sunnuntai 5. lokakuuta 2025

Yksi maali siitä puuttui

 





Jippo voitti kauden viimeisessä kotiottelussa KäPa:n maalein 2-1. Ottelu alkoi varsin rauhallisella tempolla Jipon pitäessä palloa. Jipon avaavat syötöt eivät oikein löytäneet kohdettaan. Jippo sai rangaistuspotkun noin vartin kohdalla kun Oskar Pihlaja kaadettiin boksissa. Yoshi laukoi rankkarin varmasti maaliin oikealle ja ylös. KäPa tasoitti pelin kun Jipon puolustuksen nukahduksen seurauksena hyökkääjä pääsi vapaaseen paikkaan ja sijoitti alanurkkaan. Näitä helpohkoja maaleja vastustajalle on sattunut tällä kaudella jonkin verran. Ensimmäisellä jaksolla tuli kaksi harmittavaa loukkaantumista. Ensin KäPa:n pelaaja loukkaantui ja jouduttiin vaihtamaan pois. Sitten Jipon loppukauden maalitykki Eemeli Honkola loukkasi nilkkansa laukaisutilanteessa. Hänen tilalleen tuli Miro Turunen joka teki pian hienon maalin tarkalla vedolla oikeaan alanurkkaan. Tilanne syntyi vähän yllättäen ja fanikatsomossa ei heti tiedetty kuka maalin teki. Ensimmäisellä jaksolla oli myös tilanne jossa KäPa:n maalivahti kaatoi Jipon pelaajan rankkarialueen ulkopuolella. Tästä olisi voinut tulla punainen kortti mutta nyt KäPa selvisi keltaisella. Vieraita vähän armahdettiin tilanteessa. Seuranneesta vaparista Yoshi laukoi hyvin mutta maalivahti torjui. Ehkä oli ottelun tason kannalta parempi että punaista korttia ei tullut. Ylivoimalla Jippo olisi varmaankin mennyt melko helppoon voittoon ja jännitys olisi latistunut. Loukkaantumisten takia jaksoon tuli monta minuuttia lisäaikaa. Tauolle Jipon johdossa.

Toisella jaksolla ottelun tempo nousi jonkin verran. KäPa lähti hakemaan tasoitusta ja pelasi hyökkäävämmin. Jakson alku oli melko tasaista peliä. Sitten Jippo sai hyökkäyspelinsä toimimaan yhä paremmin ja maalintekopaikkoja oli useita. Moni veto meni niukasti ohi. Ainakin Kiuru, Turunen, Yoshi ja Junno pääsivät yrittämään maalintekoa. Kolmas maali oli monta kertaa todella lähellä. Vierailla oli pari paikkaa. Kun Jippo ei tehnyt omista paikoistaan niin KäPa olisi voinut tasoittaa. Jippo hallitsi tätä ottelua mutta KäPa pystyi kiusaamaan. Ei mikään huono esitys heiltä. Jipon olisi pitänyt ratkaista ottelu aiemmin. Nyt loppu meni vähän turhan jännittäväksi. Paikkoja on tuhlattu tällä kaudella liikaa. Toisaalta kaksi maalia riitti nyt voittoon ja se on tärkeintä. Kolmas sija sarjassa on mahdollinen. Jipolle riittää voitto viimeisessä ottelussa riippumatta siitä miten muut ottelut päättyvät.

Kausi on kotiotteluiden osalta ohi. Ei ainakaan kovin monta kertaa täällä hävitty ja muutenkin tappioita on tällä kaudella tullut vähän. Tasapelejä on tullut paljon. Hyvä että se vältettiin tällä kertaa ja pystyttiin päättämään kotona voittoon. Jipon kausi on ollut hyvä. Alkukaudella pisteitä tuli vähän nihkeästi ja kärki pääsi karkaamaan. Nyt vielä haetaan voitto viimeisestä pelistä ja uusitaan viime kauden kolmas sija. Jippo on pelannut sarjan viimeisen kolmanneksen todella hyvin. Jos musta on kiinni niin nähdään ensi vuonna. Sää oli syksyisen viileä ja poutainen.

Kiitos Jippo! 

1 kommentti:

  1. Ei se kolmas sija vielä varma ole, sillä yllätyksiä tulee. TPS hävisi nyt sarjajumbolle. Jippokin voi vielä hävitä, mutta siitä huolimatta sarjasta jää hyvä maku suuhun kokonaisuudessaan. Kiitos Jippofanille kotiotteluista kirjoittelusta. Kiitos myös Jipolle hienosta kaudesta.

    VastaaPoista