torstai 5. elokuuta 2010

Pallon pinnalla tapahtuu: Osa 1 - Sirkuksen takapihalla



Allekirjoittanut eksyi viime viikolla Joensuun Areenalla tapahtuneen European Juggling Conventionin pyörteisiin, ja löysin itseni lopulta illan suussa muutaman ritarilimonaadin jälkeen uhkumasta itsevarmuutta tapaamalleni argentiinalaiselle, että kyllähän me nyt jalkapalloa päästään pelaamaan!





Säännötkin sovittiin: 3 vastaan 3, suoraan syötöstä pikkumaaleihin, seuraavana päivänä keskuskentällä kello 4:ltä, minä tuon kaksi ja hän tuo kaksi. Ja niinhän siinä kävi. Sain houkuteltua paikalle tähän kulttuurien kohtaamiseen kaksi Jippolaista, Samun ja Tinken, ja kuinka ollakaan Suomi-poika otti ja voitti 2-1 argentiinalais-irlantilais-saksalaisen kokoonpanon.





Vaikka voitto olikin makea, erityisesti johtuen vastustajien yllättävän kovasta tasosta ja omasta varsin heikosta pelikunnosta, oli suurin riemun aihe kuitenkin se, että vaikka välimatkaa Joensuu-Buenos Aires onkin 13256 kilometriä, niin kun jalkapallo otettiin esiin, olisimme aivan hyvin voineet olla naapurista. Oli myös todella erikoista kuulla, että suoraan syötöstä oli argentiinalaisen mielestä "the finnish way", heillä kun höntsätään siten, että maalin edessä on alue johon ei pallon kanssa saa mennä, kerrassaan mielenkiintoista, mitä tämä kertookaan paikallisten jalkapallokulttuurien eroista?!



Meidät kutsuttiin myös osallistumaan jongleeraus-jalkapalloon, mutta vaikka kaikki joukkueestamme sattuivatkin olemaan enemmän tai vähemmän kyvykkäitä pitämään pallot ilmassa myös käsin, jäi tämä hupailu tällä kertaa väliin. Tosin saattaa olla, että hyvissä ajoin treeneihin saapunut Mark huomasi blogaajan viimeistely talentin, ja nostaa jongleeraavaan blogimiehen kentälle, mikäli loppukaudesta maalihanat hyytyy... eihän sitä koskaan tiedä? Vai tietääkö....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti