Hienoa! Jippo voitti FC Lahden Suomen cupissa tiukan taistelun jälkeen. Ratkaisijana oli jälleen Toni Tahvanainen, aivan kuten vuosi sitten Tampere Unitedia vastaan. Tahvanaisen laukaus painui putoavana lehtenä maaliin jatkoajan viimeisillä minuuteilla. Faniryhmällä ei ollut tosin ensi alkuun mitään käsitystä siitä, kuka maalin teki.
Jipon virallisten sivujen raportti ottelusta on varsin kattava, eikä siihen ole paljon lisättävää. Tällaista voittoa on vaikea lähteä analysoimaan, koska fiilis on niin huikea. Kokonaisuutena se oli tasainen ottelu, jossa molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa. Lahti piti varmaan enemmän palloa, mutta Jipon paketti pysyi tiiviinä. Tuomas Korpelan poissaolo heikensi lähtökohtia, mutta nuori puolustus onnistui.
Jipon kannalta oli varsin olennaista selvittää pelin alku ilman takaiskuja. Lahdella oli ensimmäisellä puoliajalla yksi painostusjakso, jolloin se sai muutaman kulmapotkun peräkkäin. Jippo ei juuri päässyt hyökkäämään alussa, mutta pääsi paremmin mukaan pelin edetessä. Kaiken kaikkiaan ensimmäisellä 45-minuuttisella ei tapahtunut mitään kovin ihmeellistä.
Toisella jaksolla alkoi tapahtua enemmän. Jens Harjun hyvin suunnattu pusku oli lähellä mennä maaliin. Lahtelaisten vapaapotku osui ylärimaan. Santtu Korpelainen torjui yhden laukauksen alakulmasta kulmapotkuksi. Tarmo Koivurannan vapari lensi jonkin verran takayläkulman ohi. Aivan lopussa Toni Tahvanaisen matala veto meni hiukan ohi.
Jatkoajan ensimmäisellä puoliskolla Lahti piti palloa ja Jippo näytti hieman passivoituvan. Toisella puoliskolla mentiin enemmän päästä päähän ja molemmilla oli paikkoja. Lahti sai pallon maaliin, mutta tilanne oli paitsio, kun lahtelainen tökkäsi jalallaan palloon aivan maalin edessä. Lahdella oli myös pari vihaista ja melko niukkaa ohilaukausta. Jippo pääsi muutaman kerran vaarallisen näköiseen vastahyökkäykseen. Yksi sellaisista tuotti tulosta. Olli Itälä eteni hyvin oikealla laidalla ja syötti rankkarialueelle. Pallo tuli Arielille, jonka syötöstä Toni Tahvanainen laukoi, ja pallo painui roikkuna maaliin. Katsomo repesi riemuun. Peliaikaa oli jäljellä vielä muutama minuutti, mutta niiden aikana Lahti ei enää saanut mitään suurta painetta luotua.
Tuntuisi väärältä nostaa ketään yksittäisiä pelaajia muiden yläpuolelle, koska tämä on koko joukkueen voitto. Nollan pitäminen omissa vaati kaikilta kovaa asennetta.
-jippofani
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Kausi alkoi voitokkaasti Kuopiossa

Jippo jatkoon cupissa
Tässä alkaa vähitellen hahmottaa Kuopion karttaa, kun olen siellä vuosittain vieraillut. Puijo on pohjoisessa, keskuskenttä keskustan eteläpuolella. Sunnuntaina sateli lunta ennen peliä. Onneksi sade loppui pelin alkuun mennessä. Toisella jaksolla paistoi jo aurinko. Lämpötila oli nollan tuntumassa.
Jipon paidassa nähtiin uutena pelaajana Suad Gruda. Hyökkääjä Ariel Nguneukam palasi kokoonpanoon. Kokenut Olli Itälä pelaa pitkästä aikaa joensuulaisessa joukkueessa. Viimeksi hän pelasi täyden kauden JiiPeessä vuonna 2001. Myöhemmin hän kävi muutaman ottelun lainapestillä Jipossa.
Jipon kokoonpano oli siis varsin erilainen kuin edellisessä, 0-0 päättyneessä, kohtaamisessa PK-37:n kanssa. Erona oli myös iso kenttä, joka näytti tuottavan enemmän vaikeuksia iisalmelaisille. Ensimmäiset kymmenkunta minuuttia olivat sekavaa ja tasaista peliä. Sen jälkeen Jippo otti hallinnan. 19 minuutin kohdalla Itälä antoi vasemmalta hyvän keskityksen, josta Santeri Sjöblom laukoi hienosti takakulmaan. Jipolla oli muutama paikka kasvattaa johtoaan, mm. Arielin yli mennyt veto. PK:lla ei ollut juurikaan tilanteita ensimmäisellä puoliajalla.
Heti toisen jakson alussa Itälä ohitti puolustajan rankkarialueen kulmassa. Puolustaja kamppasi Itälän ja tuomari tuomitsi rangaistuspotkun. Tarmo Koivurannan veto meni tarkasti alakulmaan. Peli tuntui ratkeavan tähän 0-2 osumaan. Pian sen jälkeen PK-37 intoutui kuitenkin painostamaan ja se sai kaksi tai kolme vaarallista tilannetta. Yhdessä niistä maalivahti Santtu Korpelainen oli jo ulkona tilanteesta, mutta puolustus sai blokattua muutaman metrin päästä maalista lähteneen laukauksen. Hieman myöhemmin PK-37 osui tolppaan. Eräässä tilanteessa iisalmelaiset vaativat rankkaria, koska heidän mielestään Jipon pelaaja kurotti kädellään keskityspalloon. En osaa sanoa asiasta mitään, koska se meni niin nopeasti ja rankkarialueella oli monta pelaajaa. Jakson loppua kohti Jipon peli rullasi taas paremmin ja maalipaikkoja avautui. Maalivahti torjui Petteri Rönkön kudin alakulmasta ja myöhemmin Antti Åke laukoi yli. Viimeisillä minuuteilla faniryhmän laulu ja muu metelöinti jatkui katkeamattomana.
Olli Itälä oli ottelun näkyvimpiä hahmoja. Hän syötti maalin ja hankki rankkarin. Sjöblomin maali oli hieno ja muutenkin pelaaminen taisi maistua. Jippo pelasi kokonaisuutena ihan hyvän pelin, eikä epäonnistujia ollut. Suad Gruda ei tässä ensimmäisessä pelissään erityisesti erottunut muista. Hän tuli vaihtoon noin tunnin kohdalla. Ariel väläytteli ajoittain. Kylmät olosuhteet olivat varmaankin eksoottiset Afrikan miehelle.
Seuraavalla kierroksella Jippo kohtaa vieraissa nelosen joukkueen Nummelan Palloseuran (NuPS). Se on uusi tuttavuus minulle. On selvää, että Jippo lähtee maaliskuun loppupuolella pelattavaan otteluun suurena ennakkosuosikkina.
Tuli käytyä pelin jälkeen Futis Pubissa Puijonkadulla. Sen seinillä on runsaasti jalkapalloaiheisia kuvia. Varsinkin Kings SC on näyttävästi esillä.
-jippofani
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Kausi 2012 alkaa pian!
Jippo pelasi viime viikolla kaksi harjoitusottelua Joensuun areenassa. Torstaina 9.2. vastustajaksi tuli PK-37 Iisalmesta. Katsomossa nähtiin Hans Ekroos ja Jaakko Reponen, jotka lopettivat uransa viime kauden päätteeksi. Myös Tarmo Koivuranta oli paikalla. Saapa nähdä, jatkaako hän Joensuussa. PK-37:n riveissä pelasi kaksi ex-jippolaista, Simo Rönkkö ja pelaajavalmentaja Mika Lähderinne.
Torstain ottelu päättyi 0-0 tasapeliin. Tilanteilla ei juhlittu. Molemmilla joukkueilla oli pari sen näköistä paikkaa, että maali olisi voinut tulla. Tasapeli oli oikeudenmukainen tulos. Jiposta jäi erityisesti mieleen Teemu Hallikaisen pirteä esitys. Kapteeni Tuomas Korpela pelasi vuoden ensimmäisen pelinsä. Mukavana yllätyksenä myös Eetu Koistinen palasi kokoonpanoon.
Sunnuntain Jippo – MP päättyi 2-5 (1-4). MP oli selvästi parempi. On vanha klisee, että ”joukkue ei ollut valmis tähän peliin”. Tällä kertaa se tuntui pätevän Jipon kohdalla. Alku oli unelias ja aneeminen. Jo vajaan 10 minuutin kohdalla tilanne oli 0-2. Ensimmäisen maalin ohjasi epäonnisesti omaan maaliin Tuomas Korpela. Markus Pippola kavensi tilanteeksi 1-2 laukomalla alakulmaan John Keisterin syötöstä. MP onnistui kuitenkin ennen taukoa vielä kahdesti. Mikkeliläisten kolmas maali syntyi rangaistuspotkusta.

Toisella jaksolla Jipon peli sujui paremmin. Tarmo Koivuranta tuli kentälle. Suurin osa jaksosta oli tasaista keskialueen peliä. Tuomas Korpela joutui jättämään kentän loukkaantumisen takia ja toinen toppari Topi Sormunen poistettiin kentältä kahden varoituksen jälkeen. Aivan lopussa molemmat joukkueet onnistuivat vielä maalinteossa. Ensin Toni Tahvanainen maalasi läpiajosta. Heti perään vierailijat pääsivät tekemään lähietäisyydeltä loppulukemiksi 2-5. Jipon peli on vielä hakemista, mutta niin se oli myös vuosi sitten keväällä. Syytä isompaan huoleen ei tässä vaiheessa ole.
Faniryhmä Rednecks kokoontui taas. Fanimatka Kuopioon 3.3. otteluun KuPS - Jippo on alustavasti suunnitteilla. Puheenjohtaja Jussi Väisänen lupasi, että fanitapaaminen järjestetään lähiaikoina. Tervetuloa mukaan ryhmän toimintaan! Peleissä nähdään.
Kausi 2012 on jo lähellä. Suomen cup alkaa Ykkösen joukkueiden osalta maaliskuussa. Jipon ensimmäinen vastustaja ei ole vielä selvillä. Sarja-avaus Jippo - SJK pelataan Joensuussa lauantaina 28.4.
Kooste ottelusta Jippo-PK-37:
Kirjoittanut:
Jippo Fani

tiistai 16. elokuuta 2011
Tilannekatsaus
Tervehdys arvoisat ja laiminlyödyt lukijani.
Blogi on ollut liiankin vaiti jo pitkään, vaikka hyviä aiheita on ollut enemmänkin tarjolla. Sadat ottelut paukkuu ja 10v. tuli täyteen.
Syy hiljaisuuteen löytyy työmarkkinoilta. Allekirjoittanut sai töitä ja joutui tästä syystä muuttamaan nyt kuluneen kuun vaiheteessa Lahteen! Tosin sydän sykkii sitäkin innokkaamin Jipolle, vaikka kateudella katsonkin FC Lahden lippuja, jotka liehuvat keskustassa pelipäivinä, koska Joensuussa!?! Hitto kun saataisiin edes nurmikko kentällä kuntoon.
No. Oli miten oli. Blogi ei suinkaan kuole tähän. Parhaillaan käydään keskusteluja uusien kirjoittajien palkkaamisesta ja mahdollisista vierailuista pelaajien puolelta, joten älkää huoliko, eiköhän tänne vielä jotain elämää saada.
terveisiä maanpaosta!

sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Jaakko "Jasu" Reponen 100 ottelua!
perjantai 20. toukokuuta 2011
Vihdoinkin!
Ensimmäinen kotiottelu on edessä. Itse jaksan hädin tuskin odottaa huomiseen. Blogi on elellyt hiljaiseloa tässä jo hetken aikaa, mutta nyt on aika herätä taasen hieman aktiiviseksi. Mutta teloillaan ei blogaaja ole maannut tässä hieman makupaloja:

Jippo piti kauden avajaisten kunniaksi lehdistötilaisuuden, jonka hedelmiä on nähtävissä muun muassa täällä -> Korpelan haastattelu

Blogaajaan korvaan tuosta tilaisuudesta tarttui eritoten ongelmat keskuskentän pelikuntoon saamiseksi. Yhteistyössä on mitä ilmeisimmin ongelmia. Hittolainen sentään! Ei se aina kaunista ole, mutta on se sentään Ykköstä! Kyllä tässä katson syyttävästi kaupungin suuntaan, olosuhteet kuntoon jalkapallolle! nyt. heti.
Hyvänä uutisena on se, että Santeri "Sande", joka muuten (niille jotka eivät ole vielä kuulleet?) valittiin alle 20v. mm-leirille, on pääsemässä vihdoinkin takaisin pelikuntoon ja vaivat näyttävät siirtyvän muistojen osastolle. Mahtavaa!
Kolmesta ensimmäisestä pelistä vieraissa on nyt kolme tasuria ja kolme pistettä kasassa. Takaa on noustu viimeisillä minuuteilla, legendaarista. Valmentaja Korhosen voiton tahdosta palavista silmistä olen näkevinäni ennusmerkkejä, kuinka vastustaja murskataan kunhan päästään kotikentälle ja peli saadaan käyntiin.

Kausijulkaisu, jonka tekemisessä omat näppinikin ovat olleet mukana sähläämässä, on painosta ulkona ja on näillä näkymin saatavissa ainakin lauantain pelissä. Toki sitä myös koteihin jaetaan, kun jaetaan.

Lopuksi hieman makua tämän kesän kuumimmista hiteistä. Todella hieno uutinen on se, että FM2000:n sällit ovat armeliaisuudessaan katsoneet hyväksi antaa Jipolle käyttöön kappaleensa "Mestaruus" kentällemarssi biisiksi, josta on muuten vaikea pistää paremmaksi. Tällä kelpaa kentälle marssia! Pistetään tähän vielä muutama hitti edellä mainitun lisäksi, joita kentän laidoilla tullaan kuulemaan. Huomenna nähdään!
FM2000 - Mestaruus
Neil Young - Drive Back
Die Antwoord - Enter The Ninja
Ukkosmaine: Pyyhe kenttään...not!

tiistai 22. maaliskuuta 2011
Jippo ja Punaniskat kohtasivat
Viime lauantaina tapahtui jotain merkittävää jalkapallon saralla, ainakin näin Joensuun mittakaavalla, kun Jippo-organisaatio ja faniryhmä kohtasivat Jet Setissä. Paikalla olivat ainakin Jussi Väisänen, Jouni Lehtimäki, Jamo, Tero Tahvanainen sekä läjä pelaajia ja faneja.
Hieman tunnustelevan alun jälkeen keskustelu polveili Jussi Harisen paluusta ja Keisterin sopimuksesta, molemmin puoleisin kiitollisuuden osoitusten kautta aina suunnitelmiin faniryhmän bussikuljetuksista vieraspeleihin.
Nyt kun jää on murrettu, on mukava katsoa mihin tälläinen yhteistyö ja ymmärrys johtaakaan? Ja tuskin kukaan voi kiistää, että hyvään tuleen antoi oman lisänsä loistava taistelu takaa-ajoasemasta jatkopaikan varmistamiseen viime torstain cup-ottelusta Kufua vastaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)