torstai 17. heinäkuuta 2025

Super-Jippo kauden neljänteen voittoon


 


Jippo voitti EIF:n maalein 3-2. Alkuminuuteilla vieraat hyökkäsivät mutta sen jälkeen Jippo otti hallinnan. Maalintekopaikkoja oli useita. Jippo pääsi puskemaan läheltä. Maalivahti torjui kuitenkin hyvin. Lopulta Maximus Tainio vei Jipon johtoon hienolla laukauksella ylänurkkaan. EIF:n tasoitus tuli nopeasti. Vapaapotkusta keskitettiin maalille ja näppärän kuvion jälkeen pallo oli maalissa. Jippo oli lähellä mennä johtoon kun pusku meni vähän ohi. Vastoin pelin kulkua EIF teki toisen maalinsa lähietäisyydeltä hieman samantyyppisesti kuin aiemmin. Maali tuli pahaan aikaan muutama minuutti ennen taukoa. Jipon olisi pitänyt johtaa tai olla vähintään tasatilanteessa.

Toisen jakson alussa Miro Turunen laukoi alanurkkaan ja toi Jipon tasoihin. Tämä oli tärkeä maali koska se esti sen että EIF olisi voinut vain puolustaa ja turvata johtoaan. Tasoituksen jälkeen nähtiin kova kamppailu voitosta. Loppua kohti Jippo sai enemmän paikkoja. Jyri Kiuru karkasi läpiajoon, ohitti maalivahdin ja sijoitti pallon tyhjään maaliin. Jippo oli lähellä ratkaista ottelun kun Yoshin hyvä laukaus meni niukasti oikean alanurkan ohi. EIF pääsi kertaalleen hyvään paikkaan rankkarialueella mutta Piirainen torjui. Viimeisillä minuuteilla EIF loi vielä painetta. Jippo kesti loppuun saakka.

Jippo pelasi yhden kauden parhaista peleistään. Hyökkäävä ja aktiivinen pelityyli toi voiton. EIF on hyvä joukkue mutta tämä ei ollut kovin hyvä esitys heiltä. Vieraat käyttivät paikkansa tehokkaasti mikä on hyvän joukkueen merkki. Tämä oli tietysti vaikea vierasottelu heille. Jipon voitto oli ehkä pieni yllätys jos sarjataulukkoa katsoo. Toisaalta Jippo oli lähellä voittaa jo kauden ensimmäisen kohtaamisen. Tämän voiton myötä on selvää että Jippo ei ajaudu säilymistaisteluun. Sarjapaikka on käytännössä varma. Jipolta puuttui muutama pelaaja kokoonpanosta. Siitä huolimatta esitys oli hyvä. Joukkueen materiaali on tarpeeksi laaja. Juuri tällä tavalla näitä rokkiviikon pelejä pitää pelata. Hyvää rokkia kaikille! Alkoholin suhteen suosittelen kohtuukäyttöä. Sää oli nyt kohdallaan.

Kiitos Jippo!

1 kommentti:

  1. Joo, EIF käytti ensimmäisellä puoliajalla paikkansa tehokkaasti. Kolme hyvää paikkaa oli, joista kaksi löysi tiensä Jipon maaliin. Seurasin tekstitv: stä toisella puoliajalla tasoitusmaalia ja voittomaalia. Harmitti, että en jäänyt toiselle puoliajalle. Halusin tavata kaverin, miksi lähdin puoliajalla pois, mutta kaduin sitä, sillä ottelu taisi olla Jipon osalta toisellakin puoliajalla tasokasa. Hyvä Jippo.l

    VastaaPoista