torstai 17. heinäkuuta 2025

Super-Jippo kauden neljänteen voittoon


 


Jippo voitti EIF:n maalein 3-2. Alkuminuuteilla vieraat hyökkäsivät mutta sen jälkeen Jippo otti hallinnan. Maalintekopaikkoja oli useita. Jippo pääsi puskemaan läheltä. Maalivahti torjui kuitenkin hyvin. Lopulta Maximus Tainio vei Jipon johtoon hienolla laukauksella ylänurkkaan. EIF:n tasoitus tuli nopeasti. Vapaapotkusta keskitettiin maalille ja näppärän kuvion jälkeen pallo oli maalissa. Jippo oli lähellä mennä johtoon kun pusku meni vähän ohi. Vastoin pelin kulkua EIF teki toisen maalinsa lähietäisyydeltä hieman samantyyppisesti kuin aiemmin. Maali tuli pahaan aikaan muutama minuutti ennen taukoa. Jipon olisi pitänyt johtaa tai olla vähintään tasatilanteessa.

Toisen jakson alussa Miro Turunen laukoi alanurkkaan ja toi Jipon tasoihin. Tämä oli tärkeä maali koska se esti sen että EIF olisi voinut vain puolustaa ja turvata johtoaan. Tasoituksen jälkeen nähtiin kova kamppailu voitosta. Loppua kohti Jippo sai enemmän paikkoja. Jyri Kiuru karkasi läpiajoon, ohitti maalivahdin ja sijoitti pallon tyhjään maaliin. Jippo oli lähellä ratkaista ottelun kun Yoshin hyvä laukaus meni niukasti oikean alanurkan ohi. EIF pääsi kertaalleen hyvään paikkaan rankkarialueella mutta Piirainen torjui. Viimeisillä minuuteilla EIF loi vielä painetta. Jippo kesti loppuun saakka.

Jippo pelasi yhden kauden parhaista peleistään. Hyökkäävä ja aktiivinen pelityyli toi voiton. EIF on hyvä joukkue mutta tämä ei ollut kovin hyvä esitys heiltä. Vieraat käyttivät paikkansa tehokkaasti mikä on hyvän joukkueen merkki. Tämä oli tietysti vaikea vierasottelu heille. Jipon voitto oli ehkä pieni yllätys jos sarjataulukkoa katsoo. Toisaalta Jippo oli lähellä voittaa jo kauden ensimmäisen kohtaamisen. Tämän voiton myötä on selvää että Jippo ei ajaudu säilymistaisteluun. Sarjapaikka on käytännössä varma. Jipolta puuttui muutama pelaaja kokoonpanosta. Siitä huolimatta esitys oli hyvä. Joukkueen materiaali on tarpeeksi laaja. Juuri tällä tavalla näitä rokkiviikon pelejä pitää pelata. Hyvää rokkia kaikille! Alkoholin suhteen suosittelen kohtuukäyttöä. Sää oli nyt kohdallaan.

Kiitos Jippo!

keskiviikko 9. heinäkuuta 2025

J niin kuin Jippo, T niin kuin taistelu




Jippo - JäPS päättyi 1-1. Ottelun alku oli tasainen. Jippo yritti ottaa hallinnan ja JäPS pyrki nopeisiin hyökkäyksiin lähinnä vasemman laidan kautta. Maalintekopaikat olivat melko vähissä. Jyri Kiuru laukoi rankkarialuueelta mutta pallo kimposi puolustuksen kautta yli. Jipolla oli joitakin kulmapotkuja. JäPS laukoi niukasti vasemman alanurkan ohi. Vielä aivan jakson lopussa JäPS pääsi vaaralliseen tilanteeseen Jipon maalin eteen.

Toista jaksoa oli pelattu muutama minuutti kun vieraiden Ristola karkasi läpiajoon ja laukoi Piiraisen torjunnan kautta pallon maaliin. Jippo kuittasi heti seuraavasta hyökkäyksestä kun Oskar Pihlaja laukoi alanurkkaan. Tämä oli tärkeä maali. Jippo oli lähellä tehdä nopeasti toisenkin kun Pihlaja ja Tykkyläinen pääsivät yrittämään. Sen jälkeen seurasi vaikeampi vaihe Jipolle ja JäPS sai enemmän otetta keskikentällä. Loppupuolella Jippo hallitsi peliä. Yoshin vapaapotku oli lähellä mennä ylänurkkaan kun se meni ylärimaa hipoen yli. Se olisi voinut olla ottelun ratkaisu. Viimeisellä vartilla Jipolla oli monta paikkaa. Pallo kävi maaliviivan lähellä mutta jäi kuitenkin puolustukseen. Ottelun viimeinen tilanne oli Jipon kulmuri. Oliko Jäpsillä edes yhtään kulmapotkua? Jipolla niitä oli monta. Kyllä sekin kertoo jotakin ottelusta. Maalintekopaikkoja vierailla oli muutama. JäPS ei ollut mitenkään huono vastustaja. Tämä oli kahden samoista sijoituksista pelaavan joukkueen välinen taistelu jossa ei annettu mitään helpolla. Ottelu oli molemmille tärkeä. Jipon olisi pitänyt voittaa. Tasapeliin ei voi olla kovin tyytyväinen. Oli kuitenkin hyvä saada jotakin tästä pelistä.

Sade ei varmaan ollut ainakaan Jipon etu. Oliko se sitten kenenkään etu, sitä en tiedä. Jippo on varmasti menettänyt tuloja kun useassa kotipelissä on ollut sateen uhka ja yleisöä on ollut vähemmän. Sunnuntaina oli loistava sää mutta ei ollut peliä. Ei ole ainakaan faneille hyvä että pelejä ripotellaan arkipäiville. Fanit olivat tällä kertaa katetun katsomon puolella sateelta suojassa. Jippo taisteli ja haki lopussa voittoa. Esitys oli kohtalainen. Eihän siitä oikeastaan puuttunut muuta kuin yksi maali lisää. Voitto oli varmasti lähellä. Pitää vaan taistella joka pelissä.

Kiitos Jippo!

Muutama päivä aiemmin samalla kentällä naisten peli FC Hertta - JäPS päättyi 1-0. Minulla oli kunnia olla paikalla tuolloinkin.