torstai 22. toukokuuta 2025

Klubi04 oli vaikea vastustaja


 


Jippo - HJK Klubi04 päättyi lukemiin 0-3. Peli lähti vähän huonosti Jipon kannalta kun Klubi meni johtoon jo muutaman minuutin jälkeen. Hyökkääjä siirsi pallon läheltä maaliin. Vieraat hallitsivat ottelun alkua. Jippo tuli hyvin peliin mukaan ja hallitsi ison osan ensimmäisestä jaksosta. Muutama maalintekopaikka siinä oli ja kulmureita. Olisi ollut tärkeää tasoittaa ennen taukoa.

Toisen jakson alku oli vieraiden hallintaa. Piirainen otti pari hyvää torjuntaa. Klubi04 meni kahden maalin johtoon kun vapaapotkusta tulleesta keskityksestä puskettiin pallo maaliin. Jipolla oli kahden maalin tappioasemassa hyvää yritystä ja maali oli monta kertaa lähellä. Tykkyläisen matala kaukolaukaus osui tolppaan. Jos se laukaus olisi mennyt sisään niin Jippo olisi vielä taistellut pisteestä. Jippo sai pelattua muutaman kerran hyvin boksiin mutta ei pomppinut nyt meille. Joskus on vaan sellainen peli että ei mene mistään. Jipolla oli vaikka miten monta kulmuria. Ottelussa oli myös pari tilannetta joista olisi ehkä voinut tulla Jipolle rankkari. Klubi teki vielä viimeisillä minuuteilla yhden maalin ja se oli lopullinen ratkaisu tälle ottelulle. Klubi oli parempi. Ei siinä mitään. Jipolla oli kuitenkin mahdollisuudet ainakin tasapeliin. Yritys oli hyvää. Vain maali jäi puuttumaan. Puolustuksessa tuli muutama virhe.

Ottelun jälkeen valmentaja Mikko Hallikainen sanoi että vieraiden nopean maalin jälkeen oli vaikeata pelata. On totta että avausmaali on tärkeä. Jippo olisi kuitenkin voinut kuitata nopealla tasoituksella. Kaikki edellytykset siihen olivat olemassa. Molemmat japanilaiset pelaajat olivat loukkaantuneina sivussa. Jippo pystyi ilman heitäkin melko tasaväkiseen peliin. Yoshi olisi voinut olla pelaaja joka olisi antanut sen viimeisen syötön tai laukonut tarkan laukauksen. Klubi viimeisteli paremmin ja se oli tämän ottelun ratkaisu. Heillä on taitavia ja nopeita pelaajia. Jipolla on nyt vähän vaikea vaihe menossa. Siitä on vain noustava. Ei se ole niin iso asia jos hävitään täällä yksi peli. Ykkösliigacupissa oli myötätuulta ja nyt on vähän vaikeampi alku sarjaan. Se kuuluu tähän lajiin. Jippo on tehnyt monta asiaa oikein ja voittoja tulee vielä.

Kiitos Jippo!

keskiviikko 14. toukokuuta 2025

Jippo on valmis kärkitaisteluun

 






Jippo voitti FC Lahden maalein 3-1. Ensimmäisellä jaksolla ei nähty monta maalintekopaikkaa. Kumpikaan joukkue ei lähtenyt hyökkäävästi liikkeelle. Peli oli melko varovaista ja enemmän keskialueella. Peli oli myös rikkonaista ja pelaajia jouduttiin huoltamaan monta kertaa. Jipon Junnosuke Watanabe loukkaantui ja joutui jättämään kentän. Terrence Smith tuli hänen tilalleen. Jippo meni johtoon jakson lopussa. Miro Turunen laukoi hyvän vedon ylärimaan ja Nuutti Tykkyläinen laittoi kimmonneen pallon maaliin. Avausmaali oli tärkeä.

Toisella jaksolla tapahtui paljon enemmän. Peli avautui kun toinen joukkue oli siirtynyt johtoon. FC Lahden oli hyökättävä. Myös Jipolla oli enemmän tilaa pelata. Yoshi laukoi ylärimaan. Jipon toinen maali tuli Lahden pallonmenetyksen seurauksena. Smith viimeisteli hyvin alanurkkaan. Jippo oli kahden maalin johdossa mutta peli ei vielä ollut ohi. Lahti sai painostusjakson aikaan ja Jippo ei saanut tilannetta kunnolla purettua. Keskityksen jälkeen hyökkääjä puski pallon maaliin läheltä. Jippo kuittasi nopeasti toiseen päätyyn. Jyri Kiuru puski pallon maaliin kulmapotkusta. Oli tärkeää päästä taas karkuun ennen kuin Lahti pääsi yrittämään tasoitusta. Peliä oli noin vartti jäljellä. Lopussa Lahti osui vielä ylärimaan. Se oli ehkä heidän viimeinen mahdollisuutensa. Lisäajan alussa sattui vielä hieman turha välikohtaus. En ihan tarkkaan nähnyt mitä tapahtui. Lahti teki rikkeen ja heidän pelaajansa sai punaisen kortin. Jälkiselvittelyissä myös Lahden valmentaja ajettiin ulos. Jipon pelaajista Vesiaho sai punaisen kortin, ilmeisesti huonon käytöksen takia. Tämä oli harmi koska olisin halunnut nähdä hänet kentällä loppuun asti ja myös seuraavassa pelissä. Jipon voittoa ei estänyt enää mikään.

Jippo otti tärkeän voiton ja osoitti että on valmis taistelemaan sarjan kärkipään sijoituksista. Kotiyleisö on varmasti tyytyväinen tähän esitykseen. Nyt saadaan taas luotua positiivista hypeä seuran ympärille. Lahti pelasi parhaiten silloin kun he olivat pari maalia tappiolla ja oli pakko hyökätä. He pystyivät luomaan uhkaa Jipon maalille. Jippo pystyi puolustamaan riittävän hyvin ja oli terävä omissa hyökkäyksissään. Juuri tällainen peli tarvittiin tähän kohtaan. Tästä on hyvä jatkaa kautta.

Kiitos Jippo!

torstai 8. toukokuuta 2025

Jippo taisteli hienosti cupissa

 



Jippo kohtasi KTP:n Suomen cupissa. Varsinainen peliaika päättyi 1-1. Jatkoaikaa ei ollut. KTP voitti rangaistuspotkukilpailun. Ensimmäinen jakso oli varsin tasainen. Molemmilla oli pari paikkaa. KTP:llä lähinnä alussa joitakin erikoistilanteita ja yksi hyökkäys jossa pallo lipui Jipon maaliviivan tuntumassa. Jippo pelasi hyvin ja pystyi myös pitämään palloa alhaalla muodostelmassa. Pystyttiin myös hyökkäämään muutaman kerran terävästi. Smithin kaukolaukaus meni yli. Kerran maalivahti oli kaukana ja Pihlaja laukoi tyhjää maalia kohti jossa puolustaja puski pallon pois. Pihlaja vei Jipon johtoon laukomalla pallon voimalla verkkoon sen jälkeen kun maalivahti oli torjunut Tykkyläisen vedon nyrkkeilemällä. Jippo johdossa mentiin tauolle.

Toinen jakso oli vaikeampi. Jippo joutui puolustamaan enemmän. Silti Jippo sai luotua joitakin vastaiskuja joista olisi voinut tulla toinen maali. Näytti siltä että Jipolta vietiin pilkku kun Turunen kaadettiin boksissa. Tuomarin tulkinnan mukaan rike alkoi jo ennen rankkarialuetta ja antoi vain vapaapotkun. Sekin oli kummallisen kaukaa rankkarialueen kaarelta eikä rajalta. Yoshin veto jäi muuriin. Ottelu olisi todennäköisesti ratkennut Jipon rankkariin. Jippo olisi johtanut kahdella maalilla ja toinen jakso oli jo pitkällä. Sen sijaan nähtiin rankkari toiseen päätyyn. Se oli KTP:n kulmurin jälkitilanne josta se tuomittiin. Siitä tuli tasoitus. Viimeinen parikymmentä minuuttia oli selviytymistaistelua. Jippo alkoi ehkä hieman väsyä. Edellinen ottelu oli vain kolme päivää aiemmin. Jipolla oli lopussa hyvä kaukolaukaus joka ei mennyt paljon ylänurkasta ohi. Aika oli täynnä ja rankkareille mentiin.

Rankkarikisa oli varsin dramaattinen. Pyry Piirainen torjui heti ensimmäisen laukauksen. Jipon Yoshi onnistui jälleen. Viiden laukojan jälkeen molemmilla oli neljä maalia ja tarvittiin lisää pilkkuja. Lopulta KTP onnistui ja Jippo epäonnistui. Kitkerä tappio oli tosiasia. Piirainen oli lähellä torjua toisenkin. Se vähän harmittaa. Tämä oli hyvin tasainen peli kaiken kaikkiaan ja siinä oli monta kohtaa jossa se olisi voinut kääntyä Jipon voitoksi. KTP oli tietysti kova vastustaja. "Ruokotonta tuomaritoimintaa" sanoi yksi jippolainen viitaten myös aiempiin otteluihin. Siitä on pakko olla samaa mieltä. Ehkä ollaan taas ensi kaudella Kotkan kanssa samassa sarjassa. Kotimatkalla satoi vähän lunta.

Kiitos Jippo!

sunnuntai 4. toukokuuta 2025

FC Hertan peli saattaa sopia ohjelmaan

 




FC Hertta voitti kotiavauksessaan Helsingin Palloseuran kakkosjoukkueen maalein 2-1. Ensimmäinen jakso oli lievää vierasjoukkueen hallintaa. He pitivät enemmän palloa ja heillä oli muutama kulmapotku joita Hertalla ei ollut. Sivuvastainen tuuli saattoi häiritä Hertan pelaamista jonkin verran. FC Hertta meni johtoon noin parinkymmenen minuutin kohdalla. Lotta Lintu sijoitti pallon oikeaan alanurkkaan. Vastustajan tasoitus tuli melko pian. Veto tuli melko kaukaa rankkarialueen rajan tuntumasta. Kyseessä oli kulmapotkun jälkitilanne. Maali olisi ollut vältettävissä paremmalla puolustamisella. FC Hertalla oli yksi kaukoveto keskelle maalia jonka maalivahti torjui ylärimaan. Monet vieraiden hyökkäykset päättyivät paitsioon. Tauolle mentiin tasaisissa merkeissä.

Toisella jaksolla FC Hertta sai enemmän otetta. Varsinkin viimeisen reilun vartin aikana se oli parempi joukkue. Vaihdot taisivat olla onnistuneita ja ehkä vierasjoukkue hieman väsyi. Yksi kulmuri vierailla oli josta pusku alanurkan ohi. Ottelua oli pelattu jo reilusti yli 70 minuuttia kun FC Hertta sai rankkarin kun hyökkääjä kampattiin boksissa. Nana Matikainen laukoi rankkarin matalana melko keskelle maalia kun maalivahti heittäytyi kohti nurkkaa. Kotijoukkue siis johtoon. Sen jälkeen oli paikat tehdä ratkaiseva kolmas maali. Yksi nosto meni niukasti yli, maalivahti torjui reaktiolla läheltä tulleen laukauksen ja viimeisillä sekunneilla oli läpiajo josta sijoitus meni oikealta ohi. Vierailla oli muutama vastaisku jotka kuitenkin pysähtyivät ennen kuin maalintekopaikkaa ehti tulla. Jos lopussa olisi tullut joku erikoistilanne niin se olisi voinut vielä olla paha. HPS antoi hyvän vastuksen. Lisäajalla FC Hertan valmentaja Ruben Padron sai punaisen kortin. Hän sanoi ilmeisesti jotain väärää. Avustava erotuomari kutsui päätuomarin luokseen joka sitten ajoi valmentajan katsomoon. Pitihän loppuun vielä saada jotakin draamaa. FC Hertta pelasi nousujohteisen ottelun joka päättyi voittoon. Hertalta puuttui muutama vakiopelaaja kokoonpanosta.

FC Hertan maalivahtina pelaa seuran ensimmäinen ammattilainen Paulina Barindelli. Tämän ottelun perusteella hänen taidoistaan ei voi vielä sanoa kovin paljon koska laukauksia maalia kohti ei juurikaan tullut. Maalille hän ei oikein voinut mitään. Se oli putoava pallo joka painui takanurkkaan. Jalalla pelaaminen oli hyvää. Toisella jaksolla hän tuli yhden kerran kauas vastaan mutta ei saanut palloa. Puolustaja siivosi pallon pois. Siinä oli mahdollinen vaaran paikka. Joka tapauksessa on hieno nähdä uruguaylainen pelaaja täällä.

FC Hertalla on mahdollisuudet Kakkosen lohkonsa kärkipäähän. Joukkue on nuori ja siinä on potentiaalia. Tilanne näyttää paremmalta melko vaikeaan viime kauteen verrattuna. Kakkosessa on melko pitkät pelimatkat. Pitäisikö kenties olla neljä lohkoa kolmen sijaan ja kaksi joukkuetta nousisi nousukarsinnan kautta? Tulkaahan muutkin faniryhmäläiset joskus Hertan peliin kannustamaan.