Kello 16:45, 18.3 2010. Areena on täyttynyt tänään Jippolaisista ja joka paikassa tuntuu pyörivän niin huoltajia, kuin pelaajia joka ikäluokasta. Uudet peliasut ovat löytäneet omistajansa, sillä monen tunnin urakka, kaikkien Jippolaisten kuvaaminen alkaa olla päätöksessään. On aika lähteä kohti Kuopiota, jossa odottaa Jippon harjoitusotteluun kutsunut SC Kuopion Futis-98.
Osa porukasta odottelee jo aulassa, kun viimeiset pelaajat valuvat ulos areenalta. "Ootsä tulossa mukaan?", joku kyselee viime kaudella kentällä loistaneelta Korpelalta. "En, mulla on töitä", kuuluu vastaus ja ehkäpä hieman tuskaisella ilmeellä maustettuna. Kukapa sitä töitä tekee, kun olisi jalkapalloakin tarjolla ja raskas päivä takana?
Pihaan tulee bussi, joka täyttyy pian. Mukaan tulevat pelaajat täyttävät bussin tottuneesti, ja istuvat kuka minnekin. Pelikortit ja suuri kokoinen mankka otetaan esiin. Ennen kuin musiikki alkaa pauhaa, joku huutaa "ei mitään musiikkia, ihmiset haluaa levätä!" Etuosassa tyydytään pelaamaan korttia.
Huoltajana toimiva JP rahaa pallot ja juomapullot kyytiin. Myös valmentajat nousevat kyytiin. Mark sanoo bussiin noustessaan, "Kysy keneltä vaan, ihan mitä vaan", miten ihanat ovatkaan nuo sanat journalistin korvissa. Nopea tarkistus, että kaikki ovat kyydissä, ja matka voi alkaa. Bussin täyttää iloinen hälinä.
Pääsemme moottoritielle ja päätän tehdä työtä käskettyä. Luovin itseni bussin takaosaan. Istun alas, "Millä mielin täällä ollaan lähdössä matkalle?", kuuluu kysymykseni. "Täähän on tällänen huviretki!" Huudahtaa kirjansa takaa Kari "Lanttu" Kuikka, joka on Jippon jo kokeneempia kehäkettuja. "Eihän tässä ehdi edes tunnelmaan päästä", Lanttu jatkaa, ja muut komppaavat. Todelliseen tunnelmaan päästään kuulemma vasta tuntikausien matkan teon jälkeen, kun joukossa alkaa tiivistyä muukin kuin sukkahiki.
Matkat voivat olla todella pitkiä. Kun matka kestää kymmenen tuntia ja takana on tappio, niin matka voi tuntua todella pitkältä, takapenkiltä kerrotaan. Immo Eronen, joka on kunnostautunut niin laiturina kuin hyökkäyspäässä, mutustelee makaroonia muovilaatikosta. "Tulin suoraan töistä", mies toteaa, ja jatkaa hymyillen syömistään. Muut nauravat.
Päätän kiertää pikaisesti bussissa ja kysellä Jippo/2 painotteiselta kokoonpanolta, että ketä kaikkia on mukana. Ennen kuin pääsen edes puoleen väliin hämmenys valtaa mieleni. Suomalaiset jalkapallojoukkueet on tehty todella monenlaisista pelaajista. On opettajia, nuoriso-ohjaajia, historian- ja taloustieteen opiskelijoita, lukiolaisia, hiljaisia, äänekkäitä, iloisia, vakavia, vanhoja ja nuoria. Matkamme kohti Kuopiota on vasta aluillaan ja olen jo oppinut enemmän jalkapallojoukkueesta, kuin koko tähän astisen elämäni aikana. Pää pyörällä palaan takaosaan, jossa maalitekijät ottaa mittaa toisistaan.
Istahdan kokeneen Lantun viereen toivoen, että hän osaisi valottaa millaista on olla Joukkueen jäsen. Päädymme syvälliseen pohdiskeluun siitä, mikä oikeastaan on jalkapallojoukkue. On kerrassaan erikoista, miten monenlaiset ja erilaiset ihmiset tässäkin bussissa, yhdistyvät käsitteen 'joukkue' alle. Mutta mitä tai mikä Joukkue lopulta on? "Kaikki kiteytyy lopulta valmennuksen valintaan, Jippossa ei pelaa varmaan ketään, jolle joukkue ei tulisi ensin”, Lanttu kertoo. Hetken pohdiskeltuamme huomaan, että joukkue ja pelikulttuuri tuntuvat lopulta olevan lähes synonyymeja.
Jippo ei ole ainoastaan joukkue, vaan se on jotain enemmän. Sillä on oma kulttuurinsa, josta jokainen pelaaja, valmentaja, huoltaja ja kannattaja on osana. Se ylittää jokaisen osasensa, mutta ei olisi mitään ilman niitä. Lopulta tuntuu olevan mahdotonta tyhjentävästi sanoilla selittää mistä Jippon pelikulttuurissa on kyse. Sitä voidaan toki eritellä pelityyliin, pelaajien luonteisiin, valmennuksen tapaa valmentaa tai johtoportaan valintoihin, mutta mikään ei ole yksistään riittävä selitys. Pelikulttuuri on vain itse koettava, siitä on tultava osaksi, antaa sen muuttaa sinua ja samalla myös itse muuttaa hieman sitä. Melkoinen vastuu! On se Jalkapallo vaan hieno laji!
Löydän bussin puolivälistä iloisen näköiset nuoret miehet, jotka paljastuvat pian Jippon tuoreimmiksi tulokkaiksi. Samu Pirinen(vasemmalla) ja Antti Maltsin(oikealla) ovat molemmat vastikään muuttaneet Joensuuhun. Samu on tullut opiskelemaan ja siten päätynyt myös Jippoon. Hän on harmillisesti loukkaantumisen takia joutunut penkille melkein heti joukkueeseen tultuaan.
Antti taas löytyi Jippoon tämän vuoden try-outista. Maltsin on aiemmin pelannut JJK:ssa ja nyt mies on muuttanut Joensuuhun, vain päästäkseen pelaamaan Jippossa! On pakko nostaa hattua tälle nuorelle miehelle, rohkea peliliike ja osoitus omistautumisesta lajille, sillä harva suomessa palloa pelaamalla rahoille asti pääsee.
Alamme saapua perille, mutta ennen sitä on aika jututtaa hieman etupäässä istuvaa valmennusta. "Jokaisella matkalla on mietitty tarkoitus", Mark kertoo matkojen osuudesta kauden harjoitusohjelmassa. "Bussissa on hyvä kuulostella pelaajien tunnelmia, jos on aivan hiljaista, niin monesti silloin pelaajat ovat todella keskittyneitä tulevaan peliin. Voi tosin olla, että silloin ajatukset ovat aivan muualla. Pelaajia tulee todella katsella ja kuunnella, jotta pystyy päättämään miten heitä pukukopissa ennen peliä yrittäisi kannustaa hyvään suoritukseen", hän jatkaa.
Tällä kertaa on tavoitteena antaa mahdollisimman paljon vapautta ja vastuuta pelaajille, ja punnita, mitä on talvikaudella opittu. "Kun vastustajana on Kolmosessa pelaava joukkue, tulisi hallinnan olla ehdottomasti meillä, ja voittajina pitää lähteä kotiin." Tero Tahvanainen toteaa. "Kun vastassa on selvästi heikompi joukkue,on vaikea pitää omaa tasoa yllä, eikä tippua pelaamaan toisen joukkueen mukana omaa tasoa selvästi heikompaa peliä", hän jatkaa.
Moottoritie päättyy, ja tulemme perille. Bussi tyhjenee ripeästi ja kaikki suuntaavat kohti pukukoppeja. On aika aloittaa peliin keskittyminen.
*********************************
Tähän päättyy "blogaaja mukana Jippon harjoitusottelu matkalla osa 1". Toinen osa julkaistaan pian.
Mitä kuuntelin kun kirjoitin,
Megadeth:
Peace Sells... But Who's Buying?
