut olla vielä vähän
enemmänkin. En pidä faniryhmän hajaantumista hyvänä asiana. Ehkä voisimme
kaikki mennä ensi pelissä entiseen paikkaan. Päätykatsomosta on hieman vaikeata
nähdä toiseen päätyyn. Seuraava kotipeli on neljän viikon päästä. Tulkaa kaikki
taas mukaan, jos vaan mahdollista ja ellei valioliigan alku vie mielenkiintoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti