sunnuntai 22. helmikuuta 2026

KTP nousi lopussa ohi

 



Jippo hävisi ykkösliigacupin lohkovaiheen viimeisessä ottelussa KTP:lle maalein 1-2. Ensimmäinen jakso oli melko hyvin Jipon hallussa. Peli oli alussa hieman varovaista. Jipolla oli ensimmäisen jakson parhaat paikat. Miro Turunen vei Jipon johtoon lähietäisyydeltä. Toiseenkin maaliin oli mahdollisuuksia. Vierailla oli muutama kulmuri ja joitakin vastaiskuja joista ei tullut sen kummempaa. Jipon johdossa mentiin tauolle.

Toisella jaksolla peli muuttui jonkin verran. KTP otti joitakin kokeneempia pelaajia vaihdosta kentälle ja se paransi heidän peliään. Peli oli fyysisempää ja KTP sai sitä kautta otetta. Jipolla oli jakson alussa pari lupaavaa hyökkäystä. Hallinta kääntyi kuitenkin vieraille. Toinen jakso oli edennyt jo melko pitkälle kun KTP tasoitti. Maalin eteen tuli keskitys josta viimeisteliin. Vähän ennen tätä maalia KTP olisi voinut saada jopa punaisen kortin kun hyökkääjä ajoi päin maalivahti Pyry Piiraista. Tuomari näytti kuitenkin vain keltaista korttia. Heti tasoituksen jälkeen Jipolla oli hyvä paikka kun Turunen pääsi yrittämään Tarvosen hyvästä keskityksestä. Laukaus kuitenkin ohi maalin. Tämä tilanne olisi voinut vielä kääntää pelin Jipon eduksi. KTP meni johtoon noin kymmenen minuuttia ennen loppua rangaistuspotkusta. Jippo teki rikkeen lähellä päätyrajaa. Jippo haki lopussa tasoitusta. Jippo sai viimeisellä minuutilla rankkarin kun KTP teki rikkeen kulmapotkutilanteessa. Vesiaho laukoi ja maalivahti torjui oikealle suuntautuneen melko matalan laukauksen. Ehkä Yoshin olisi pitänyt vetää rankkari. Melkein heti tämän jälkeen tuomari vihelsi pelin päättyneeksi ja tappio oli tosiasia. Tämä peli vähän sössittiin. Vastustaja oli tietysti kova. Silti peli oli voitettavissa.

Jippo olisi teoriassa voinut jäädä jatkopelien ulkopuolelle jos se olisi hävinnyt monella maalilla. Nyt ykkösliigacupin välieräpaikka on varma. Tasapeli olisi riittänyt Jipolle lohkovoittoon. Ykkösliigacup jatkuu maaliskuussa. Ensi viikonloppuna ei ole peliä. On selvää että kauden aikana tulee voittoja ja tappioita. Joukkue ei muodostu vain voittojen kautta. Tappiot pitää käsitellä oikein ja joukkue palaa vahvempana. Tappioita on tullut viime aikoina vähän kun otetaan myös viime kauden loppu huomioon. Jippo pelasi tässä ottelussa pitkään ihan hyvin kunnes peli vähän hajosi toisella jaksolla. Kumpi tahansa joukkue olisi voinut voittaa. 

Kiitos Jippo!

sunnuntai 8. helmikuuta 2026

Jippo selvästi vastustajaa parempi

 




Jippo voitti HJK Klubi-04:n ykkösliigacupin kotiavauksessa maalein 2-0. Ottelu oli Jipon selvää hallintaa. Jippo lähti hyökkäämään ja tekemään avausmaalia. Klubi oli vaisu. He olivat liikkeellä hyvin nuorella ryhmällä josta puuttui joitakin parhaita pelaajia. Jippo olisi voinut mennä alussa johtoon mutta Jyri Kiurun ja Eemeli Honkolan yritykset eivät tuoneet tulosta. Muitakin paikkoja oli ja myös monta kulmapotkua. Jipon vahvan alun jälkeen peli hieman tasaantui ensimmäisen jakson lopulla ja Klubi sai pidettyä vähän palloa. Jipon olisi pitänyt johtaa tauolla. Tilanne oli kuitenkin maaliton mikä oli siinä mielessä hyvä että jäi vielä jännitettävää. Peli ei ratkennut liian aikaisin.

Jippo tuli taas vahvasti toisen jakson alussa. Yoshin antamasta kulmurista maalivahti nyrkkeili pallon maalin edustalle josta Pasi Forsman viimeisteli Jipon johtomaalin. Jipon toisen maalin teki Eemeli Honkola hienolla laukauksella vapaapotkusta alanurkkaan. Tämä oli käytännössä ottelun ratkaisu. Klubi sai toisella jaksolla pari laukausta maalia kohti. Ainoa vaarallinen paikka oli lopussa kun Pyry Piirainen torjui laukauksen. Klubilla ei ollut muistaakseni yhtään kulmapotkua koko ottelussa. Tämä oli Jipon yksipuolinen näytös. Ainoa vaara oli jos Klubi olisi päässyt jonkin virheen seurauksena rankaisemaan. Miro Turunen olisi voinut vielä lisätä Jipon johtoa.

Tämä oli hyvä esitys Jipolta ja joukkue on iskussa jo tässä vaiheessa kautta. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan kohti kovempia otteluita. Ykkösliigacupin jatkopaikka on yhden voiton päässä.

Kiitos Jippo!

sunnuntai 25. tammikuuta 2026

Jippo voitti JJK:n Rantakylässä

 



Jippo voitti JJK:n harjoitusottelussa maalein 2-1. Jyri Kiuru vei Jipon johtoon ottelun alkupuolella. Maali syntyi puskemalla Yoshin antamasta kulmapotkusta. Ensimmäistä jaksoa voi kuvailla melko tasaiseksi. JJK pääsi joitakin kertoja etenemään laidalta ja Jippo katkaisi keskitykset laittamalla ne päädystä yli josta seurasi kulmapotkuja. Jipon puolustaja Carlos teki hienon nousun hyökkäykseen. Hänet pysäytettiin rankkarialueella ja tästä olisi voinut tulla rankkari Jipolle. Vierailla oli jakson aikana pari vaarallista paikkaa. Jipon Smith oli päästä läpi mutta maalivahti ehti tulla vastaan.

Toinen jakso oli enemmän Jipon hallintaa. JJK näytti hieman väsyvän ja Jippo kontrolloi ottelua. Pitkään näytti siltä että Jipon maalin johto kestää loppuun asti. Jippo olisi voinut tehdä lisää maaleja ja ratkaista ottelun. JJK:n hyökkääjä karkasi läpiajoon mutta Jipon maalivahti Verneri Vainikainen peitti keskelle suuntautuneen laukauksen. Kakkosmaalivahti Vainikainen pelasi hyvin ja nollapeli oli lähellä. Pirteästi pelannut Terrence Smith oli läpi. Veto kuitenkin niukasti alanurkasta ohi. Noin viisi minuuttia ennen loppua JJK tuli tasoihin. Vasemmalta laidalta tuli keskitys ja siitä vapaasta paikasta pusku alanurkkaan. Vieraat saivat tasoituksesta lisää virtaa ja peli meni päästä päähän. Molemmat joukkueet hakivat vielä voittoa. Miro Turunen oli lähellä maalintekoa Smithin keskityksestä. Pallo näytti jo menevän maaliin mutta yritys takanurkalta meni kuitenkin ohi. Yoshi ratkaisi voiton Jipolle hienolla laukauksella varsinaisen peliajan lopussa. Sen jälkeen pelattiin vielä muutama minuutti. Ottelun loppu meni jännittäväksi vierasjoukkueen tasoituksen jälkeen. Tämä oli hyvä harjoituspeli ja siinä oli intensiteettiä. Tunteet ajoittain vähän lämpenivät. Paremmalla viimeistelyllä Jippo olisi voittanut selkeämmin. JJK antoi hyvän vastuksen ja oli lähellä saada tasapelin. Jippo kuitenkin ansaittuun voittoon.

Jippo lähtee taas hakemaan kärkipään sijoitusta. Menestystä haetaan myös pian alkavasta ykkösliigacupista. Joukkueessa on jonkin verran vaihtuvuutta. Runko on pysynyt varsin hyvin kasassa. Tässä ottelussa tehtiin joitakin kokeiluja. Avauskokoonpano oli vähän erilainen. Joukkueessa on tekemisen meininki. Jippo on valmiina kauden alkuun.

Kiitos Jippo!