sunnuntai 3. elokuuta 2025

Paras aika vuodesta?

 





Jippo voitti SJK Akatemian maalein 3-1. Ottelu alkoi hieman tunnustelevissa merkeissä. Vierailla oli heti alussa kulmuri. Oskari Pihlaja pääsi yksin maalivahtia vastaan maalin eteen mutta tästä ei vielä maalia tullut. Jippo alkoi hallita peliä ja sai muutamia kulmureita. Samu Koistinen vei Jipon johtoon laukauksellaan joka tuli jostain rankkarialueen rajan läheltä. Veto meni maaliin hieman helpon näköisesti. Olin tosin kaukana tilanteesta enkä nähnyt sitä tarkkaan. Roope Huhtalalla oli paikka viedä Jippo kahden maalin johtoon. Huhtala palkittiin ennen ottelun alkua koska hän pelasi sadannen ottelunsa tällä sarjatasolla. Jippo hallitsi ensimmäistä jaksoa ja se olisi voinut johtaa enemmän kuin yhdellä maalilla. Vierailla oli jakson loppuun vielä vapari josta keskitettiin maalille. Jippo selvitti tilanteen.

Jipon hallinta jatkui toisen jakson alussa. Valtteri Vesiaho teki Jipon toisen maalin. Muistaakseni se oli kulmapotkutilanne koska kaikki pelaajat olivat maalin edessä. Vesiaho joutui hieman hakemaan asentoaan tilanteessa eikä laukaus lähtenyt heti. Hän onnistui kuitenkin sijoittamaan pallon maaliin. Näytti siltä että Jippo on matkalla helppoon voittoon. Tilanne mutkistui kuitenkin vielä. SJK teki kavennuksen kun hyökkääjä pääsi vapaaseen paikkaan. Sijoitus painui oikeaan alanurkkaan. En ollut ensin varma menikö se maaliin vai osuiko tolppaan. Se oli hyvin pelattu tilanne vierailta. Kavennuksen jälkeen SJK otti pelin hallinnan ja piti palloa. Peli pyöri enemmän Jipon päädyssä. Vaarallisia paikkoja ei kuitenkaan ollut. Vaihtopelaaja Jyri Kiuru laukoi ratkaisevan maalin alanurkkaan. Yoshilla oli myös hyvä tilanne mutta veto meni niukasti vasemman alanurkan ohi. Jippo olisi voinut saada rankkarin kun puolustajan taklaus osui Jipon pelaajan päähän. Jostain syystä rankkaria ei kuitenkaan tuomittu. Lopussa vierailla oli vielä vapari mutta siitä ei enää maalia tullut. Jippo jälleen voittoon kotikentällään.

Jipon esitys oli varsin hyvä. Pientä epätasaisuutta siinä oli. Ottelun olisi voinut ratkaista jo aiemmin. Paikkoja vähän tuhlailtiin. Tässä sarjassa on tasoeroja siinä mielessä että näitä sarjataulukossa alempana olevia joukkueita vastaan Jippo pystyy luomaan melko paljon maalintekopaikkoja. Kärkijoukkueita vastaan se on vaikeampaa. Jippo olisi ansainnut kotiedun eli ylimääräisen kotiottelun kolmannelle sarjakierrokselle. Jipolla voisi olla ainakin viisi pistettä enemmän. Monta pistettä menetettiin kun vastustaja tasoitti lopussa. Varsinkin vieraissa tasapelejä tuli älyttömän paljon. Jippo voi vielä nousta sarjassa pari sijaa ylemmäs. Potentiaalia on parempaan. Ennen peliä oli ukkonen ja kova sade. Se varmasti vaikutti jonkin verran yleisömäärään. Ottelun aikana oli vähän sadetta. Ehkä oli pelaajien kannalta hyvä että ei ollut helle. Jaksoi pelata paremmin ja ylimääräisiä taukoja ei tarvittu. Sarjaan tulee nyt ilmeisesti parin viikon tauko. Sarja kääntyy loppua kohti. Nyt vielä muutama voitto kotona ja vieraissa. Vierasvoitto on vielä ottamatta. Jostain se vielä tulee. Tästä on hyvä jatkaa.

Kiitos Jippo!